Toiminnot

Kristuksen kasteen juhlana (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 4. tammikuuta 2009 kello 13.30 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Bysantin Kirkon liturgisessa perinteessä teofaniana (6.1.) muistellaan Herramme Jeesuksen Kristuksen kastetta Jordanilla. Vanhassa bysanttilaisessa perinteessä juhlaa kutsuttiin myös “valkeuksien juhlaksi” (έορτή τών φώτων). Teofania merkitykseltään “jumalallinen ilmestyminen” tulee syvän terapeuttisesti esille ortodoksisessa kirkossa Kristuksen syntymässä, Hänen ympärileikkaamisessa (1.1.) ja kasteessa (6.1.) ja Herran temppeliin tuomisen juhlassa (2.2.). Kaikki nämä juhlat yhdistyvät kiinteästi Jumalan Sanan lihaksitulemiseen (kreikaksi: sarkosis).

Kuva: Kristuksen kaste (kuva: Ortodoksi.net)

Ortodoksinen Kirkko muistelee teofaniana maailman kirkastumista Kristuksen valkeudella. Ortodoksisen kirkon opetuksessa Kristuksen ihmiseksi syntyminen tulee silminnähtävästi historian totuudeksi Kristuksen kasteessa. Juhlan ehtoopalveluksen litanian veisuissa todetaan:

“Hän, joka pukeutuu valkeuteen niin kuin vaatteeseen, tahtoi meidän tähtemme tulla kaltaiseksemme. Hän laskeutuu tänään Jordanin virtaisiin vesiin, ei puhdistautuakseen, vaan valmistaaksensa meille uudestisyntymisen veden kautta.”

Pyhä Kyrillos Jerusalemilainen (k. 386) opettaa, että kasteen mysteerio muuttaa koko ihmispersoonan, ruumiin ja sielun. Pyhän kasteen jälkeen ihmisen ympäröi uusi elämä, hengellisesti eheytetty Jumalan luoma viattomuuden ja puhtauden tila. Kaste ja mirhavoitelu vahvistavat ihmistä taistelussa sisäistä demonista harhaa vastaan.

Mutta jos ihminen ei ole valmistautunut elämään loppuelämäänsä ortodoksisena kristittynä, hänen tilansa on surullinen:

“Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa” (Luuk.11:23).

Ihmisessä tapahtuu tuolloin kasteen jälkeen saastaisen hengen paluu:

“ihmisen tila on loipussa pahempi kuin alussa” (Luuk.11:26).

Pyhä Mysteerio on ortodoksisessa teologisessa kokemuksessa siirtymä ja muutos. Sen päämääränä on Jumalan valtakunta eli parannus, ei fyysisen terveyden palauttaminen, vaan ihmisen johtaminen Jumalan valtakunnan elämään. Kirkko ottaa ihmisen sisälle Kristuksen rakkauteen, valkeuteen ja elämään. Kirkko tekee hänestä Kristuksen todistajan, Kristuksen marttyyrin juuri Hänen kärsimyksissään.

Maailmallinen ihminen haluaa kirkonmiesten olevan optimistisia henkilöitä, jotka tukevat “uskoa” edistykselliseen maailmaan. Maailma ei halua Kristusta eikä kristillisyyttä. Maailmalla on oma uskonto: sekularismi, jolla on oma uskonkäsityksensä ja etiikkansa. Teofaniajuhlan aamupalveluksessa laulamme:

“Oi Kristus, meidän Jumalamme, Sinä pyhitit vedet ja murskasit synnin vallan. Sinä tulit Edelläkävijän kastettavaksi ja niin pelastit ihmissuvun eksytyksestä...”

Kaste on ihmisen uudestisyntyminen Kristuksessa: ihminen eräässä mielessä luodaan uudelleen. Mutta eläessään erossa Kristuksesta ihminen biologisella tasolla ei omista Kristuksen muotoa. Pyhässä kasteessa uskova yhdistyy Kristuksen ruumiin toimintoihin ja uusiin hengellisiin aisteihin. Vanha luonnonjärjestys jää taakse ja ihmiset siirtyvät uuteen järjestykseen. Juhlan aaton Vanhan testamentin lukukappaleet ns. kuninkaallisissa hetkissä ja suuressa ehtoojälkeisessä palveluksessa toimivat profeetallisena johdantona Uuden testamentin ilmoitukselle. Pyhän Basileioksen liturgiassa (juhlan aattona) luettava evankeliumi (Luuk.3:1-18) lainaa Jesajan profetiaa: “Ääni huutaa autiomaassa...” Kirjoittaja kehottaa syntisiä kääntymykseen ja julistaa Messiaasta, joka kastaa ihmiset Pyhällä Hengellä ja tulella (Luuk.3:16).

Isän ja Pyhän Hengen ilmestyminen Kristuksen kasteessa ja Hänen kirkastumisessaan Taaborilla korostaa ja vahvistaa Kristuksen ilmestymistä maailmalle. Jumalallinen ekonomia, jonka päämääränä on ihmiskunnan ja maailman pelastuminen, kätkee itseensä jokaisen Pyhän Kolminaisuuden persoonan. Jumalan Poika tuli ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) opettaa:

“Vapahtaja, joka on luomaton jumaluudessaan, tuli ihmiseksi meidän takiamme. Hän eli meidän tähtemme, ja näin hän osoitti meille tien takaisin todelliseen elämään. Kaiken sen, minkä hän kärsi ihmisenä lihassaan, hän kärsi meidän vuoksemme parantaakseen syntiset halumme. Syntiemme tähden hänen piti kuolla ja nousta ylös ja astua ylös taivaaseen. Ja Hän tarjoaa meille ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän.”

Jumalan terapeuttinen toiminta maailman edestä tulee todelliseksi ja jatkuu jumalallisessa liturgiassa. Siksi ortodoksinen liturgia maailman edestä on ensiarvoisen tärkeä. Kirkon varhaisessa perinteessä kaste, mirhavoitelu ja eukaristia kuuluivat yhteen, ne muodostivat yhden liturgisen järjestyksen. Valitettavasti nykyinen ortodoksinen käytäntö toimittaa sakramentaalisia mysteerioita erillään eukaristisesta yhteydestä ei palvele oikein käsitystä Kirkosta ja eukaristiasta. Latinalaisen skolastiikan vaikutuksesta ortodoksinen liturgiikka alkoi pitää eukaristiaa vain yhtenä Kirkon monista toimituksista ja mysteerioista vääristäen siten koko liturgisen perinteen näkemyksen, vaikka Traditio on aina pitänyt eukaristiaa koko kirkollisen elämän lähteenä ja keskuksena.

Pyhän apostoli Paavalin mukaan uskomme ensisijainen ja korkein salaisuus on lihaksitullut Kristus (1.Tim.3:16). Kristus on mysteerio, pyhä salaisuus, joka tulee konkreettiseksi ja toimivaksi Kirkon pyhissä mysteerioissa. Kirkon pyhät toimitukset liittyvät Herramme Kristuksen lihaksitulemiseen. Kirkon patristisessa opetuksessa Kristuksen lihaksituleminen tulee todelliseksi Jumalan Pyhän Historian tapahtumaksi Hänen kasteessaan Jordanilla. Vanha järjestys jää taakse, ja uusi järjestys Kristuksessa tulee sen sijalle. Kristus syntyi ihmiseksi johdattaakseen langenneen ihmisyyden Jumalan viisauteen ja valkeuteen. Jeesus Kristus, lihaksi tullut Sana tuli maailmaan vapauttaakseen ihmiset demonisesta harhasta ja synnin orjuudesta.

Kristus samasti hyväksymällä kasteen ottamisen Jordanilla Itsensä erotuksetta kaikkiin syntisiin. He samastuu jokaiseen syntiseen, joka tarvitsee anteeksiantamusta ja pelastusta. Kristuksen kaste Jordanilla julistaa, ettei Hän tullut tuomitsemaan tai saattamaan voimaan uutta lakia, vaan Hän tuli yhdistääkseen meidät, että me voisimme osallistua Hänen kirkastuneesta ja eheyttävästä elämästään. Pyhä Johannes Kastaja sanoi Hänestä:

“Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” (Joh.1:29)

Jumalan Poika tuli Ihmisen Pojaksi. Hän ei tehnyt sitä omahyväisten ja vanhurskasten, vaan syntisten tähden. Hän rakastaa syntisiä uhraavalla rakkaudellaan, Hän antaa Itsensä ja koko Elämänsä heille. Johanneksen kasteessa Hän, synnitön yhdistyy meihin syntisiin, Hän yhdistyy kadoksissa oleviin, sillä mikään synti ei voi voittaa Jumalan meihin kohdistamaa rakkautta.

Autiomaaisät korostavat meille kuoleman muistamisen merkitystä. Kuoleman muistamista voidaan kutsua myös Jumalan muistamiseksi. Maailmallisesti elävät ihmiset pakenevat kuolemaa. He eivät halua kohdata elämässään muutosta, tuskaa ja kuolemaa. Siksi he yrittävät paeta kuolemaa rahan, omistamisen, teknologian saavutusten tai medikalisaation avulla. Autiomaaisät ovat vakuuttuneita, ettei ihmistä rakastava Jumala ole koskaan hengellisessä taistelussa kaukana kilvoittelijasta. Pyhä Isämme Johannes Krysostomos (k. 407) opettaa:

“Mikään ei ole saatanalle ja hänen ehdottamilleen ajatuksille yhtä pelottava kuin ihmismieli, joka tarkkailee huolellisesti jumalallisia asioita. Levottomuus ei kasva meissä ulkoisista olosuhteista vaan mielemme heikkoudesta.”

Kristuksen kasteen juhlan teologinen sanoma sisältää kristillisen uskon keskeisen ulottuvuuden. Kirkon askeesi johtaa kilvoittelijoita sisäiseen vapauteen, todelliseen iloon, nöyryyteen, köyhyyteen ja elämän puhtauteen. Ihmisen sisäinen raittius (kreikaksi: nepsis) on voimallinen apu mielen ja sydämen, tunteiden ja mielikuvituksen puhtauteen. Pyhät isät julistavat tämän maailman itseriittoisille ihmisille vierasta ilosanomaa. He julistavat, että nöyryys voi parantaa ihmisen häntä tyrannisoivasta itsekkyydestä, ylpeydestä ja pöyhkeilystä, aikamme epäjumalanpalveluksesta, joka tuhoaa ihmisten väliset suhteet. Luostarikilvoittelijat opettavat, kuinka vaarallista ihmiselle on sitoutua ulkoiseen valtaan ja omistamiseen. Ihminen ei voi korvata syvällistä elämää ylikorostamalla ulkoista elämää. Joka sijoittaa elämässään kaiken ulkoiseen, menettää sisäisen.

Isä Jarmo Hakkarainen