Toiminnot

Liturgiset eleet – historiaa ja symboliikkaa

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 14. marraskuuta 2009 kello 11.29 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset) (Kaavan keskeisiä osia ei saa muuttaa)

KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo:

Iisalmen profeetta Elian kirkko
(kuva © Pyykkönen)

Ortodoksisen kirkon liturgisten eleiden historian ja symboliikan tutkiminen on osa semiotiikkaa. Tuo merkityksen muodostumista tutkiva tieteenala on ollut ortodoksisen kirkon piirissä tuttu jo pitkään. Muun muassa ikonitaiteessa ja musiikissa merkkien, sävelten ja symbolien ymmärtäminen on ainoa tie perehtyä niihin liittyviin taustoihin. Myös kirkkoisien tulkinta liturgisista eleistä tukeutui antiikin semiotiikan perinteisiin.

Käsittelen tässä puheenvuorossani ortodoksisessa jumalanpalveluksessa käyttämiemme eleiden symboliikkaa ja niiden teologista merkitystä.

Liturgista draamaa

Ortodoksinen jumalanpalvelus on liturgista draamaa – jumalallista näytelmää. Se esitetään kirkossa, pyhässä tilassa. Pyhän Simeon Tessalonikalaisen mukaan kirkkorakennuskin on osineen jumalallisuuden symboli. Simeonin mukaan kirkossa on kolme osaa, eteinen, kirkkosali ja alttari, koska Jumalalla on kolme persoonaa Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Jumalallisen näytelmän esittämiseen osallistuu papisto, kuoro ja kansa. On tietysti itsestään selvää, että jumalanpalvelukseen osallistuvat eivät ymmärrä olevansa kirkossa ”näyttelemässä". Käytän termiä teknisessä mielessä avatakseni liturgisiin eleisiin kätkeytyvää symboliikkaa ja sitä, että samoin kuin teatterissa esityksiä harjoitellaan ja hiotaan, myös jumalanpalveluksissa liturginen draama ei synny ilman kunnollista perehtymistä.

Kaavan keskeisiä osia ei saa muuttaa

Jumalallinen näytelmä etenee tarkasti käsikirjoituksen mukaan. Ortodoksinen kirkko ei tunne improvisoituja jumalanpalveluksia. Ehtoo- ja aamupalvelukset tai liturgia toimitetaan kaikkialla ortodoksisessa maailmassa samojen kaavojen mukaan. Paikalliset tavat sallitaan, mutta ne eivät saa muuttaa kaavan keskeisiä osia.

Ortodoksinen kirkko ymmärtää liturgiset eleet tapana kommunikoida. Kumartuminen, polvistuminen tai ristinmerkin tekeminen ovat eleitä, jotka tukevat ilmaisuja "Kumartukaamme Herran edessä", "Rukoilkaamme Herraa" ja "Tulkaa, kumartukaamme ja langetkaamme Kristuksen eteen". Elekieli ja resitoitu kieli ovat jumalanpalveluksessa koko ajan rinnakkain.

Liturginen liike

Eleitä ja sanallista ilmaisua tukee kolmas viestinnän muoto eli liturginen liike. Sillä on sekä käytännöllinen että symbolinen merkitys. Esimerkiksi liturgian pieni saatto on ollut historiallisesti hetki, jolloin papisto saapuu alttariin. Symbolisesti pieni saatto kuvaa Nikolas Kabasilaksen mukaan hetkeä, jolloin Kristus aloitti julkisen toimintansa. 1300-luvulla elänyt Kabasilas kehitti toisen tunnetun jumalanpalvelussymboliikan tutkijan patriarkka Germanoksen inspiroimana käsityksen maan päällä ja taivaassa toimitettavan jumalanpalveluksen yhteydestä.

Toisena esimerkkinä sanojen ja eleiden yhtä aikaa käytännöllisestä ja symbolisesta merkityksestä voidaan mainita "Rakastakaamme toinen toistamme" -kehotus ennen uskontunnustusta. Siihen liittyy uskovien kesken vaihdettava rauhan suudelma. Nykykäytännön mukaan tuo rauhan suudelma vaihdetaan tosin vain papiston kesken alttarissa.

Evankeliumin lukemista kuunnellaan aina seisaaltaan. Tämä sen vuoksi, että ymmärrämme itse Kristuksen olevan läsnä evankeliumissa. Siksi evankeliumia myös edeltävät kehotukset "Tämä on viisautta", "seisokaamme hyvin" tai "vakaina" – siis seisokaamme ”suorassa" ja "kuulkaamme pyhää evankeliumia".

Ruumiin kieli

Ruumiin liikkeisiin jumalanpalveluksissa liittyy myös ortodoksista antropologiaa eli ihmiskäsitystä tukeva merkitys. Ruumis ei ole vain katoavaa materiaa tai synnin asumus, vaan myös pelastuksen väline. Ruumiin kieli, ikonien suuteleminen, kumarrukset ja ristinmerkit ilmaisevat sielun kaipuuta, jota ruumis tulkitsee.

Liturginen liike on kommunikaatiota, jota toteutetaan kirkon historian antamalla kokemuksella ja perinteellisin muodoin eli seuraamalla tarkasti jumalanpalvelusten kaavoja. Sana "kommunikaatio" on erityisen tärkeä. Papisto ja kirkkokansa kommunikoivat jumalanpalveluksessa Jumalan kanssa. Vanhoissa ikoneissa ja seinämaalauksissa on kuvattu erinomaisella tavalla tätä maan ja taivaan asukkaiden yhteyttä taivaallisen alttarin edessä. Ikoneissa kuvataan usein meidän pyhää liturgiaa, jossa palvelusta toimittavat pyhät tai itse Kristus jakaa ehtoollista pyhille. Kaikella tällä viestitään siitä, että liturgia on paitsi taivaan ja maan asukkaiden kohtaamista myös taivaan harmoniaa maan päällä.

Raamatullinen alkuperä

Liturgisella liikkeellä on luonnollisesti raamatullinen alkuperä. Rauhan suudelman vaihtaminen tehdään tessalonikalaiskirjeessä annetun ohjeen mukaan:

"Tervehtikää kaikkia veljiä pyhällä suudelmalla" (1.Tess.5:26).

Käsien kohottaminen on tuttua Mooseksen kirjasta:

"Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla". (2.Moos.17:9-12)

ja psalmien kirjasta:

"Kohottakaa kätenne pyhää paikkaa kohti ja kiittäkää Herraa". (Ps.134:2).

Raamatullinen käsien kohottamisen perinne nähdään selvästi myös Ennusmerkki-ikonissa, jossa Jumalanäidin kädet on kohotettu tuohon raamatulliseen rukousasentoon.

Käsien kohottamisen ohella saamme Raamatusta mallin suitsuttamiselle. Ehtoopsalmissa 141 laulamme:

"Nouskoon minun rukoukseni niin kuin suitsutussavu Sinun kasvojesi eteen, minun kätteni ylennys olkoon Sinulle ehtoouhri" (Ps.141:2 [vanh.käännös).

Käytännön ohjeita

Sitten muutama käytännön ohje tavoista, joilla liturgiset eleet kirkon perinteen mukaan tehdään.

  • Kaikkien liturgisten liikkeiden tulee olla yksinkertaisia mutta tarkkoja. Tämä sen vuoksi, että liturgiset eleet tulkitsevat kunnioitusta, ylistystä ja nöyryyttä.
  • Toistuvien liikkeiden tulisi olla keskenään samanlaisia. Esimerkiksi suitsutukset, kumarrukset tai siunaukset on pyrittävä tekemään aina samalla tavalla.
  • Koskaan ei saa kiirehtiä. Esimerkiksi suitsutus tai saatto on suoritettava rauhassa loppuun.
  • Liturgisen liikkeen on oltava harmoniassa laulun kanssa. Tämän vuoksi on tärkeää, että kuoro seuraa esimerkiksi saaton tai siunauksen etenemistä niin, että turhia taukoja ei tule.
  • Kirkossa ei saa näytellä. Jumalanpalvelusta on toimitettava niin, että kirkossa olijoiden on helppo rukoilla.
  • Risti- tai hautajaisaatoissa ei saa keskustella ääneen, vaan informaatio on pyrittävä vaihtamaan elekielellä tai mahdollisesti kuiskaamalla.
  • Käveleminen ja muu siirtyminen paikasta toiseen on tehtävä rauhallisesti.

Meidän ortodoksien liturgisiin tapoihin on suhtauduttu luterilaisessa Suomessa joskus jopa penseästi. Nyt kun suomalaiset ovat tehneet matkoilla tuttavuutta vanhaan kristilliseen tapakulttuuriin ja kun maamme on kansainvälistynyt, on se rohkaissut myös luterilaista kirkkoa ottamaan uudelleen käyttöön vanhaa kristillistä tapakulttuuria.

Valtaosa Suomen kristityistä ymmärtää tänään, miten liturginen liike tai liturgiset värit ovat erinomaisia evankeliumin tulkkeja. Meidän ortodoksien on tämänkin vuoksi tärkeää perehtyä koko ajan syvemmin jo apostolisen kirkon käyttämiin liturgisiin eleisiin.

Arkkipiispa Leo

Avauspuheenvuoro Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivänä Iisalmessa 13. marraskuuta 2009