Toiminnot

Hätäkaste

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 7. tammikuuta 2014 kello 16.10 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Joskus on leikillisesti kysytty, mikä on ainoa ortodoksisen kirkon sakramentti (siis kirkollinen toimitus, jonka aina suorittaa pappi), jonka voi kuitenkin toimittaa myös nainen, vaikkapa luterilainen nainen?

Sehän on tietysti hätäkaste, joka on toimenpide, jossa heikko ja mahdollisesti hengenvaarassa oleva vastasyntynyt lapsi liitetään kirkkoon, kastetaan ja annetaan nimi.

Hätäkasteen voi suorittaa kuka tahansa paikalla oleva kristitty ihminen, mielellään ortodoksi, jossa sellainen on paikalla, mutta hätäkasteen saa suorittaa ortodoksille myös muu kristitty. Samoin kuka tahansa kristitty voi antaa hätäkasteen kenelle tahansa, Hätäkasteessa tarvitaan vettä, jolla lapsi kastetaan. Vesi voi olla astiassa tai se voi olla myös vaikka luonnonvettä järvessä tai muussa vesistössä.

Hätäkasteessa lapsen päätä valellaan vedellä kolme kertaa tai mikäli hän on niin heikossa kunnossa tai erilaisissa hoitoon liittyvissä laitteissa, ettei tätä voida tehdä, siinä tapauksessa pirskotetaan vain hieman vettä hänen päällensä ja lausutaan seuraavat sanat:

"Kastetaan Jumalan palvelija, lapsukainen (nimi) Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen."

Teologinen peruste tällaiselle teolle, hätäkasteelle, on se, että kirkko opettaa lapsen syntyvän syntisenä ja kasteessa hän kuolettaa synnin ja syntyy uudestaan Pyhän Hengen voimalla.

Mikäli aikaa on enemmän eli hätäkasteen tekemiselle ei ole äärimmäinen kiire, sen voi toimittaa ortodoksisesti hieman pitemmälläkin kaavalla. Kastaja lukee aluksi alkurukoukset ja uskontunnustuksen ja vasta sen jälkeen hätäkastaa lapsen edellä mainittuja sanoja käyttäen.

Alkurukouksina voidaan lukea esimerkiksi seuraavat:

Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä. (3)
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Kaikki pyhä Kolminaisuus, armahda meitä. Herra, puhdista meidät synneistämme. Valtias, anna anteeksi rikkomuksemme. Pyhä, saavu parantamaan heikkoutemme Sinun nimesi tähden.
Herra, armahda. Herra, armahda. Herra, armahda.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Mikäli lapsi voimistuu kasteen jälkeen, eikä kuole, hänelle toimitetaan kasteen yhteydessä normaalisti toimitettava mirhalla voitelu erillisenä tapahtumana (sakramenttina) papin toimesta. Hätäkasteessa tehtyä kastetta ei enää ortodoksisessa kirkossa, kuten ei muuallakaan, uudisteta, vaan se on pysyvä kirkkoon liittäminen ja nimenanto.

HAP

Katso myös