Kyrillos Lukaris

Patriarkka Kyrillos I Lukaris
(Kuva: Wikipedia)

Kyrillos Lukaris (Loukaris) (1572-1638, kreikaksi: Κύριλλος Λούκαρις tai Λούκαρης) oli silloiseen Venetsian tasavaltaan kuuluneelta Kreetalta kotoisin oleva kreikkalainen prelaatti ja teologi.

Hänestä tuli myöhemmin ensin Aleksandrian patriarkaatin päämies patriarkka Kyrillos III ja myöhemmin Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka nimellä Kyrillos I. Tässä tehtävässä hän toimi vuosien 1612 ja 1638 välisenä aikana kuusi eri ajanjaksoa.

Patriarkka Kyrillos I yritti muuttaa ortodoksista kirkkoa jonkin verran protestanttiseen ja kalvinistiseen suuntaan, mutta koki tässä suurta vastarintaa. Ajatukset tuomittiin lopullisesti vuonna 1672 Jerusalemin kirkolliskokouksessa, joka oli kutsuttu koolle Jerusalemin patriarkka Dositheoksen toimesta. Kyrillos teki yhteistyötä myös anglikaanien kanssa ja hänen kirjeenvaihtonsa noilta ajoilta Canterbyryn arkkipiispan kanssa on erittäin mielenkiintoinen.

Kyrillos oli ensimmäinen ns. suurempi nimi 1600-luvulla, Konstantinopolin kukistumisen (v. 1453) jälkeisellä ajalla.

TT Hannu Pöyhönen kirjoittaa patriarkka Kyrilloksesta ja hänen ajastaan Ortodoksi.netin artikkelissa "Vanhan testamentin kaanon jakautuneen kristikunnan aikana" seuraavaa:

Reformaation myrskyjen jälkimainingit ylsivät kauas, aina seitsemännentoista vuosisadan Konstantinopoliin asti, idän kristikunnan keskukseen, joka kävi kamppailua elintilasta ja olemassa olostaan raskaan turkkilaisvallan alla. Vuonna 1620 ekumeeniseksi patriarkaksi valittu, Sveitsissä opiskellut ja kalvinistisista näkemyksistään yleisesti tunnettu Kyrillos Lukaris (1572–1638) laati näet siellä vuonna 1629 nimeään kantavan konfession, jossa hän poikkesi radikaalisti monista ortodoksisen kirkon perinteisistä näkemyksistä reformaation viitoittamaan suuntaan. Pyhien Kirjoitusten osalta tämä tuli näkyviin siinä, että hän tunnusti sitovaksi Laodikean kirkolliskokouksen lyhyemmän, 22 kirjan mukaisen kaanonin nimittäen sen ulkopuolelle jääviä teoksia “apokryfisiksi”. Kyrillos Lukariksen tunnustuksen vaikutus jäi idässä kuitenkin lyhytaikaiseksi. Konstantinopolissa se kumottiin kokonaisuudessaan – so. myös Vanhan testamentin kaanonia koskevalta osaltaan – jo hänen kuolinvuonnaan 1638 ja hieman myöhemmin, ikään kuin varmistukseksi, vielä kahdessa muussakin paikallissynodissa, Jassissa vuonna 1642 ja Jerusalemissa vuonna 1672. Myös Konstantinopolissa vuonna 1672 jälleen kokoontunut paikallissynodi palautti sekin deuterokanoniset kirjat kunniaan, mutta nyt jo akateemisemmin, ilman viittausta edesmenneeseen patriarkka Kyrillokseen. Näin uusi keskustelunavaus deuterokanonisista kirjoista päätyi idässä samaan lopputulokseen kuin aiemmin.

HAP

• • • 
      

EDIT: 27.6.2025:

Konstantinopolin patriarkka Kyrillos Loukaris:
Historiallinen kiista ja kanonisointi

Kesäkuun 27. päivä muistellaan mielenkiintoista pyhää, patriarkka Kyrillosta

Johdanto: Kiistelty tunnustus

Vuonna 1629 Genevessä ilmestyi latinaksi "Idän kristillisen uskon tunnustus", joka oli omistettu Konstantinopolin patriarkka Kyrillos Loukarikselle. Teksti, joka käännettiin myöhemmin useille länsimaisille kielille (englanti, ranska, saksa) ennen kreikankielistä versiota (1633), sisälsi kalvinistisia oppeja. Tämä julkaisujärjestys ja teologinen sisältö herättivät alusta alkaen epäilyksiä ja käynnistivät laajan kiistan hänen ortodoksisuudestaan.

Tunnustuksen aitouden kiista ja ristiriitaiset näkemykset

Konstantinopolin synodi anateemasi vuonna 1638 sekä kyseisen tunnustuksen että patriarkka Kyrilloksen. Kuitenkin Jerusalemin synodi vuonna 1672 perusteli, ettei Kyrillosta tuomittu tunnustuksen kirjoittamisesta, vaan siksi, ettei hän ollut laatinut siitä kumoamista.

Länsimaiset tutkijat pitivät Kyrillosta kalvinistina, vedoten paitsi kyseiseen tunnustukseen, myös hänen laajaan kirjeenvaihtoonsa protestanttisten oppineiden kanssa. He väittivät, että tunnustuksen käsiala vastaa Kyrilloksen omaa.

Toisaalta vahvat todisteet puhuivat tunnustuksen aitoutta vastaan. Kyrillos Loukaris oli jatkuvasti, sekä ennen että jälkeen tunnustuksen ilmestymisen, tuominnut protestanttiset opit ja näyttäytynyt johdonmukaisesti ortodoksisena. Epäilyksiä herätti myös tunnustuksen outo julkaisujärjestys (latina ennen kreikkaa) ja sen läheinen samankaltaisuus muihin tuolloin yleisesti levinneisiin kalvinistisiin tunnustuksiin. Monet ortodoksiset oppineet uskoivatkin, että "Idän kristillisen uskon tunnustus" oli väärennös, jonka tarkoituksena oli luoda kuva ortodoksisen kirkon kalvinisoitumisesta ja siten hämmentää katolilaisia ja/tai protestantteja.

Ortodoksinen puolustus ja kanonisointi

20. vuosisadan loppuun asti valtaosa kreikkalaisista ja venäläisistä tutkijoista kiisti voimakkaasti "Idän kristillisen uskon tunnustuksen" aitouden. Esimerkiksi arkkimandriitta Arseni (Brjantsev) toi esiin Kyrilloksen laajan kirjeenvaihdon tsaari Mihail Fedorovitšin ja patriarkka Filaret Moskovalaisen kanssa, jotka todistivat Kyrilloksen vankkumatonta sitoutumista ortodoksiaan. Lisäksi Kyrilloksen vuoden 1622 peruskirjassa protestanttisuus tuomittiin selvästi "rienaavana oppina".

Näiden ja muiden tutkimusten myötä, jotka esittivät ylivoimaisia todisteita Kyrillos Loukariksen horjumattomasta ortodoksisuudesta, Aleksandrian patriarkaatti kanonisoi hänet pyhien joukkoon 6. lokakuuta 2009 (muistopäivä 27. kesäkuuta). Myös Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti kanonisoi pyhän Kyrillos Loukariksen 11. helmikuuta 2022. Tämä kanonisointi vahvisti hänen paikkansa Kirkon pyhien joukossa, osoituksena hänen todellisesta ortodoksisuudestaan ja Kirkon vääjäämättömästä totuudesta.