Ylijäämä ei ole jätettä (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Ylijäämä ei ole jätettä - elämä ei ole nollasummapeliä
Autiomaan hiljaisuudessa
Maailmamme muistuttaa hiljaista autiomaata, jossa ihmiskasvot ovat kuin särkyneitä peilejä. Ihminen vaeltaa yksin, vaikka elääkin ihmisjoukossa. Tuo joukko on yksinäisyyksien summa, joka etsii epätoivoisesti merkitystä, ravintoa – jotakin, joka ei olisi vain omaa tyhjyyttään heijastava kuva.
Kannamme sairauksiamme kuin kunnianmerkkejä, nälkäämme kuin identiteettiä. Ja me odotamme – mutta mitä? Ehkä sanaa, joka liittäisi elämämme palaset yhteen. Tai tulta, joka lämmittäisi tämän sielun hämärän.
Kristuksen katse ja myötätunto
Tässä hajoamisen maisemassa Kristus näkee kaiken. Hänen katseensa ei ole kylmä kuin tilastoja tarkkailevan virkamiehen, vaan läpitunkeva ja myötätuntoinen. "Ja Hänen tuli heitä sääli" (Matt.14:14).
Kristus ei katso vain ulkoista, vaan tunnistaa kivun kasvojen takana, sairauden ytimessä, yksinäisyyden sielun syövyttävänä haavana. Hänen myötätuntonsa ei ole abstrakti tunne, vaan ruumiillinen reaktio – sisäinen särkyminen, jossa toisen kärsimys tulee Hänen omakseen.
Maailman katse: näkemättä näkemistä
Ajan henki on tottunut katsomaan näkemättä. Ihmisjoukko on meille vain yleisöä, kohderyhmiä, äänestäjiä. Toinen ihminen on numero gallupissa, pikseli ruudulla, kilpailija elämän taistelussa.
Myötätunto muuttuu etäiseksi hyväntekeväisyydeksi, joka puhdistaa omantunnon ilman että kädet likaantuvat. Toimintamme ei synny lähimmäisen kohtaamisesta, vaan strategiasta ja oman merkityksen rakentamisesta. Se on hyväntekeväisyyttä, joka muistuttaa hautausurakoitsijan pelkoa: ettei vain koskettaisi kuollutta.
Opetuslasten logiikka: vastuusta vetäytyminen
Opetuslapset, käytännön ihmiset, ehdottavat tuttua ratkaisua: “Lähetä ihmiset pois, että he menisivät kyliin ostamaan itselleen ruokaa” (Matt.14:15). Tämä on modernin yhteiskunnan ääni: “Hoitakoon jokainen itse itsensä.” Vastuusta vetäydytään vetoamalla toisten itsemääräämisoikeuteen.
Tämä logiikka on pelon logiikkaa – pelkoa riittämättömyydestä, pelkoa menettämisestä, pelkoa siitä, että jos jaamme, meille ei jää mitään.
Kristuksen vastaus: yhteisön ihme
Kristus vastaa logiikan perustuksia horjuttavasti: “Ei heidän tarvitse mihinkään mennä. Antakaa te heille syötävää” (Matt.14:16). Hän ei ratkaise tilannetta yksin, vaan kutsuu osallistumaan. Vastuu annetaan opetuslapsille.
Ja paljastuu inhimillinen puute: “Ei meillä ole mukana muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa” (Matt. 14:17). Tämä on pelon laskelma. Mutta juuri tästä puutteesta Kristus rakentaa yltäkylläisyyden yhteisön.
Siunaus, joka muuttaa todellisuuden
Kristus ei moninkertaista vain määrää, vaan muuttaa koko tilanteen laadullisesti. Hän ottaa vähäisen, siunaa sen ja jakaa. Hänen siunauksensa muuttaa niukkuuden elämän lähteeksi.
Aikana, jolloin elämä määritellään resurssien hallintana ja voiton maksimointina, tämä on kapina – todistus siitä, ettei elämä ole nollasummapeliä.
Ylenpalttisuuden talous
Origenes tulkitsee tapahtumaa syvällisesti: ihme ei pääty Kristuksen tekoon, vaan jatkuu opetuslasten käsien kautta. He jakavat siunattua leipää ja keräävät tähteet – kaksitoista koria, yhtä monta kuin Israelin heimoja.
Opetuslapset ovat uudenlaisen talouden palvelijoita – talouden, jossa yltäkylläisyys syntyy lahjoittamisesta, ei omistamisesta.
Yhteisön synty
“Kaikki söivät kyllikseen” (Matt.14:20). Tässä ei ole kyse vain tuhansien ruokkimisesta, vaan siitä, että kaikki saivat – ja kaikki tulivat kylläisiksi. Kukaan ei jäänyt ulkopuolelle. Syntyi yhteisö, eukaristinen kokoontuminen keskellä autiomaata.
Ylijäämä ei ole jätettä, vaan rakkauden ylivuotoa, todistus lahjan jatkuvuudesta. Kaksitoista koria ovat lupaus siitä, ettei lähde koskaan kuivetu.
Vapauden lahja
Ihmeen jälkeen Kristus ei jää korottamaan itseään. Hän ei rakenna valtaa eikä järjestöä, vaan vetäytyy. Hän antaa ihmisille vapauden jopa itsestään: “Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ... sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois” (Matt.14:22).
Tässä on radikaali irtisanoutuminen kaikesta manipuloinnista. Kristus ei vaadi vastalahjaa. Hänen läsnäolonsa on yhtä vahva poissaolossa kuin ihmeessä.
Todellinen ihme: rakkauden riski
Todellinen ihme ei ole leipien moninkertaistaminen, vaan minän särkyminen. Se hetki, jolloin sydän avautuu, ja kädet, jotka aiemmin laskivat riittämättömyyttä, ojentuvat antamaan.
Tämä on se ruoka, joka ravitsee iäisesti – se vesi, joka sammuttaa olemassaolon autiomaan janoon. Ja hiljaisuus, joka seuraa, ei ole loppu – vaan alku.
Alku matkalle, jossa sydämemme tyhjä kori on ainoa kompassimme – valmis täyttymään tyhjyydestä, jotta se voisi jälleen tulla jaetuksi.
Lähde: Maximos Pafilis, Melitenen piispan opetuspuhe
Lainaus: Origenes, Patrologiae Graeca, vol. 13.
Kuva: Pinterest