Patriarkaaliset kunnianosoitukset ja arvot V
Kohteesta Ortodoksi.net
Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin palkitsemisjärjestelmistä
Viisi ensimmäistä sijaa
2. Sakellarios – Σακελλάριος
Sekä Bysantin valtakunnalla että ortodoksisella kirkolla oli σακελλάριοςksen arvo. Sana σακελλάριος otettiin latinan sanasta sacellarius henkilölle, joka hoiti kukkaroa (talouta) myöhään muinaisessa Roomassa. Sacellarius sai sitten ajan myötä tarkempia tehtäviä. Du Cange toteaa, että termi sacellarius viittasi myös rahastonhoitajaan. Du Cange väittää, että sacellarius tulee latinalaisesta sanasta sacellum, joka tarkoitti pientä laatikkoa tai arkkua, joissa säilytettiin erilaisia pyhiä esineitä, reliikkejä. Antiikin Rooman historiassa sacellum oli sukua jumalien pyhille esineille. Sacellum voisi olla myös pieni jumalalle omistettu pyhä alue, jossa on alttari ja usein jumalan patsas. Tämä pyhä alue oli muodoltaan suorakaiteen tai pyöreän muotoinen, ilman kattoa, ja se oli aidattu seinällä tai aidalla. Monilla roomalaisilla oli oma yksityinen sacella kodissaan. Rooman kaupungissa oli monia alttareita, jotka oli omistettu eri jumalille: Herkulesille, Laresille (jotka olivat kuolleiden henkiä) ja muille.
Bysantissa σακελλάριος oli korkea virkamies, joka vastasi sen valtakunnan taloudesta, jonka hoitamiseen keisari uskoi hänet. Σακελλάριος mainittiin ensimmäisen kerran arvona ja asemana 500-luvulla, ja seuraavalla vuosisadalla kuulemme hänen ryhtyvän hoitamaan valtakunnan yksityistä kassaa "keisarillisen rahan rahastonhoitajana".
Theofanes mainitsee, että Herakleioksen hallituskaudella, vuonna 635, joku Theodosios-niminen oli taloudesta vastaava virkamies arvonimellä "Keisarillinen Sakellarios". Konstans II:n (641–668) aikana σακελλάριος aloitti tiedustelut Maximoksesta, papista ja luostarin igumenista, joka vastusti kyselyä ja puolusti itseään kirjeessään "Constantine, sakellarios" imperiumin palveluksessa olevalle korkeimmalle virkamiehelle. Theofanes raportoi myös, että Justinianus II:n hallituskaudella (685-695 ja 705-711) Stefen-niminen σακελλάριος oli pahamaineinen ja pystyi saavuttamaan paljon. Chronicon Paschale 701:ssä (kutsutaan myös nimellä Chronicum Alexandrinum, Constantinopolitanum tai Fasti Siculi, on 7. vuosisadan kreikkalaisen kristillisen maailman kronikan tavanomainen nimi) Leontiosta kuvataan σακελλάριοςksi, valtakunnan talouden huippuvirkailijaksi.
On ilmeistä, että σακελλάριος vastasi taloudesta. Kuudennen vuosisadan historioitsija Agathias raportoi, että Justinianus I:n hallituskaudella Roustikosta, σακελλάριοςta, pyydettiin toimittamaan Pontuksen Lazikessa olevalle sotilasosastolle rahaa ”keisarillisen rahan rahastonhoitajana keisarillisesta kassasta”. Kuudennella vuosisadalla σακελλάριος ymmärretään keisarin yksityisen kassan rahastonhoitajaksi, joka keräsi tuloja keisarillisesta omaisuudesta. Seitsemännellä vuosisadalla σακελλάριος oli imperiumin taloudesta vastaava virkamies ja valvoi talouteen liittyviä osastoja. Kahdeksannella vuosisadalla σακελλάριοςesta tuli valvoja, jolla oli valta koko imperiumin taloudesta. Hän säilytti myös asemansa keisarillisen valtionkassan johtajana.
Hänen osastollaan σακελλάριοςlla oli sihteerit, notaarit, jotka olivat osastopäälliköitä kussakin rahoituspalveluosastossa, kuten keisarillinen notaari Secretumin σακελλάριος, tuomari, ja hänen lähetyskirjoittajansa. 1200-luvulla σακελλάριοςsta tehtiin Suuri Sakellario, toisin sanoen pääkaupungissa ja provinsseissa kaikkien taloudellisten asioiden yleinen valvoja ja päällekatsoja, ”Suurten Sakellariosten Secretum”. Virkamiesten erityisluettelossa σακελλάριος mainittiin välittömästi Suuren Domestikosin jälkeen ja ennen Suuria Logoteeteja. 1200-luvun jälkeen σακελλάριος alkoi menettää korkeaa arvoaan ja loistoaan, josta hän oli nauttinut keisarin lähellä, ja sen tilalle tuli ἀκτουάριος (aktouarios – "kirjanpitäjä" tai "suuri kirjanpitäjä"). Konstantinopolin kukistumisen jälkeen σακελλάριος katosi arvona poliittiselta näyttämöltä, ja se säilytettiin vain ottomaanien valtakunnan joillekin kreikkalaisille myönnettävänä kunnianimikkeenä ja kohteliaisuudena.
Imperiumin vuosina ja sen jälkeen σακελλάριος arvo myönnettiin koulutetuille ja päteville papistoille, presbytereille ja diakoneille tai selibaattipapeille, jotka kuuluivat luostarin riveihin. Arvon myönsivät alueelliset piispat, ja heille määrättiin lisätehtäviä, joihin kuului toisinaan luottamuksellisia tehtäviä siviili- ja kirkollisten viranomaisten välillä tai piispan henkilökohtaisten asioiden hoitamista. Selibaatissa oleville σακελλάριοςlle annettiin velvollisuuksia, jotka koskivat luostarielämää ja munkkien omistautumista ja uskollisuutta luostarikanoneja, kirkollisia määräyksiä ja luostaria koskevaa lainsäädäntöä kohtaan Bysantin valtakunnassa.
Σακελλάριος osallistui alueellisten hiippakuntien hengellisiin tuomioistuimiin piispan nimeämänä aktiivisena jäsenenä avustamaan erilaisten tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettujen asioiden ratkaisemisessa. Hän vastasi luostareita koskevista asioista, puolusti niiden oikeuksia ja tarkasti tulojen ja maksujen kirjanpitoa. Hän esitti kaksi kertaa vuodessa raportin piispalleen. Jumalanpalvelusten aikana hän konselebroi (järjesteli pappeja palveluksissa oikeaan järjetykseen) johtavana pappina ja seisoi arvonsa vuoksi pyhän alttarin vasemmalla puolella. Σακελλάριος-titteli myönnettiin myös ψάλτηςlle (psaltis) kunnianimenä hänen ansiokkaasta palvelustaan.
Suuren Euhologionin mukaan σακελλάριος sijoittuu toiseksi viiden ensimmäisen toimiston arvoissa.
(lähteet: Archons.org, Wikipedia, Ortodoksi.net, jne. )