Toiminnot

Ero sivun ”Marttyyri” versioiden välillä

Kohteesta Ortodoksi.net

 
(2 välissä olevaa versiota 2 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
'''Marttyyri''' on uskonsa vuoksi surmattu [[kristitty]] maallikko. Uskonsa tähden surmattua [[pappi|papistoon]] kuuluvaa henkilöä kutsutaan '''pappismarttyyriksi''' tai [[piispa]]a '''marttyyripiispaksi'''. Uskonsa tähden surmattua [[pyhittäjä]]ä kutsutaan '''pyhittäjämarttyyriksi'''. Jos uskovaa on uskonsa tähden kidutettu paljon ja raa’asti sekä surmattu, häntä kutsutaa '''suurmarttyyriksi'''. Uskonsa tähden surmattua neitsytttä kutsutaan '''neitsytmarttyyriksi'''. Alkukirkon jälkeisellä, uudemmalla ajalla uskonsa tähden surmattua kristittyä kutsutaan '''uusmarttyyriksi'''.  
+
'''Marttyyri''' on uskonsa vuoksi surmattu [[kristitty]] [[maallikko]]. Uskonsa tähden surmattua [[pappi|papistoon]] kuuluvaa henkilöä kutsutaan '''pappismarttyyriksi''' tai [[piispa]]a '''marttyyripiispaksi'''. Uskonsa tähden surmattua [[pyhittäjä]]ä kutsutaan '''pyhittäjämarttyyriksi'''. Jos uskovaa on uskonsa tähden kidutettu paljon ja raa’asti sekä surmattu, häntä kutsutaa '''suurmarttyyriksi'''. Uskonsa tähden surmattua neitsyttä kutsutaan '''neitsytmarttyyriksi'''. [[Alkukirkko|alkukirkon]] jälkeisellä, uudemmalla ajalla uskonsa tähden surmattua kristittyä kutsutaan '''uusmarttyyriksi'''.  
  
Mikäli uskova selvisi hengissä kidutuksesta ja ei hyljännyt uskoaan, häntä kutsuttiin '''tunnustajaksi'''. Henkilöä voidaan kutsua myös '''kärsimystenkantajaksi''', jos hän on kohdannut kuoleman kristillisellä tavalla. Erotuksena varsinaisista marttyyreistä, he eivät useinkaan kuolleet uskonsa vuoksi, vaikka he olivat uskovia ja Jumalaa rakastavia ihmisiä.
+
Mikäli uskova selvisi hengissä kidutuksesta eikä hyljännyt uskoaan, häntä kutsuttiin '''tunnustajaksi'''. Henkilöä voidaan kutsua myös '''kärsimystenkantajaksi''', jos hän on kohdannut kuoleman kristillisellä tavalla. Erotuksena varsinaisista marttyyreistä, he eivät useinkaan kuolleet uskonsa vuoksi, vaikka he olivat uskovia ja Jumalaa rakastavia ihmisiä.
  
Martyyrien määrä oli suuri etenkin kirkon ensimmäisinä vuosisatoina, jolloin moni kuoli kristittyihin kohdistuneissa [[vaino]]issa. Kristittyjen asenne kuolemaan aiheutti kuitenkin hämmästystä ja ihastelua [[pakana|pakanoiden]] joukossa. Kristityt eivät pelänneet kuolemaa, koska [[Jeesus]] oli luvannut heille kuolemanjälkeisen elämän. Moni pakana, nähtyään kristittyjen urheuden ja vahvan uskon, kääntyi tämän vuoksi kristityksi. Tämän takia kirkossamme on sanonta "marttyyrien veri on kirkkomme siemen".
+
Marttyyrien määrä oli suuri etenkin kirkon ensimmäisinä vuosisatoina, jolloin moni kuoli kristittyihin kohdistuneissa [[vaino]]issa. Kristittyjen asenne kuolemaan aiheutti kuitenkin hämmästystä ja ihastelua [[pakana|pakanoiden]] joukossa. Kristityt eivät pelänneet kuolemaa, koska [[Jeesus]] oli luvannut heille kuolemanjälkeisen elämän. Moni pakana, nähtyään kristittyjen urheuden ja vahvan uskon, kääntyi tämän vuoksi kristityksi. Tämän takia kirkossamme on sanonta "marttyyrien veri on kirkkomme siemen".
  
Marttyyreita ryhdyttiin muistelemaan vuosittain heidän kuolinpäivänään, mistä vähitellen kehittyi nykyinen [[muistopäivä|muispäiviin]] perustuva [[kirkkokalenteri]]. Marttyyrien ja kuoleman jälkeisen elämän ihannointi johti pahimmillaan siihen, että moni antautui tahallisesti vainoajille, jotta pääsisi marttyyriksi. Tämän jo varhaiset kirkkoisät kuitenkin yksiselitteisesti kieltävät sanoen, että kiinnijäämistä tuli pyrkiä välttämään.
+
Marttyyreita ryhdyttiin muistelemaan vuosittain heidän kuolinpäivänään, mistä vähitellen kehittyi nykyinen [[muistopäivä|muistopäiviin]] perustuva [[kirkkokalenteri]]. Marttyyrien ja kuoleman jälkeisen elämän ihannointi johti pahimmillaan siihen, että moni antautui tahallisesti vainoajille, jotta pääsisi marttyyriksi. Tämän jo varhaiset kirkkoisät kuitenkin yksiselitteisesti kieltävät sanoen, että kiinnijäämistä tuli pyrkiä välttämään.
  
 
Vainoajilta elävänä selvinneillä tunnustajilla oli merkittävä rooli varhaiskirkossa. Heitä arvostettiin uskonsa horjumattomuuden takia ja heidän puoleensa käännyttiin usein kirkkoa koskevissa kysymyksissä. Tunnustajat kävivät arvovaltakiistan piispojen kanssa, kun varhaiskirkossa pohdittiin, ketkä saavat ottaa uskonsa vainojen takia hyljänneitä ihmisiä takaisin kirkkoon. Tämä kiista kääntyi piispojen hyväksi.
 
Vainoajilta elävänä selvinneillä tunnustajilla oli merkittävä rooli varhaiskirkossa. Heitä arvostettiin uskonsa horjumattomuuden takia ja heidän puoleensa käännyttiin usein kirkkoa koskevissa kysymyksissä. Tunnustajat kävivät arvovaltakiistan piispojen kanssa, kun varhaiskirkossa pohdittiin, ketkä saavat ottaa uskonsa vainojen takia hyljänneitä ihmisiä takaisin kirkkoon. Tämä kiista kääntyi piispojen hyväksi.

Nykyinen versio 27. syyskuuta 2009 kello 09.34

Marttyyri on uskonsa vuoksi surmattu kristitty maallikko. Uskonsa tähden surmattua papistoon kuuluvaa henkilöä kutsutaan pappismarttyyriksi tai piispaa marttyyripiispaksi. Uskonsa tähden surmattua pyhittäjää kutsutaan pyhittäjämarttyyriksi. Jos uskovaa on uskonsa tähden kidutettu paljon ja raa’asti sekä surmattu, häntä kutsutaa suurmarttyyriksi. Uskonsa tähden surmattua neitsyttä kutsutaan neitsytmarttyyriksi. alkukirkon jälkeisellä, uudemmalla ajalla uskonsa tähden surmattua kristittyä kutsutaan uusmarttyyriksi.

Mikäli uskova selvisi hengissä kidutuksesta eikä hyljännyt uskoaan, häntä kutsuttiin tunnustajaksi. Henkilöä voidaan kutsua myös kärsimystenkantajaksi, jos hän on kohdannut kuoleman kristillisellä tavalla. Erotuksena varsinaisista marttyyreistä, he eivät useinkaan kuolleet uskonsa vuoksi, vaikka he olivat uskovia ja Jumalaa rakastavia ihmisiä.

Marttyyrien määrä oli suuri etenkin kirkon ensimmäisinä vuosisatoina, jolloin moni kuoli kristittyihin kohdistuneissa vainoissa. Kristittyjen asenne kuolemaan aiheutti kuitenkin hämmästystä ja ihastelua pakanoiden joukossa. Kristityt eivät pelänneet kuolemaa, koska Jeesus oli luvannut heille kuolemanjälkeisen elämän. Moni pakana, nähtyään kristittyjen urheuden ja vahvan uskon, kääntyi tämän vuoksi kristityksi. Tämän takia kirkossamme on sanonta "marttyyrien veri on kirkkomme siemen".

Marttyyreita ryhdyttiin muistelemaan vuosittain heidän kuolinpäivänään, mistä vähitellen kehittyi nykyinen muistopäiviin perustuva kirkkokalenteri. Marttyyrien ja kuoleman jälkeisen elämän ihannointi johti pahimmillaan siihen, että moni antautui tahallisesti vainoajille, jotta pääsisi marttyyriksi. Tämän jo varhaiset kirkkoisät kuitenkin yksiselitteisesti kieltävät sanoen, että kiinnijäämistä tuli pyrkiä välttämään.

Vainoajilta elävänä selvinneillä tunnustajilla oli merkittävä rooli varhaiskirkossa. Heitä arvostettiin uskonsa horjumattomuuden takia ja heidän puoleensa käännyttiin usein kirkkoa koskevissa kysymyksissä. Tunnustajat kävivät arvovaltakiistan piispojen kanssa, kun varhaiskirkossa pohdittiin, ketkä saavat ottaa uskonsa vainojen takia hyljänneitä ihmisiä takaisin kirkkoon. Tämä kiista kääntyi piispojen hyväksi.

Petja Pyykkönen

Katso lista marttyyreista, joista on artikkeli Ortodoksi.net -sivustolla.