Kristuksen tähden houkka (bysanttilainen nimi: σαλός, salos, venäläinen: юродивый, -ая, jurodivij, jurodivija) edustaa yhtä ortodoksisen kirkon vaikeimmista kilvoittelumuodoista. Siinä kilvoittelija oman ja lähimmäistensä pelastuksen tähden tekeytyy hulluksi eli houkaksi. Heistä käytetään myös nimitystä pyhät hullut tai Jumalan hullut.
Houkkuus oli mahdollista niin kauan kuin yhteiskunnassa ei ollut järjestelmällistä psyykkisesti sairaiden hoitoa. Houkkuus muistuttaa suuresti mielisairaan käyttäytymistä ja on siksi nykyaikana todella harvinaista.
Sisällysluettelo |
Houkkuudelle on Raamatussa perusteita muun muassa Paavalin sanoissa korinttilaiskirjeissä:
(1. Kor.4:10):
(1 Kor.1:18-25):
(1 Kor.2:14):
(1 Kor.3:18-19):
Kuuluisia houkkia ovat olleet esimerkiksi:
sekä mahdollisesti ensimmäinen tunnettu houkka egyptiläisen Tabennan luostarin nunna,
Suomalaisille tunnettuja houkkia ovat muun muassa:
Muita Venäjällä vaikuttaneita kuuluisia houkkia ovat olleet mm.
Houkilla oli usein selvännäkemisen lahja (vrt. VT:n profeetat), he erottuivat valtaväestöstä pukeutumisellaan ja puheillaan, rikkoivat normeja ja käyttäytymissääntöjä. Houkka saattoi sanoa vaikka tsaarille sellaisia totuuksia, joista tavallinen ihminen olisi menettänyt henkensä.
Kristuksen tähden he elivät kurjuudessa ja köyhyydessä, kieltäytyen kaikesta maallisesta ja rikkauksista. He jakoivat omaisuutensa köyhille ja olivat usein aluksi erittäin hyljeksittyjä ja pilkattuja, mutta myöhemmin hyväksyttyjä ja arvostettuja.
Houkkia on vain ortodoksisen kirkon piirissä ja eritoten heitä on ollut paljon Venäjällä, jossa heitä on kanonisoitu monta kymmentä. Idän kilvoitteluelämässähän korostetaan mieluusti eristäytymistä, vaikenemista ja mietiskelyä. Venäläisen houkkakilvoittelun vilkkainta aikaa olivat vuodet 1400 - 1650.
Houkat halusivat radikaalilla käyttäytymisellään ja provosoinnillaan kyseenalaistaa normaalin elämän säännöt ja totuudet ja tuoda ristiriidalla esille niiden heikkoudet ja haitat. Tämä riippumaton arvostelu saattoi kohdistua niin maallisiin asioihin kuin myös kirkon asioihin. Houkkuus oli ankaraa ja kivuliasta Kristuksen seuraamista, joka verhottiin usein tietoisesti sairauden muotoon.
Venäjällä houkkuus jäi vähitellen virallisen opin puristukseen ja esimerkiksi tsaari Pietari Suuri määräsi houkat joko töihin tai suljettaviksi luostareihin. Vuonna 1732 annettiin ukaasi, jolla kiellettiin naurettavasti pukeutuneita houkkia tulemasta kirkkoon. Silti houkkuus ei koskaan täysin hävinnyt Venäjältäkään. Ongelmaa lisäsi ns. väärien houkkien ilmestyminen. He olivat henkilöitä, jotka väärin motiivein yrittivät nauttia houkkien saamasta suosiosta ja arvovallasta.
1600-luvun lopulla Venäjän kirkko lopetti Kristuksen tähden houkkien kanonisoimisen ja viralliset tiedot houkista loppuivat. Silti heitä ilmestyi tasaisin välein. Kuuluisin ja rakastetuin heistä lienee jo edelläkin mainittu autuas Ksenia Pietarilainen 1700-luvulta.
Uusimpia venäläisiä houkkia ovat mm. 1800-luvulta houkka Domna Karpovna, joka eli karkotettuna Tomskissa, Siperiassa ja Neuvostovallan ajalta houkka Feoktista Voronežilainen (kuoli vuonna 1936, muistopv 22.2.).
Useissa venäläisissä kaunokirjallisissa tuotteissa esiintyy houkkia. Tällainen on mm. Musorgskin ooppera Boris Godunov, jossa esiintyvän houkan alkuperäinen hahmo lienee joko Johannes Moskovalainen tai Johannes Rostovilainen. Myös mm. Puškin, Tolstoi, Dostojevski ja moni muukin venäläinen kirjailija on kirjoittanut teoksissaan jotain houkistakin.
Kun kaikkea tätä taustaa vasten ajatellaan paljon pahaa aikaan saaneen Rasputinin vaikutusvaltaa Venäjän tsaarin hovissa, voidaan ehkä sekin asia nähdä toiselta näkökannalta. Houkkien kunnioitus oli suurta ja oikean houkan erottaminen valehoukista ja huijareista oli vaikea tehtävä.
Yhä nykyisen Venäjänkin alueella kuulee tarinoita pyhistä houkista, joten perinne ei ole kuollut, vaan hurskas kansa uskoo heihin yhä vakaasti kuten ennenkin.
Kristuksen tähden houkkien muistopäivän troparissa sanotaan: