Toiminnot

Tuhlaajapojan sunnuntain teksti

Kohteesta Ortodoksi.net

Tuhlaajapojan sunnuntai

Vigiliassa

Avuksihuutostikiiroja

Vuorosävelmän stikiirain jälkeen triodionin stikiiroista, 1. sävelmä

Liitelauselma: Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua. Pane toivosi Herraan, Israel! (Ps 130: 6-7).

Tuntekaamme, veljet, salaisuuden voima: / Hyvä isä juoksee synnillisestä elämästä isän kotiin palaavaa tuhlaajapoikaansa vastaan / ja kohdattuaan hänet suutelee häntä / sekä lahjoittaa hänelle jälleen kotoisen kunnian tunnusmerkit / ja antaa teurastaa syöttövasikan. / Niin meidänkin on tultava arvollisiksi elämään yhdessä ihmisiä rakastavan Isän kanssa, / joka on antanut teuraaksi Poikansa, / sekä Hänen kallisarvoisen teurasuhrinsa, / meidän sielujemme Vapahtajan kanssa.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. (2. sävelmä)

Voi, mitkä hyvyydet olen minä, viheliäinen kadottanut! / Mistä valtakunnasta olen, onneton, joutunut pois! / Minkä saamani rikkauden olen hävittänyt! / Olen käskyt rikkonut. / Voi kurjaa sieluani! / Nyt sinut tuomitaan iankaikkiseen tuleen. / Huuda siis, ennen kuin loppusi tulee, Kristukselle Jumalalle: / Armahda minua, Jumala, / ja ota minut lapseksesi, kuten otit tuhlaajankin!

Nyt aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Vuorosävelmän stikiira Jumalansynnyttäjälle.

Virrelmästikiiroja

Vuorosävelmän stikiirain lisäksi triodionista, 6. sävelmä

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Tuhlattuani Isän lahjoittaman rikkauden / minä, vaivainen, jouduin järjettömien eläinten laitumelle / ja tavoittelin niiden ruokaa, / mutta saamatta sitäkään kärsin nälkää. / Tulen jälleen laupiaan Isäni luo / ja kyyneliä vuodattaen huudan Hänelle: / Sinä ainoa ihmisiä rakastava, / tee minut palkkalaisesi vertaiseksi / ja pelasta minut!

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikiseen. Amen.

Minun Luojani ja Lunastajani, Kristus Herra, / tultuansa Sinun povestasi, / pukeutui minun luontooni / ja vapahti vanhasta kirouksesta Aadamin. / Sentähden me Sinulle, oi kaikkein puhtain Jumalanäiti ja totinen Neitsyt, / lakkaamatta huudamme enkelin tervehdystä: / Iloitse, Valtiatar, meidän sielujemme puolustaja, suojelija ja pelastaja!

Tropari:

Iloitse, Jumalan Äiti, Neitsyt, armoitettu Maria, / Herra on sinun kanssasi. / Siunattu olet sinä naisten joukossa, / ja siunattu on sinun kohtusi hedelmä, / sillä sinä olet synnyttänyt sielujemme pelastajan.

Aamupalvelusosassa tavallisten polyeleopsalmien jatkoksi luetaan tai lauletaan:

Psalmi 137

Baabelin virtain vierillä - siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme. Halleluja! Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme. Halleluja! Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä." Halleluja! Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla? Halleluja! Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni! Halleluja! Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä siunua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani! Halleluja! Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!" Halleluja! Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt! Halleluja! Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon! Halleluja!

Evankeliumiluvun jälkeen:

Nähtyämme Kristuksen ylösnousemisen...

Kunnia... 8. sävelmä

Synninkatumuksen ovet avaa minulle... Kanoni

Vuorosävelmän kanonin lisäksi triodionista, 2. sävelmä

1. irmossi

Viritä, sieluni, Mooseksen virsi ja huuda: / Auttaja ja suojelija on minun pelastuksekseni tullut. / Hän on minun Jumalani, / ja minä kunnioitan Häntä.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Jeesus Jumala, ota minutkin katuvaisena vastaan, kuten otit tuhlaajapojan. Olen koko ikäni huolettomasti elänyt ja Sinua vihastuttanut.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Ojenna nyt, Herra, kuten armollinen isä, kätesi ja ota minutkin syliisi, niin kuin otit tuhlaajapojan, jotta minä kiitollisin mielin Sinua kunnioittaisin.

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Osoita, hyväntekijä Jumala, minussa hyvyytesi ja Äitisi rukouksien tähden anna anteeksi minulle lukemattomat rikkomukseni.

3. irmossi

Armollinen Jumala, / Sinä hyvyyden istuttaja / ja hyvien tekojen kasvattaja, / tee hedelmälliseksi järkeni, / joka on hedelmättömäksi tullut.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Tuhlaajan esimerkkiä noudattaen minä huudan: Isä, minä olen syntiä tehnyt. Ota minut syliisi, niinkuin hänetkin, äläkä minua luotasi työnnä!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Ojenna, Kristus, kätesi ja ota minut armollisesti vastaan, kun minä synnin ja himojen kaukaiselta maalta luoksesi palaan.

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Sinä puhdas, ihana naisten joukossa, anna minullekin, joka olen syntieni paljouden tähden aivan köyhäksi tullut, osa ihanuuksiesi monista rikkauksista, jotta minä Sinua ylistäisin.

4. irmossi

Profeetta edeltäpäin näki Sinun syntymisesi Neitseestä / ja ennustaen huusi: / Minä olen kuullut Sinulta sanoman ja olen peljästynyt, / sillä Teemanista ja pyhältä varjoisalta vuorelta / olet Sinä, Kristus, tullut.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Hyvyyksien rikkauden, jonka annoit minulle, taivaallinen Isä, minä pahoin hävitin ja jouduin vierasten kansalaisten orjaksi. Mutta nyt minä huudan Sinulle: Olen syntiä tehnyt Sinun edessäsi! Ota minut avoimeen syliisi, kuten otit muinoin tuhlaajapojan.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Olen itseni kokonaan häväissyt enkä uskalla katsoa ylös taivaaseen. Olen järjettömästi antanut itseni synnin valtaan. Mutta nyt särjetyin sydämin palaan ja huudan: Kaikkien Kuningas! Minä olen edessäsi syntiä tehnyt, ota minut vastaan!

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Pelasta minut, puhtahin Neitsyt, äidillisillä esirukouksillasi, Sinä ihmisten auttaja, kaikkien kristittyjen varma toivo, pelastuvien turva, - ja tee minut ansiolliseksi saavuttamaan tuleva elämä!

5. irmossi

Yön kuluttua on lähestynyt päivä, / ja valo on maailmalle loistanut. / Sen tähden enkelien joukot kiitosvirsillä Sinua ylistävät, oi Herra.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle!

Avaa, taivaallinen Isä, nyt minulle isällinen sydämesi, kun minä käännyn pois paheistani, äläkä työnnä minua luotasi, sillä onhan armosi äärettömän suuri!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Kristus, minä en uskalla katsoa ylös korkeuteen, kun olen lukemattomia kertoja vihastuttanut Sinut, mutta, Laupias, minä tunnen sydämesi hyvyyden ja huudan Sinulle: Olen syntiä tehnyt. Ole minulle armollinen. Pelasta minut!

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Kaikkeinpyhin, armoitettu Neitsyt! Sinä olet synnyttänyt kaikkien Sovittajan. Kevennä rukouksillasi rikkomuksieni raskasta taakkaa!

6. irmossi

Vapahtaja, minä olen vajonnut syntien syvyyteen / ja uppoan elämän myrskyiseen mereen, / mutta niin kuin Sinä päästit Joonan ulos meren pedosta, / niin päästä minutkin himojeni vallasta ja pelasta!

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle.

Olen aina vajonneena syntien syvyyteen, ja rikkomuksieni myrskyt upottavat minut pohjaan. Ohjaa minut, Kristus Jumala, elämän satamaan. Pelasta minut, oi kunnian Kuningas!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Kaiken hyvän nälkään olen peräti nääntynyt. Olen myös Sinusta, oi Hyvä, vieraantunut. Ole minulle nyt armollinen, Kristus, kun minä käännyn puoleesi, ja pelasta minut, kun minä veisuin ylistän Sinun ihmisrakkauttasi.

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Puhdas Neitsyt! Sinä olet synnyttänyt Vapahtajan, Herran Kristuksen. Tee minut, joka olen kaikesta hyvästä aivan köyhä, arvolliseksi saamaan pelastus, jotta minä kiitosvirsin ylistäisin suuria tekojasi.

Kontakki, 3. sävelmä

Sinulta saamani isän kunniaperinnön minä mielettömästi hylkäsin / ja antamasi rikkauden paheisiin tuhlasin. / Sen tähden tuhlaajan sanoin Sinulle huudan: / Oi laupias Isä, / minä olen syntiä tehnyt Sinun edessäsi. / Ota minut katuvaisena vastaan / ja tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.

7. irmossi

Nuorukaiset riemuitsivat pätsissä kuin kerubit ja huusivat: / Kiitetty olet Sinä, Jumala, / kun olet totuutesi ja tuomiosi mukaan antanut tämän kaiken tapahtua meille syntiemme tähden, / Sinä kiitosvirsin suuresti ylistetty kaikkina aikoina.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle.

Minä, onneton, olen antanut itseni lihallisten nautintojen valtaan ja olen kokonaan joutunut himojen palvelijain orjaksi. Olen Sinusta, ihmisiä rakastavasta, vieraantunut. Mutta nyt tuhlaajan sanoilla huudan Sinulle: Kristus, minä olen syntiä tehnyt. Älä hylkää minua, Sinä ainoa armollinen!

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Apostolien, profeettojen, pyhittäjien, kunniallisten marttyyrien ja vanhurskasten esirukouksien tähden anna minulle anteeksi kaikki rikkomukseni, joilla olen Sinun hyvyyttäsi loukannut, jotta voisin kiitosvirsin ylistää Sinua kaikkina aikoina.

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Jumalansynnyttäjä, Sinä olet tullut kirkkaammaksi kerubeja ja serafeja sekä kaikkia taivaan sotajoukkoja. Rukoile, Puhtahin, hartaasti heidän kanssaan iankaikkisen Isän Sanaa, Jumalaa, jolle Sinä olet ruumiin antanut, jotta me kaikki tulisimme arvollisiksi iankaikkisia hyvyyksiä saamaan.

8. irmossi

Veisatkaamme Hänelle, / joka on muinoin Siinain vuorella / edeltä kuvannut Moosekselle orjantappurapensaassa Neitsyttä koskevan ihmeen, / sekä kiittäkäämme ja suuresti ylistäkäämme Häntä kaikkina aikoina.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle.

Suuresta armostasi Sinä olet vapaaehtoisesti tullut köyhäksi ja pelastaaksesi maailman olet laskeutunut alas maan päälle. Armollinen! Pelasta minut, joka olen tullut aivan köyhäksi kaikista hyvistä teoista!

Me kiitämme Herraa, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Armollinen! Minä olen turmiollisten ajatuksieni valtaamana joutunut pimeyteen ja olen loitonnut Sinusta. Minä olen itseni peräti unhottanut. Mutta nyt minä katuvaisena heittäydyn eteesi. Pelasta minut!

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Puhdas Jumalansynnyttäjä, Sinä olet langenneitten ainoa ojennus. Ojenna minutkin, sillä minä olen kaikenlaisilla synneillä peräti runneltu ja nöyryytetty.

Me kiitämme ja ylistämme ja kumarramme Herraa, / veisaten ja korkeasti kunnioittaen Häntä iankaikkisesti.

Katabasi: Veisatkaamme Hänelle, / joka on muinoin Siinain vuorella / edeltä kuvannut Moosekselle orjantappurapensaassa Neitsyttä koskevan ihmeen, / sekä kittäkäämme ja suuresti ylistäkäämme Häntä kaikkina aikoina.

Pappi: Jumalansynnyttäjää, Valkeuden Äitiä, veisuilla kunnioittaen ylistäkäämme!

Laulajat: Minun sieluni suuresti ylistää Herraa...

9. irmossi

Ken maailman lapsista on sellaista kuullut, / tai ken on koskaan sitä nähnyt, / että neitsyt on kohdussaan kantanut / ja kipuja kärsimättä lapsen synnyttänyt? / Tämä ihme on kuitenkin Sinulle tapahtunut. / Sinua, puhdas Jumalansynnyttäjä, me ylistämme.

Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia Sinulle.

Kristus, Vapahtaja, näe sydämeni ahdistus, näe kääntymykseni, näe kyyneleeni. Älä hylkää minua! Ota minut laupiaasti jälleen syliisi! Lue minut pelastuvien suureen joukkoon, jotta minä armoasi kiitosvirsin ylistäisin.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Niin kuin Sinä, oi Hyvä, pidit muinoin iloa tuhlaajapojan vapaaehtoisen palaamisen johdosta, niin tee nyt minutkin, viheliäisen, kääntymiseni johdosta. Ojenna minullekin pyhät käsivartesi, jotta minä pelastuneena kiitosvirsin äärimmäistä itsesi alentamista ylistäisin.

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Minä rukoilen Sinua, Neitsyt, kirkasta valoisilla esirukouksillasi pahuuden pimentämät hengelliset silmäni ja ohjaa minut synninkatumuksen tielle, jotta minä oikealla tavalla kiitosvirsin ylistäisin Sinua, joka olet sanoin selittämättömästi Sanalle lihan antanut.

Katabasi: Ken maailman lapsista on sellaista kuullut, / tai ken on koskaan sitä nähnyt, / että neitsyt on kohdussaan kantanut / ja kipuja kärsimättä lapsen synnyttänyt? / Tämä ihme on kuitenkin Sinulle tapahtunut. / Sinua, puhdas Jumalansynnyttäjä, me ylistämmme.

Eksapostilario

Vuorossa olevan eksapostilarion lisäksi triodionista, 6. sävelmä

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Herra, minä olen tuhlaamalla loppuun kuluttanut antamasi rikkauden. / Minä, viheliäinen, olen kokonaan alistunut pahojen henkien valtaan. / Mutta, armorikas Vapahtaja, armahda minua, tuhlaajaa, / puhdista minut saastastani ja palauta minulle valtakuntasi vaate, / jonka olit minulle alussa antanut.

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Puhdas Neitsytäiti, Sinusta ovat apostolit, marttyyrit, profeetat ja pyhittäjät todistaneet. / Saa, oi Jumalansynnyttäjä, Poikasi ja Herrasi leppymään meille / silloin, kun Hän tulee tuomitsemaan jokaista hänen ansionsa mukaan.

Kiitosstikiiroja

Vuorosävelmän stikiirain lisäksi triodionista, 6. sävelmä.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Hyvä Isä, minä lähdin pois luotasi. / Älä kuitenkaan minua hylkää / äläkä jätä valtakuntaasi kelpaamattomaksi. / Pahin vihollinen on minut alastomaksi riisunut / ja on ryöstänyt minulta rikkauden. / Sieluni armolahjat olen irstaisuudessa menettänyt. / Mutta minä nousen nyt ja tulen Sinun luoksesi ja huudan: / Sinä, ainoa ylen armollinen, / joka minun tähteni olet ojentanut ristillä puhtaat kätesi, / tee minut palkkalaisesi vertaiseksi, / jotta siten riistäisit minut pois kauhealta pedolta / ja puettaisit jälleen ensimmäiseen vaatteeseen.

Nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Korkeasti siunattu olet Sinä... jne aamupalveluksen loppuun.

Liturgiassa

Epistola: 1 Kor. 6: 12-20: Veljet, kaikki on minulle luvallista...

Evankeliumi: Luuk. 15: 11-32: Herra sanoi tämän vertauksen: Eräällä miehellä oli kaksi poikaa...

Ehtoollislauselma: Ylistäkää Herraa taivaista, ylistäkää Häntä korkeuksissa. (Ps. 148:1).