Ero sivun ”Patriarkaaliset kunnianosoitukset ja arvot IV” versioiden välillä

Nykyinen versio 22. syyskuuta 2023 kello 18.30

Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin palkitsemisjärjestelmistä

Viisi ensimmäistä sijaa

1. Oikonomos – Οἰκονόμος

οἰκονόμος (taloudenhoitaja) on kirkollinen arvo ortodoksisessa kirkossa. Sana οἰκονόμος on yhdyssana sanasta ὄικος (koti) ja verbistä νέμω (jakelu), joka merkitsi muinaisessa kreikassa sitä, joka huolehtii talosta. Nykykreikaksi se tarkoittaa sitä, joka haluaa säästää.

Itäisessä kirkossa

Neljännen vuosisadan kirkossa οἰκονόμος oli virkamies, joka vastasi kirkollisen omaisuuden hallinnasta piispan valvonnassa. Hänet valitsivat papit ja maallikot, joilla oli jonkin verran kokemusta laista. Keskiajalla οἰκονόμος oli kirkkonsa tai luostarinsa (jos hän oli munkki) asianmukaisen toiminnan kannalta välttämättömien esineiden edunvalvoja ja hoitaja. Varhaisena aikana Konstantinopolissa οἰκονόμος oli korkea virkamies kirkon palveluksessa eikä välttämättä itse papistossa. Ainakin yksi ekumeeninen patriarkka, Konstantinopolin Kyriakos (595–606), toimi Konstantinopolin Hagia Sofian suuren kirkon οἰκονόμοςena ja rahastonhoitajana ennen kuin hänet valittiin patriarkaaliselle valtaistuimelle.

Kalkedonin neljäs ekumeeninen kirkolliskokous (451) määräsi kanoneissa 9 ja 26, että paikalliset piispat nimittävät οἰκονόμοςen vain papiston riveistä. Tämä tapahtui siksi, että piispa säästyisi tältä raskaalta työltä ja jotta ei olisi päällekkäisyyttä yksityisen kukkaron, jonka piispa toi mukanaan tullessaan tietyn istuimen piispan virkaan, ja paikallisen kirkon omaisuuden välillä.

Neuvosto teki tämän päätöksen, koska Mesopotamian Edessan piispa Ibas oli syytettynä kirkollisen omaisuuden huonosta hoidosta ja hän lupasi neuvoston edessä nimittävänsä οἰκονόμοςen, joka olisi vastuussa kirkollisen omaisuuden hallinnasta. Kanonisen oikeuden mukaan piispa on vastuussa kirkollisista omaisuudesta. Sen vuoksi kaikki omaisuus, jonka hän saisi vihkimisen jälkeen, kuuluisi kirkolle, ja hänen tulee nimittää hiippakuntansa papistosta οἰκονόμος, joka hoitaisi sitä piispan ohjeiden mukaan. Häntä auttaisivat notaarit ja sihteerit. Siten οἰκονόμος tunnustettiin ekumeenisten neuvostojen päätöksillä tärkeäksi kirkon virkailijaksi kussakin hiippakunnassa.

Justinianos I:n (527–565) aikana, kun kirkollinen omaisuus alkoi kasvaa nopeasti, perustettiin kirkkoa edustava korporaatio, joka myönsi kirkolle laillisen omaisuuden omistamisoikeuden. Tämä tapahtui, koska useat lahjoittajat luovuttivat omaisuutta kirkolle ja kirkon hyväntekeväisyysinstituutioihin, mutta eivät itse hiippakunnalle. Näiden instituutioiden johtaminen annettiin erityistehtävänä kirkon οἰκονόμοςlle tai piispan nimeämän laitoksen οἰκονόμοςlle. Neljäs ekumeeninen kirkolliskokous oli aiemmin päättänyt (kanoni 25), että piispan kuoleman sattuessa οἰκονόμος jatkaisi kirkollisen omaisuuden hallintaa, kunnes uusi piispa päättää οἰκονόμοςksesta.

Kirkon tulot tulivat sen omaisuudesta. Kirkko vuokrasi kiinteistöjä eri ihmisille, ja vuokraa kutsuttiin nimellä "tenure" (ἐμφύτευσις). Oἰκονόμος oli myös vastuussa kaikista kokoelmista ja kaikista muista kirkon omaisuudesta saaduista tuloista. Hänen odotettiin täyttävän velvollisuutensa antamalla taloudellista apua köyhille, leskille ja orvoille. Hän oli velvollinen lähettämään säännöllisesti raportteja piispalle ja toimitti kerran vuodessa normaalin kirjallisen selvityksen.

Patriarkka Fotios (858–867 ja 877–886) kirjoittaa, että Justinianus I määräsi lainsäädännössään, että οἰκονόμος tulee esittää kunkin vuoden lopussa piispalleen ilmoitukset kirkollisen omaisuuden tuloista ja maksuista. Fotios kirjoittaa myös, että jos piispa ei nimitä οἰκονόμοςta hallitsemaan kirkollista omaisuutta, silloin suuren alueen arkkipiispan on tehtävä nimittäminen.

Tällainen kirkollisen omaisuuden hallinta jatkui 1100-luvulle asti, jolloin kirkkoon tuli uusi virkamiesryhmä, ἐξωκατάκοιλοι ("ne, jotka elävät poissa hiippakunnan viroista"). Ryhmän kärjessä oli οἰκονόμος, joka tunnetaan nimellä Suuri Oikonomos. Suuri Oikonomos otti vastaan uusia tehtäviä ja vastasi Hagia Sofian ja ekumeenisen patriarkaatin kiinteistöjen hallinnasta. Vuoteen 1057 asti keisari nimitti Suuret Oikonomokset. Vuonna 1057 keisari Isaak I Komnenos siirsi tämän oikeuden patriarkka Mikael Kerullariokselle (1043–1059), koska patriarkka oli auttanut häntä nousemaan valtaistuimelle. Siitä lähtien vain patriarkka valitsi Suuren Oikonomosin ja kaikki hänen upseerinsa.

Oἰκονόμος-arvo on olemassa myös luostarielämässä. Hän vastaa luostarikiinteistöjen hoidosta ja niiden tuloista ja kuluista. Oἰκονόμος oli ἡγούμενοςksen (igumeni) ja hänen hiippakuntansa piispojen alainen ja toimi niiden määräysten mukaisesti, jotka määrättiin luostarin typikonissa ja kirkon kanoneissa. Luostarin päivittäisten kulujen lisäksi οἰκονόμος vastasi luostarin taloudellisista velvoitteista hiippakunnalle ja verojen maksamisesta valtiolle, koska luostarit eivät aina olleet verovapaita. Oἰκονόμοςta avusti hänen tehtävissään luostarin παροικονόμος (assistenttioikonomos). Myöhemmin, kun luostarielämä kehittyi ja laajeni lisärakennusten, luostareiden ja kappeleiden myötä, syntyi tarve koordinaattorille, joka johtaisi koko luostariyhteisön talousasioita. Häntä kutsuttiin Suureksi Oikonomoksi ja hän otti haltuunsa kaikkien kiinteistöjen hallinnan. Oἰκονόμοςen tehtävät suoritti kanonisesti vihitty pappi.

Bysantin valtakunnan kaatumisen jälkeen οἰκονόμος katosi kirkon aktiivisena virkana. Se jäi vain kunnianimeksi, jonka piispa myönsi presbytereille (papeille) poikkeuksellisesta palveluksesta kirkolle.

Suuren Euhologionin mukaan Suuren Oikonomosin arvo kuuluu ensimmäiselle sijalle viiden ensimmäisen arvon joukossa. Pappi tai munkki nimetään Oikonomosin tai Suuren Oikonomosin arvoon erityisen kirkollisen jumalanpalveluksen "Oikonomosin vihkimismääräyksen" kautta.

Läntisessä kirkossa

Oeconomuksen asema löytyy myös läntisestä kirkosta, jolla on samat tehtävät sekä kirkossa että luostarielämässä.

• Sevillan kirkolliskokous (vuonna 618) totesi (kanoni 9), että jokainen piispa on velvollinen nimittämään papiston joukosta oeconomuksen hoitamaan kirkollista omaisuutta Kalcedonin synodin päätösten mukaisesti.
• Toledon synodi (633) määräsi kanonissa 48, että jokaisen piispan on valittava hiippakuntansa papistosta virkamiehet, joita "kreikkalaiset kutsuvat oecunomukseksi".
• Meaux'n kirkolliskokous Ranskassa (845) määräsi kanonissa 47, että kunkin hiippakunnan papisto ei voinut valita oeconomusta hoitamaan maallisia tarpeita, edes tilapäisestikin, ilman piispan suostumusta. Jos piispa vanhuuden tai sairauden vuoksi ei voi hoitaa tehtäviään, niin suuren alueen arkkipiispa voi ryhtyä valitsemaan oeconomuksen piispan suostumuksella.
• Pontigon synodi (876), kanoni 14, määräsi, että piispan kuoleman tapauksessa oeconomus ottaa tehtäväkseen testamentin toimeenpanon ja hiippakunnan omaisuuden huoltajuuden.
• Dalmatian Salononin piispan kuoleman jälkeen Gregorios Suuri (590–604) kirjoitti, että oeconomus, joka oli kirkkoherra (locum tenens) jatkaisi talouden hallintaa ja laatisi kertomuksen tuloista ja maksuista vasta valitulle piispalle.
• Sevillan piispa Isidore (560–634) hahmottelee oeconomuksen tehtävät selkeästi ja yksityiskohtaisesti. Oeconomus olisi vastuussa kirkkorakennusten kunnossapidosta, hallitsisi kaikkia kirkon oikeudellisia ongelmia, valvoisi peltoja, viinitarhoja ja kirkollisia kiinteistöjä, jakaisi rahat oikeudenmukaisesti papiston kesken, tarjoaisi taloudellista apua köyhille, orvoille ja leskille, toimittaisi vaatteita papistolle ja koko hiippakunnan henkilökunnalle. Kaikessa hänen työssään oeconomus on piispan valvonnassa.
• Oeconomus mainitaan myös Kaarle Suuren (742–814) laissa. Löydämme täältä archioeconomuksen arvonimen, joka on mahdollisesti koko talouselämän johtaja, jolla on erityistehtävä.
  

Latinalaisen kristinuskon luostarimaailmassa oeconomus voi kantaa muunnelmia nimikkeistä equonimus tai custos monasterii ("luostarin vartija") tai valvoja, joka vastaa luostarin sisäisistä ja maallisista asioista, vehnän ja puutavaran ostosta, ja lahjojen ja kunnianosoitusten vastaanottamisesta uskovaisilta.

Oikonomos Pyhässä Raamatussa

Raamatussa hän oli jonkun kotitalouden johtaja tai valvoja. Esimerkiksi Eleaser oli Abrahamin palvelija, jolle uskottiin hänen perheensä hoito. Ja johtaessaan perhettään Joosef palveli οἰκονόμοςna Potifarille, joka "paitsi hänet talonsa valvojana ja Poifar pani hänen käsiinsä kaiken, mitä hänellä oli". Kaikilla Israelin kuninkailla oli oikonomoi palatsien johtajina, samoin kuin Daavidilla, ”kuninkaan kaiken omaisuuden ja omaisuuden taloudenhoitajana”, ja kuningas Eela (886–885 eKr.) nimitti tehtävään Iisakin. Jokaisella varakkaalla miehellä oli οἰκονόμος hoitamassa kotiaan ja lapsiaan. Usein hän oli palvelija, mutta joskus hän oli vapaa mies.

Uudessa testamentissa termi οἰκονόμος tarkoittaa "valvojaa". Oἰκονόμος oli joko palvelija (Matt. 24) tai vapaa mies (Luuk. 16). Hän olisi vastuussa isäntänsä ja hänen perheensä liikeasioiden hoitamisesta ja oli velvollinen antamaan talousraportteja aina, kun sitä pyydettiin. Termiä οἰκονόμος käytetään sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti:

• kirjaimellisesti - "kuka sitten on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja", "oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja" ja vielä kerran, "ja taloudenhoitaja sanoi itselleen:"
• ja kuvaannollisesti – "Kristuksen palvelijat ja Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajat", "piispan on oltava moitteeton Jumalan taloudenhoitajana" ja muualla "Jumalan moninaisen armon hyvät taloudenhoitajat".

Kirjeessä roomalaisille (2.Tim.4:20) Erastusta kutsutaan kaupungin "oikonomosiksi". Hän oli Korintin kaupungin talousjohtaja ja uskollinen kristitty.

(lähteet: Archons.org, Wikipedia, Ortodoksi.net, jne. )

edellinen <-> seuraava