Toiminnot

Tyhjän haudan ihme (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 4. huhtikuuta 2009 kello 12.21 – tehnyt X13 (keskustelu | muokkaukset)

Suuren viikon jumalanpalvelukset auttavat meitä astumaan sisälle Jumalan mittaamattoman rakkauden ja armeliaisuuden maailmaan. Suuri viikko avaa eteemme elämän kaksi todellisuutta. Meidät tehdään tietoisiksi ihmisen synnin aiheuttamasta kapinasta Jumalaa vastaan. Synti vaikuttaa meissä ja ympärillämme monin eri tavoin. Nykytodellisuudelle on tunnusomaista, että ihminen omistaa ja käyttää monia asioita, mutta hän on ihmisenä hyvin vähän. Hänen tunteensa ja ajatuskulkunsa ovat surkastuneet kuin harjaantumattomat lihakset. Ihminen on täynnä itseään, hän haluaa muuttaa koko maailman omakseen.

Mutta Kirkossa meille tarjotaan Jumalan pyhyyden ja rakkauden uudeksi tekevä ja eheyttävä maailma. Kirkko kutsuu meitä katumuksessa kantamaan yhdessä ristiä eli osallistumaan näkymättömään taisteluun saatanan hajottavia voimia vastaan. Meitä kutsutaan sisäisen elämän muuttamiseen.

Kirkko on Kristuksen morsian

Ehtoollisen asettaminen. Kreikkalainen ikoni
(kuva © Petja Pyykkönen)

Suuren viikon maanantain, tiistain ja keskiviikon hymniteksteissä ennakoidaan jo Kristuksen kärsimyksiä ja kuolemaa, Hänen uhrautumistaan ja toista tulemistaan. Näiden päivien teksteissä korostetaan hengellisen valvomisen ja rukouksen välttämättömyyttä. Kirkko on valinnut näiden kolmen päivän johdannoksi hymnin:

“Katso, Ylkä tulee puoliyössä ja autuas se palvelija, jonka Hän valveilta löytää...”

on langenneen ihmisen kuva. Synti on luonnoton tila, joka rikkoo ihmisen suhteen Jumalaan. Ortodoksisen kirkon liturginen hymniaineisto luonnehtii evankelista Johanneksen tavoin syntiä pimeydeksi ja kuolemaksi. Me olemme kasvokkain pimeyden eli rakkaudettomuutemme kanssa. Kirkko elää yhä langenneessa maailmassa. Kuitenkin Kirkon olemus ei ole tästä maailmasta, sillä Kirkko on Kristuksen morsian, jonka tehtävänä on julistaa Jumalan Valtakunnan tulemista ja uutta elämää. Kirkon jäsenten elämä on valvomista ja odottamista. Kärsivä Kristus on Kirkon jumalallinen Ylkä (kts. Matt.25:1-14). Ylkä viittaa äärimmäisen läheiseen rakkauteen. Ei ole sattumaa, että Jumalan Valtakuntaa verrataan hääjuhlaan ja häätaloon. Pyhien isien opetusperinteessä Ylkä on selkeästi Kristuksen toisen tulemisen eli viimeisen tuomion kuva. Kirkon opetuksellinen ja kasvatuksellinen perinne ei perustu sille, mitä Kirkko on, vaan sille mitä Kirkosta tulee.

Suuri Torstai on Pyhän Ehtoollisen asettamisen päivä. Kirkon elämä ja luonne ilmaistaan Pyhässä Eukaristiassa. Bysanttilaiset isät ovat usein kuvanneet Kirkon yhteistä eukaristista elämää “taivaana maan päällä”. Pyhä Ehtoollinen on matka tästä maailmasta Jumalan Valtakuntaan. Bysanttilaiset isät tarkastelivat tuota matkaa eli uutta elämää Kristuksessa ihmisen eheytymisenä, kirkastumisena ja uudelleenluomisena.

Ristin Pääsiäinen tuhoaa kuoleman vallan

Kristus ristiinnaulitaan. Romanialainen ikoni.
(kuva © Petja Pyykkönen)
.

Ortodoksisen kirkon rikkaassa perinteessä Kristuksen ylösnousemusjuhla on juhlien juhla. Se on Kirkon vanhin ja kunnianarvoisin juhla, kirkkovuoden keskus ja sydän. Kristuksen ylösnousemus merkitsee kuoleman ja Tuonelan tuhoamista, uuden ja iankaikkisen elämän alkamista Kristuksessa. Tyhjän haudan ihme on Kirkon uskon ja elämän kulmakivi. Kuolleista ylösnoussut ja iankaikkisesti Isän kunniassa oleva Kristus kuuluu historian jokaiseen silmänräpäykseen, koska Hän elää ja on lupauksensa mukaisesti kanssamme nyt ja aina. Ylösnousemuksen ilo on sellainen, joka meidän on opittava kokemaan, mutta voimme kokea sen vain, jos ensin olemme oppineet elämässä ristin murhenäytelmän. Meidän on kuoltava kahlehtivalle itsekkyydellemme, peloillemme ja kaikelle, mikä tekee maailman ahtaaksi, kylmäksi, köyhäksi ja julmaksi.

Pyhä Apostolinen ja Katolinen Kirkko muistelee Suurena Perjantaina eli Ristin Pääsiäisenä Kristuksen kuoleman ihmismielen ylittävää pyhää salaisuutta. Kristuksen kuolinpäivä on synnin päivä. Jumalattomat ihmiset ristiinnaulitsivat Vapahtajan tuhotakseen Hänet. Kristuksen kuolema tuomitsi langenneen maailman. Hänen kuolemansa paljasti maailman luonnottoman tilan.

Risti on Jumalan rakkauden merkki. Kristuksen kuolema on voitto kuolemasta ja kuolevaisuudesta. Hänessä ei ole syntiä eikä kuolemaa. Vapahtaja otti kantaakseen ihmisen murhenäytelmän. Ihmisen kuolema on Jumalan siunaaman olemassaolon hylkäämistä. Se on epäonnistumista. Ihmisen syntiinlankeemus syrjäytti elämän mysteerion ja tilalle tuli kuoleman varjo. Ihmisen kuolevaisuus heijastaa hänen eroaan Jumalasta, elämän todellisesta lähteestä. Ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivo poistaa kuoleman pelon. Ylösnousemuksen toivo ilmaistaan ihmiskunnalle Jumalan Sanan eli Kristuksen ihmiseksi syntymisessä. Ristin Pääsiäinen tuhosi kuoleman vallan. Suuresta Perjantaista tuli ihmisen todellinen syntymäpäivä.

Ortodoksiset isät korostavat raamatullisesti Kristuksen ruumiillista ylösnousemusta, sillä Kristuksen lihaksi tuleminen täyttyi Hänen ylösnousemuksessaan. Pyhä Johannes Krysostomos (k. 407) opettaa, että ruumis ja katoavaisuus ovat eri asioita. Ruumis on kylläkin katoavainen, mutta se ei ole itse katoavaisuus. Ruumis kuolee, mutta se ei ole itse kuolema. Ruumis on Luojan työtä, kuolema ja katoavaisuus tulivat synnin kautta.

Jumalan Elämä tuhoaa Tuonelan

Jumalan Elämä tuhoaa Tuonelan, romanialainen ikoni.
(kuva © Petja Pyykkönen)

Kristuksen laskeutuminen Tuonelaan tarkoittaa tunkeutumista kuoleman syvyyksiin, kuolevaisuuteen ja turmelukseen. Vapahtaja polki alas Tuonelan portit ja nosti Aadamin ja Eevan takaisin elämään. Hän laskeutui Tuonelaan Voittajana ja Elämänä. Jumalan Elämä loisti Tuonelan pimeydessä luomatonta Valkeutta. Jumalan Elämä tuhosi Tuonelan ja kuolevaisuuden. Tuonelaan laskeutunut Kristus julisti Elämän voittoa kuoleman toivottomuudesta. Kristus tunkeutui saatanan valta-alueelle. Hän mursi siteet, joilla saatana piti ihmissukua vallassaan. Saatana hyökkäsi kaikkia keinoja käyttäen Kristusta vastaan tuhotakseen Hänet ja tehdäkseen tyhjäksi Hänen pelastustekonsa. Mutta saatanan raivokas hyökkäys epäonnistui. Kristus ei kukistunut. Jumala tuhosi rakkaudellaan saatanan vihan ja valheen maailman.

Pyhittäjä Simeon Uusteologi (k. 1022) opettaa:

“Vapahtajamme laskeutui taivaasta maan päälle. Hän tuhosi kuolemallaan kuoleman, joka orjuutti meitä. Hän antoi meille pyhässä kasteessa uuden ihmisyyden mahdollisuuden ja mikä tärkeintä, Vapahtaja palautti meille alkuperäisen vapaan tahtomme kunnian.”

Pyhä Esipaimen Epifanios Kyproslainen (k. 403) julistaa Pyhän ja Suuren Lauantain opetuspuheessaan:

“Tuonelan portit avautuvat. Ottakaa vastaan suuri Valkeus, te jotka istutte pimeydessä ja kuoleman varjossa. Pelastaako ilmestynyt Jumala kaikki tuonelassa olevat? Ei, vaan sieltäkin ne, jotka uskovat.
Eilen Hänet tuomittiin, tänään Hän lahjoittaa vapauden tuomituille.
Eilen Pilatuksen palvelijat pilkkasivat Häntä, tänään Tuonelan ovenvartijat kauhistuvat Hänet nähdessään.
Eilen Hän armotaloudessaan kieltäytyi enkelilegioonien käyttämisestä ja sanoi Pietarille: Enkö voisi saada paikalle heti enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä? Tänään Hän laskeutuu Valtiaana jumalallisesti ja sotaisesti Tuonelaan ja kuolemaan, ja voittaa kuolemallaan hirmuvaltiaan, mukanaan ruumiittomien sotavoimien ja näkymättömien joukkojen kuolemattomat legioonat, ei kahtatoista, vaan kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta, ja tuhat kertaa tuhat enkeliä, hallitusta, valtaistuintonta valtaistuinta, siivettömiä kuusisiipisiä, silmättömiä monisilmäisiä taivaallisia joukkoja.
Kristus sanoi Aadamille: Sinun tähtesi maistoin sappea, parantaakseni sen makean syönnin sinulle aiheuttamaan karvaan hekuman. Maistoin etiikkaa, että tekisin lopun kuoleman karvaasta ja luonnottomasta maljasta. Otin vastaan sienen pyyhkiäkseni sinun syntiesi käsikirjoituksen. Vihollinen toimitti sinut pois paratiisista. En enää vie sinua paratiisiin, vaan Taivaan Istuimelle. Kielsin sinulta elämän vertauskuvallisen puun, mutta katso, minä, Itse Elämä, olen yhdistynyt sinuun. Nouskaa siis, lähtekäämme täältä, kuolemasta elämään, turmeluksesta turmeltumattomuuteen, pimeydestä iankaikkiseen Valkeuteen.”

Ortodoksista kastetta on alkuaan kutsuttu Pääsiäisen Mysteerioksi. Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina pääsiäinen oli suuri kastejuhla. Katekumeenien eli kasteoppilaiden kaste tapahtui pääsiäisvigilian yhteydessä. Apostolisessa ja Katolisessa Kirkossa kaste ymmärrettiin alusta lähtien portiksi Kristuksen Kirkon elämään. Kaste ei ole pelkästään portti, josta kerran kuljetaan ja jonka voi sen jälkeen huoletta unohtaa. Kaste on ylösnousemuksen lahja, joka todistaa, että Kristus on todella ylösnoussut ja antaa ihmisille mahdollisuuden uuteen elämään Hänessä.

Kirkon vanhimmassa perinteessä kaste oli saatto kirkkoon ja eukaristiaan. Se oli saatto Jumalan valtakunnan illattomaan päivään. Kastettava tiesi, että kasteen vastaanottaminen merkitsi siirtymistä “tästä maailmasta” uuteen maailmaan. Nykyisellään, kun lapsikaste on hallitsevana käytäntönä, ei kasteen merkitys persoonallisena yhteytenä Jumalan Elämään korostu samalla tavalla kuin silloin, kun suurin osa kastettavista oli aikuisia. Voidaan silti sanoa, että itse Kirkon elämä ammentaa yhä ravintonsa kastevedestä. Kirkon elämän valtasuoni eli jumalanpalvelus yhdistyy monin säikein pyhään kasteeseen. Esimerkiksi koko pääsiäisen juhlakokonaisuus on kasteen juhlaa ja suurta paastoa voidaan kutsua kasteopetuksen vuosittaiseksi kertauskurssiksi.

Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) korostaa opetuksissaan usein Kirkon hyveiden kristologista luonnetta, sillä “ilman Kristusta, Hyveiden Opettajaa ja niihin johdattajaa ihmisellä ei ole rohkeutta tehdä hyvää.” Palamaksen mukaan Kristuksen laki on vapauden laki, sillä pyhä kaste vapauttaa meidät synnin ja kuoleman laista. Ortodoksinen teologia opettaa, ettei pelastus ole lunnasraha tai Jumalan oikeudenmukaisuuden hyvittämistä. Pelastuminen merkitsee Jumalan voittoa kuolemasta ja pahuudesta.

Kristus on menehtymäisillään nälkään

Todellinen elämä alkaa Kristuksen ylösnousemuksesta, sillä se ei pääty kuolemaan. Ilman Kristuksen ylösnousemusta ihmiselämä olisi edelleen asteittaista kuolemista. Kristuksen ylösnousemuksessa elämä tuli mahdolliseksi. Ihmiselämä on aitoa ja todellista ainoastaan Jumalassa, sillä jumalallinen elämä on pyhää elämää ja olemukseltaan kuolematonta. Kristuksen ylösnousemus varmisti ihmisluonnolle voiton kuolemasta. Siellä, missä ei ole syntiä, ei ole kuolemaa, sillä ainoastaan synti aiheuttaa kuoleman.

Kristuksen ylösnousemus ja Kirkon lähetystyö liittyvät erottamattomasti yhteen. Kirkon alkuajoista lähtien isät ja opettajat valistivat ihmisiä Kristuksen ylösnousemuksen sanomalla. He opettavat myös meille 2000-luvun alun Kirkon jäsenille, että kirkkoruumiin tulee kasvaa ja kehittyä, parantaa kirkollisen elämän laatua. Kirkon täytyy alati puhdistaa itseään, jotta Kirkon hengenmukainen uudistuminen voisi jatkua. Ilman evankeliumin julistamista Kirkon laadullinen kasvaminen ei toteudu. Kirkon jäsenten elämän on keskityttävä uskon eteenpäin siirtämiseen. Kristus tuhosi ylösnousemuksessaan ihmisen vanhan luonnon, synnin ja kuoleman. Kirkko kutsuu meitä tekemään Jumalan siunaamaa lähetystyötä eli osallistumaan Kristuksessa Jumalan voittoon maailmasta. Pyhä Ehtoollinen muistuttaa meitä kaikkia yhdistävistä siteistä ja kehottaa hylkäämään itsekkyytemme. Kristuksen ylösnousemusjuhla julistaa meille, että Jumala asettuu kärsivän, hylätyn ja mitättömän ihmisen asemaan. Siinä on Jumalan käsittämättömän rakkauden salaisuus.

Pyhä Johannes Krysostomos muistuttaa, että yhteiskunnassa ilmenevä köyhien ja heikkojen sortaminen merkitsee Jumalan rakkauden ja armeliaisuuden hylkäämistä. Krysostomos kysyy:

“Haluatko osoittaa kunnioitustasi Kristukselle? Sinä et kunnioita Häntä kirkossa silkkisissä vaatteissasi, sillä sinä unohdat, että Kristus on kylmissään alastomana kirkkorakennuksen ulkopuolella. Mitä hyötyä on siitä, että alttaripöydällä on kultaisia astioita, mutta Kristus on menehtymäisillään nälkään.”

Pääsiäisen ilosanoma pysyy hullutuksena maailmalle ja maailman uskonnon harjoittajille. He vihaavat elämässään nälkää, heikkoutta, epätoivoa ja yksinäisyyttä. Kuitenkin nälkä, heikkous, epätoivo ja yksinäisyys on kaikki, minkä kautta ihmisille annetaan Jumalan tarjoama iankaikkinen elämä. Niin kauan kuin ihmiset elävät maailmallisesti, he eivät havaitse elämänsä tilaa. He eivät kykene muuttamaan sisäistä maailmaansa, eivätkä näe, että he ovat heikkoja ja köyhiä kaikkien ulkoisten rikkauksiensa keskellä.

Ortodoksisen kirkon lähetystyö osoittaa, että Kristus on Ylösnoussut ja kuoleman kukistanut Vapahtaja. Hän on voimallinen vastaus elämän ja kuoleman kysymyksiin. Me kohtaamme Kirkon jäseninä ajassa monia häiritseviä tekijöitä, kiusauksia ja harhakuvitelmia. Ne ovat pesiytyneet ns. kirkolliseen elämään. Pahin ja vaarallisin kiusaus on tämän maailman jatkuva ja väkivaltainen pyrkimys muuttaa Kirkon uskon ja elämän luonnetta ja lähetyksellistä näkyä. Ensimmäisenä uhrina on Kirkon lähetystyö, jota meidät on kutsuttu tekemään. Me laiminlyömme usein kutsumuksemme julistaa elämällämme ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta.

Kristus on voittanut synnin ja kuoleman ja tähän voittoon sisältyy Hänen Kirkkonsa. Professori Georges Florovski (k. 1979) kirjoittaa:

“Kirkko on Kristuksen työtä maan päällä, se on Hänen siunaavan läsnäolonsa paikka maailmassa. Pelastumisemme toteutuu Kirkossa. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta, koska pelastus on Kirkko.”

Kun ihmiset lähestyvät vilpittömästi Kirkossa Jumalan pyhyyttä, se julistaa heidän persoonallista suhdettaan Jumalan elämään. Ihmiset elävät usein tämän maailman pimeydessä. He turvautuvat kastepuvun sijaan materialismin vaatteisiin, koska eivät tiedä, mikä on heidän kutsumuksensa ja mihin he ovat matkalla. Kirkon uskollisten jäsenten kutsumus on koota yhteyteensä ja eheyttää maailmaan eksyneet ihmiset. Ortodoksinen kirkko on olemassa lähetystyötä varten. Kirkon tehtävä on muistuttaa jäsenissään maailmalle profeettojen tavoin, mikä ihmisen elämässä on keskeisintä. Kirkko ja sen uskolliset palvelijat eivät voi luopua uskon, toivon ja rakkauden asenteesta erossa elävää maailmaa kohtaan.

Kirkon lähetystyön tehtävänä on vapauttaa maailma saatanan vallasta, synnin ja kuoleman ja kaiken muun orjuudesta. Kirkon lähetystehtävänä on palvella maailmassa ylösnoussutta Kristusta hengellisenä sairaalana. Tie Jumalan Valtakuntaan kulkee lähimmäisen kautta. Kirkon tehtävä on tulla toivottomille toivoksi, sairaille terveydeksi ja hylätyille hyväksymiseksi. Kirkko ei ole uskonnollinen kerho eikä liikeyritys. Kirkko on ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen Ruumis. Uuden testamentin viimeisessä kirjassa eli Ilmestyskirjassa on voimallisesti esillä taistelun ja voiton teema. Kristuksen ylösnousemusjuhlan sanomaan voimakkaasti ankkuroituva Ilmestyskirja opettaa meille Jumalan iankaikkisesta läsnäolosta. Se on Kristuksen läsnäoloa. Hän kuoli ristillä, mutta nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja elää iankaikkisesti. Siinä on kristillisen elämän tarkoitus ja päämäärä.

Kristus nousi kuolleista! - Totisesti nousi!

Isä Jarmo Hakkarainen