Yönistujat (kirja)

Kirjan kansi

Riko Saatsi: Yönistujat

ISBN 978-951-24-3940-9

Julkaisija ja kustantaja: Gummerus
(osta: https://gummerus.fi/products/yonistujat )

Julkaisuajankohta: loppukesä 2025

Sivumäärä: 191 sivua

Takakannen teksti:

Tupa vaihtoi väriä. Tatjana ja ihmiset vaihtoivat väriä. Oma ihonikin oli muuttunut kellertäväksi. Lampukan tuli loisti kirkkaampana ikoninurkassa. Ruumiinvalvojaiset näyttivät alkaneen.

Sotaa paenneen perheen Tatjana-mummu tekee kuolemaa ja herkkävaistoinen Lasari-poika joutuu näkyjen valtaan. Kun mummu siirtyy tuonilmaisiin perheen äiti Nasti alkaa valmistella ruumiinvalvojaisia. Hänen miehensä Feodor vaatii, että kaikki tehdään kuten pitää. On valmistettava arkku ja kutsuttava läheiset ja naapurit ruumista valvomaan.

Riko Saatsin ensimmäinen romaani kertoo väkevästi suistamolaisesta evakkoperheestä, joka 5o-luvun Suomessa joutuu häpeilemään kieltään ja uskontoaan. Se kuvaa äidinrakkauden voimaa Nastin yrittäessä silottaa lastensa tulevaisuutta.

---

Lieksalaislähtöisen Riko Saatsin Yönistujat kertoo raja-karjalaisesta evakkoperheestä, joka yrittää rakentaa elämänsä uudelleen Suomessa. Tarinan keskiössä on äiti Nasti, joka haluaa suojella lapsiaan häpeältä ja syrjinnältä, mutta samalla hänen valintansa — kielen, uskon ja nimien suomentamisen osalta — vieraannuttavat hänet omista juuristaan. Teoksen nimi viittaa kuolinvalvojaisiin (“yönistujat”), mutta samalla se kuvaa perhettä, joka vartioi kadotettua identiteettiään.

Romaani yhdistää karjalan ja suomen kielen omalla erikoisella tavalla. Muutamien lukujen alku on kirjoitettu karjalaksi – lukija joutuu siis aluksi tarinan ulkopuolelle, aivan kuten evakkoperhe uudessa ympäristössään. Rakenteellinen oivallus on se, että jokaisen karjalankielisen jakson lopetus toistuu seuraavan luvun alussa suomeksi. Kielen käyttö on myös symbolinen ele kielen elvyttämiseksi.

Tekstistä ja sen muodosta – runsaista vuorosanoista ja rytmistä – huomaa, että kirjoittaja on myös teatteriohjaaja. Teksti on melko valmista työstettäväksi teatterikäsikirjoitukseksi. Nuo joidenkin lukujen karjalankieliset alut “asettavat lukijan samaan asemaan kuin nuo väärinymmärretyt karjalaiset.”

Nasti ja hänen miehensä Feodor (myöhemmin Heikki) edustavat kahta selviytymisstrategiaa: sulautumista ja perinteen säilyttämistä. Lapsista Lasari tuo tarinaan herkän, lähes yliluonnollisen näkökulman. Teoksen ytimessä on vahvasti kysymys: mitä jää jäljelle, kun kieli vaihtuu – kun se muuttuu toiseksi?

Kirjoittaja kuvaa teoksessaan hyvin osuvasti pientä ja usein unohdettua ryhmää: Raja-Karjalan karjalankielisiä ortodokseja, joiden ääni ei ole aiemmin juuri kuulunut. Teos tuo uuden näkökulman evakkoromaaneihin, jotka ovat perinteisesti keskittyneet luterilaisiin ja suomenkielisiin tarinoihin. Samanlaisia “vähemmistön vähemmistöjä” löytyy toki muualtakin – esimerkiksi kolttasaamelaisista ortodokseista, jotka ovat osa suurempaa, usein pakkoluterilaistettua saamelaisuutta.

Vaikka itse kuulin lapsuudessani Pohjois-Karjalan Tuupovaarassa joskus - tosin melko harvoin ja vähäisessä määrin - karjalankieltä, lienee varovaisesti sanottava pieni varaus: karjalan kieli tekee lukemisesta meille kieltä osamattomille joskus haastavaa. Koko kirja ei kuitenkaan ole karjalaksi – vain jotkut alkusivut – joten määrä ei ole suuri. Mutta ellei jotain osaa, kieltä yhtään ymmärrä, olo tuntuu ehkä joskus vaivaantuneelta.

Joka tapauksessa: Yönistujat on herkkä ja älykkäästi rakennettu romaani kielestä, identiteetistä ja sopeutumisen hinnasta. Se paljastaa evakkouden syvän varjon ja muistuttaa, että kun kieli ja kulttuuri katoavat, jotakin olennaista ihmisestäkin murtuu. Tämä olisi hyvä meidän kaikkien suomalaisten muistaa 2020-luvun Suomessa, jossa jälleen on evakkoja – nyt ukrainalaisia – jotka puhuvat eri kieltä ja ovat monelle meistä, ekumeenisuudesta huolimatta, myös eriuskoisia, ortodokseja. Meille ortodokseillekaan tämä asia ei kuitenkaan aina ole niin selvä kuin pitäisi. Meidän omasta tai sukumme evakkolaisuudesta on jo kulunut pari, kolme sukupolvea, ja asiat tuppaavat siinä ajassa “haalistumaan” – niin myös isiemme, mummojemme ja muiden muistot.

Mutta kaikesta huolimatta kirja on upea kunnianosoitus omalle identiteetille, karjalaisuudelle, omalle uskonnolle, ortodoksisuudelle ja omalle kielelle, karjalalle.

Ortodoksi.net / HAP
11.11.2025