Toiminnot

Pyhä hiljaisuus on Jumalan valtakunnan mysteerio (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 21. marraskuuta 2015 kello 16.14 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Kristuksen syntymäjuhlaan valmistavassa paastokaudessa on aiheellista käsitellä Pyhien Isien opetuksia sielun sairaudesta ja sen parantamisesta himojen ja halujen maailmasta. Kristus vapautti ihmisen synnin, kuoleman ja saatanan orjuudesta. Hän eheytti kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Aadamissa epäonnistuneen ja synnin sairauksiin suistuneen ihmisyyden.

Bysanttilaista hengellisyyttä määrittää Kristuksen opetus, elämä ja toiminta. Bysantin kirkon pyhän hiljaisuuden tradition henki julistaa yhä langenneessa maailmassa Kristuksen Ristin ja Ylösnousemuksen elävää Mysteeriota.

Kristus yhdisti ihmisen jälleen Jumalan kanssa ja kohotti hänet ”uudeksi luomukseksi”. Siksi ortodoksinen ihmiskäsitys ei opeta lännen tavoin juridisesti lunastuksesta, vaan terapeuttisesti ihmisen jumaloitumisesta. Tämä terapeuttinen opetus on ajankohtaista nykyajassamme, jota kuvastaa yhteiskuntien ja ihmisten välinen mieletön väkivalta ja julmuus. Aikamme ihmisen moninainen sairaus kertoo, itseensä käpertynyt ihmiskunta on ylpeydessään torjunut Jumalan tarjoaman elämän eheytymisen mahdollisuuden.

Sielun sairaudesta

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja
Kuva: Wikipedia

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. 662) painottaa, että himolliset ajatukset vahingoittavat poikkeuksetta sielua. Ne herättävät ihmismielessä haluja, ärsyttävät ja pimentävät ymmärryksen. Silloin sielun hengellinen näkökyky heikkenee eikä ihminen kykene hengelliseen mietiskelyyn tai ylentämään sydäntään rukoukseen.

Toiset himot ovat ruumiillisia, toiset sielullisia. Ruumiilliset himot saavat kiihokkeensa ihmisen omasta lihasta, sielullisten himojen virikkeet ovat ihmisen ulkopuolelta. Pyhittäjä Maksimoksen mukaan rakkaus ja itsehillintä vapauttavat ihmisen molemmista, sillä rakkaus karkottaa sielulliset ja itsehillintä ruumiilliset himot. Himot edustavat ihmisluonnon alinta tasoa, johon se voi langeta. Kreikankielinen himoja tarkoittava sana pathi osoittaa, että ihminen elää himoissa toimettomuuden eli orjuuden tilassa. Himot kukistavat ihmisen vapaan tahdon, niin etteivät ne enää ole hänen tahtonsa alaisia. Himot hallitsevat ja orjuuttavat ihmistä.

Himo ei vielä ole synnillinen teko, vaan himo ja synti eroavat toisistaan: himo on sielunliike, kun taas synnillinen teko ilmenee ruumiissa. Nautinnonhalu, rahanhimo ja kunniahimo ovat sielun pahoja himoja, mutta haureus, ahneus ja vääryys ovat puolestaan lihan synnillisiä tekoja. Suursyömärin vatsasta tulee ikään kuin meri, jota on mahdoton täyttää. Hänen vatsaansa sopivat erinomaisesti kuningas Salomonin sanat:

”Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne joet ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat” (Saarn. 1:7).

Kun ihmissielua hallitsevat himot, jotka ovat pääsääntöisesti sielun luonnottomia impulsseja, ihminen ei kykene näkemään Jumalan Valkeutta. Hän on hengellisesti sairas. Himot aiheuttavat ihmissielussa kaaoksen ja ylläpitävät sitä ihmisten välisissä suhteissa. Intohimo on ruumista vaivaava pahe, sielua taas vaivaa nautinnonhalu ja mieltä himollinen kiintymys. Intohimon herättää tuntoaisti, nautinnonhalun puolestaan muut aistit ja himollisen kiintymyksen syynä ovat ihmisen väärät asenteet.

Ruumiin vaivannäöt ilman mielen kauneutta ovat kuin hedelmättömiä. Ruumis näkee kyllä vaivaa, mutta himojen kitkeminen mielestä ei kiinnosta lainkaan. Jumalallinen tieto ei asu nautintoa rakastavassa ruumiissa. Ruumistaan hellivä ihminen ei ole arvollinen jumalallisiin lahjoihin. Sielun arkuus on ihmisen toivottomuuden merkki, ja välinpitämättömyys on molempien äiti. Langenneen maailman elämä on ruumiillisesti elävälle ihminen makeaa. Ihminen voi tuntea hengen viisauden ja maailman viisauden eron siitä, että edellisessä sielua hallitsee hiljaisuus, mutta jälkimmäisessä viisaudesta kehittyy filosofisen harhailun lähde.

Pyhä hiljaisuus on tulevan maailman Pyhä Mysteerio. Hengellisen viisauden läsnä ollessa kilvoittelija täyttyy jumalallisella nöyryydellä, rauhalla ja tyyneydellä, jotka hallitsevat kilvoittelijan kaikkia ajatuksia ja jäseniä. Ne tyyntyvät himojen raivokkuuden ja levottomuuden vaimentuessa.Maallisen viisauden kahlitessa ihmisen ajatuksissa esiintyy luulottelua ja aistit tulevat kiihkeiksi ja häpeämättömiksi. Kukaan ei kykene ylistämään Jumalaa, ellei hän ole pyhittänyt ruumistaan hyveillä ja valaissut sieluaan hengellisellä tiedolla.

Ihmisen kaikkien paheiden aiheuttajina ovat harhakuvat, hairahdukset ja Jumalan kieltäminen. Himot riisuvat ihmismielen todellisesta ymmärryksestä ja rakkaudesta. Esimerkiksi, jos me syödessämme keskitymme täysin ruoan makuun ja sen suomaan nautintoon, tunne on synnillinen, koska mielihyvä toimii sen kautta.

Jumalan armo elävöittää ihmissielun

Paratiisin portaat, Romania.
Keskiaikainen fresko kirkon ulkoseinässä. Yksityiskohta: Pahat henget yrittävät tiputtaa miehiä portailta.
(
Kuva © Petja Pyykkönen)

Ihmisen vapautuminen synnistä ja himoista on vaikeaa. Vapautuminen ihmiseltä kasteen mysteerion jälkeenkin lakkaamatonta taistelua, sillä hänestä voi alati tulla synnin orja. Häntä saartavat epäpuhtaat mielikuvat, ahneus, rikkaus, turhamaisuus, ylpeys, viha, väkivalta ja kateus. Vastapainona kaikelle edelliselle on ihmisen hyveellinen elämä. Sille on luonteenomaista usko Jumalaan, oikea tieto Hänestä, elämän puhtaus ja hyvä omatunto. Hyveellinen elämä on kuninkaallinen valtatie (4. Moos. 20:17).

Elämä Jumalassa merkitsee aistimaailman tuhoutumista. Kun sydän elää Pyhässä Hengessä, aistit luhistuvat. Kun aistit virkoavat, se merkitsee ihmissydämen kuolemista pois Jumalasta. Moderni psykologia, psykoanalyysi ja psykoterapia kertovat ihmisen sisäisistä konflikteista, masentavista kokemuksista ja menneisyyden traumoista. Nykypsykiatrialle on luonteenomaista lääkekeskeisyys, joka on seurausta lääketieteen sisäisistä oppikiistoista. Viime vuosikymmeninä ihmisen psyykkiset ongelmat on nähty pääsääntöisesti aivokemiallisina häiriöinä, joiden ensisijainen hoito on lääkitys.

Mutta on hyvä pitää mielessä, että ortodoksisen kirkon Isät eivät näe sielun sairautta pelkästään masentavina kokemuksina, jotka luovat ihmissieluun sisäisiä ristiriitoja. Pyhät Isät opettavat, että sielun sairaus merkitsee sielun voimien turmeltumista, mielen kuolemista ja pimenemistä. Jumalan armo elävöittää ihmismielen energiallaan, mutta myös ihminen osallistuu yhteistyöhön: Jumala toimii ja ihminen ottaa vastaan Luojan toiminnan.

Jumalan Rakkaus yhdistää ihmiset, mutta himot tuhoavat ihmisten väliset rakkauden siteet. Ne merkitsevät ihmisen sisäisen elämän kuohuntaa ja epäjärjestystä. Himot työskentelevät väkevästi ihmistä vastaan niin kauan kuin ihmisen sisällä on niitä ruokkivia aineksia. Ihminen ei edes yritä karkottaa niitä vaan päinvastoin hellii niitä. Näin himot saavat voimansa ihmisestä itsestään.

Pyhät Isät eivät näe paholaista ja demoneja pelkästään kuoleman, vaan myös sairauden aiheuttajina. Jumalan luomana näkymätön ja näkyvä maailma on erinomaisen hyvä, koska Luoja haluaa niin. Siksi kuolema merkitsee ihmisen syntiinlankeemuksen traagista seurausta ja paholaisen työtä.

Kun Kristus paransi sairauden hengen vaivaaman naisen, hän sanoi synagogan esimiehelle:

”Te tekopyhät! Jokainen teistä kyllä päästää sapattina härkänsä tai aasinsa kytkyestä ja vie sen juomaan. Tätä Aabrahamin tytärtä on saatana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta. Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapatinpäivänä?”(Luuk.13:15-16).

Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) opettaa, että perkele on näkymätön käärme ja pahuuden keksijä. Perkele pyrkii aluksi osoittamaan kilvoittelijalle, kuinka vaikeaa ja työlästä on harjoittaa hyveitä. Se täyttää ihmisen sielun laiskuudella ja epätoivolla.

Jo Kirkon ensimmäiset teologit käsittelevät lankeemusta Uuden testamentin ihmisen täydellistymiseen liittyvistä opetuksista käsin. Heille ihmisen lankeemus ei ollut Hippon piispa Augustinuksen (k. 430) tavoin juridinen asia, vaan ilmaisi, ettei ihminen kyennyt saavuttamaan täydellistymistä ja jumaloitumista (kreik. teosis).

Sielun sairaus tarkoittaa ihmismielen pimenemistä

Ihminen suistui syntiinlankeemuksessa saatanan ja kuoleman käsiin. Siksi ihminen palaaminen alkuperäiseen jumalalliseen kauneuteen tapahtuu täydellistymisen ja jumaloitumisen kautta. Tähän rakentuu ortodoksinen lankeemukseen liittyvä jumalallinen pelastusteologia. Jumala loi sielun yksinkertaiseksi ja hyväksi, mutta sielu joutui paholaisen herättämien fantasioiden orjaksi. Pyhä apostoli Paavali opettaa, kuinka yksin jäänyt leskivaimo panee toivonsa Jumalaan, ja rukoilee hellittämättä yötä päivää. Nautinnonhaluinen leski taas on jo eläessään kuollut (1. Tim.5:5-6). Samoin ihmissielu on kuollut, jos sielussa ei vaikuta Jumalan armon mukainen elämä.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. 662) opettaa, että pahat henget käyvät ihmisen kimppuun joko itse asioiden tai niiden herättämien himollisten mielikuvien välityksellä. Himollisilla mielikuvilla on ihmismieleen kolme tietä:

  • aistit,
  • ruumiintila ja
  • muisti.

Maksimos painottaa, että himo paljastaa sielun luonnonvastaisen ja sairaan mielijohteen. Se on joko järjetöntä kiintymystä toiseen ihmiseen tai johonkin aistittavaan asiaan tai mieletöntä vihaa jotakin ihmistä tai asiaa kohtaan. Ihmisen järjetöntä kiintymystä on esimerkiksi viehtymys ruokiin, sukupuolinautintoihin tai maailman katoavaan kunniaan. Mieletön viha puolestaan voi kohdistua samoihin asioihin kuin järjetön rakkauskin tai johonkin ihmiseen noiden asioiden vuoksi.

Aistien välityksellä himolliset mielikuvat vyöryvät esiin silloin kun ihmisen aistit kohtaavat asioita, joita ne himoitsevat ja jotka herättävät ihmisessä himollisia ajatuksia. Ruumiintila puolestaan tarjoaa tien himollisille mielikuville silloin kun hillitön elämä, pahojen henkien toiminta tai jokin sairaus järkyttää ruumiin tasapainon. Jälleen mieli taipuu himollisiin ajatuksiin tai nousee kapinaan Jumalan kaitselmusta vastaan. Muisti puolestaan palauttaa herkästi mieleen muistikuvia asioista, joita olemme aikaisemmin himoinneet, ja niin sekin herättää himollisia ajatuksia.

Sielun sairaus ei tarkoita ortodoksisessa psykoterapiassa psykologisia ristiriitoja, vaan ihmismielen pimenemistä ja sairautta. Ihmismieli ei näe Jumalaa eikä voi olla yhteydessä Häneen. Kun mieli sairastuu, se nostattaa sielussa kaikenlaisia sairaita tiloja. Nautinnonhimoinen mieli tuottaa sydämessä sairaita ajatuksia ja sanoja. Ihminen antautuu ajatusten vietäväksi ja sokeutuu niistä. Hän näkee kyllä synnin teot, mutta ei kykene paljastamaan sen juuria.

Ihmisen on mahdotonta juosta kahleissa. Niin on myös mielen, joka palvelee himoja, mahdotonta kohota hengelliseen rukoukseen. Sielun luonnolliset ominaisuudet vahingoittuvat himoissa ja sillä tavoin himot kehittyvät sielussa. Ihmisluonto kapinoi silloin jatkuvasti itseään vastaan. Se on pirstoutunut, levoton ja tasapainoton. Ihminen rakastaa himoja nautinnon takia ja karttaa hyveitä, koska hän pelkää kilvoittelun vaivoja.

Mielen saastaisuus on

  • ensiksikin sitä, että sen tieto on valheellista;
  • toiseksi sitä, ettei se tunne jotain yleistä asiaa edes pääpiirteissään.
  • Kolmanneksi, mieli on saastainen, jos siinä on himollisia ajatuksia, ja
  • neljänneksi, jos se suostuu syntiin.

Sielu toimii silloin luontonsa vastaisesti. Tästä johtuu, että mielessä syntyy himollisia ajatuksia.

Puhdas rukous on hyveiden lähde

Taivaallisen nousun portaat
ikoni 1100-luku
Pyhän Katariinan luostari, Siinai
Kuva:Wikipedia

Kun kilvoittelijan mieli kiinnittyy lujasti Kristukseen, hän pitää näkyvää maailmaa arvottomana. Kilvoittelijan hengellisen kasvun saa aikaan rakkaus Jumalaan. Jumalalliset hyveet muokkaavat kilvoittelijan mieltä Jumalan rakastamiseen. Parhaiten siihen johdattaa mielen puhdas rukous.

Pahat henget kauhistuvat jumalallisen Hengen armoa, etenkin kun se runsaana laskeutuu ihmissydämiin. Ne eivät uskalla lähestyä Hengen armoa säteilevien kilvoitusmajaa, vaan yrittävät vain mielikuvin, pelottavin ryskytyksin ja sekavin huudoin pelotella ja järkyttää kilvoittelijoita ja saada heidät luopumaan hengellisestä valvomisesta ja rukouksesta.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen kutsuu rukousta sovinnoksi Jumalan kanssa. Puhdas rukous on vaikutukseltaan kyynelten äiti mutta myös tytär. Se on kiusaukset ylittävä silta, hyveiden lähde ja tulevan jumalallisen kunnian merkki.

Joka tietää sydämensä tunnossa seisovansa rukouksessa Jumalan edessä, on kuin järkkymätön pylväs, jota mikään demonit eivät voi pitää pilkkanaan. Pyhät Isät määrittelevätkin

  • psalmilaulun aseeksi,
  • rukouksen muuriksi ja
  • nuhteettoman kyyneleen hengelliseksi pesuksi.

Pätsi koettelee kullan, rukouksessa olemien munkkien innon ja rakkauden Jumalaan.

Rukous on Jumalan ja ihmisen dialogia, joka ei sisällä pelkästään ihmisen älyä, vaan myös ruumiin ja sielun. Pyhittäjä Johannes varoittaa kilvoittelijaa monisanaisuudesta, ettei hänen mielensä eksy sanojen tavoitteluun. Rukouksen monisanaisuus saa mielen harhailemaan, mutta yksisanaisuus pystyy sen kokoamaan. Rukous ei kuitenkaan ole itsessään päätös. Askeetti ei rakasta Jumalaa rukoillakseen Häntä. Pikemminkin hän rakastaa rukouksen kautta Jumalaa. Pyhittäjä Johannes Siinailainen kiteyttää asian:

”Rakkaus on suurempi kuin rukous, sillä on tunnustettu, että rukous on yksilöllinen hyve, kun taas rakkaus kattaa kaiken”.

Kilvoittelijan rakkaus Jumalaan alkaa siitä, että hänelle kaikki näkyväinen ja inhimillinen muuttuu yhdentekeväksi. Mitä enemmän pahuus on päässyt vuodattamaan häneen myrkkyään, sitä enemmän hän tarvitsee katumuksen kyyneleitä ja kilvoitusvaivoja. Pyhän hiljaisuuden rukous on puhdas, koska sillä ei ole enää kohdetta ei se tarvitse sanoja. Tätä hesykastista rukousta kutsutaan mielen rukoukseksi. Askeetin mieli palaa puhtaassa rukouksessa takaisin sydämeen, se palaa yksinäisyydestä kotiin. Mieli ei kuluta enää aikaa ulkoisiin asioihin eikä joudu himollisten ajatusten ryöstämäksi.

Sielun parantaminen himoista

Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen opettaa, että sielun terveys koostuu himottomuudesta ja hengellisestä tiedosta. Sielun kuolemattomuus merkitsee himottomuutta ja hengellistä tietoa. Thalassioksen mielestä nautintojen orjaksi joutuneen ihmisen on mahdoton päästä osalliseksi kuolemattomuudesta. Hän on myynyt sielunsa moneen kertaan ja vaeltaa minne hänen herransa viittaavat.

Ortodoksisen kirkon perinteessä sielun parantaminen ymmärretään ennen muuta mielen uudistamisena ja valistamisena. Se ei merkitse pelkästään psykologisessa tutkimuksessa löydettyjä ihmismieltä ahdistavia kokemuksia. Pyhien Isien mukaan ainoastaan Pyhä Henki voi puhdistaa ihmismielen. Vain Pyhä Henki voi tehdä sielun vapaaksi.

Metropoliitta Hieroteos (s. 1945) opettaa, että ihmisen psykologiset sairaudet kasvavat joko hänen sisäisen maailman epäjärjestyksestä, ajatuksista, omastatunnosta, syyllisyyden tunteista tai perheen aiheuttamista väärinkäytöksistä ja laajemmista yhteiskunnallisista ongelmista. Nykyajan individualistinen elämäntyyli on tuonut mukanaan lukuisia sairaita psykologisia tiloja. Ihmisiltä puuttuu usein Kirkon yhteisöllisen elämän kokemus, ja siksi he ovat jääneet vaille ortodoksista psykoterapiaa.

Ortodoksina eläminen edellyttää ennen kaikkea sieluun liittyvien himojen parantamista. Koska synti pimentää ihmismielen ja koko sielun, niin mielen parantaminen tarkoittaa koko ihmisen hoitamista. Jumalallinen suru eli katumus tekee tyhjäksi ihmisessä aistillisen nautinnon. Himottomuutta on kahdenlaista ja se ilmenee todellisissa kilvoittelijoissa kahdella eri tapaa. Ensimmäisen himottomuuden lajin kilvoittelijat saavuttavat, kun he ovat kohonneet käytännön hyveellisen elämän loppuasteelle. Se saa sielun voimat toimimaan Jumalan tahdon mukaisesti ja palauttaa mielen tutkiskelemaan jumalallisia asioita. Luonnonmukainen tutkiskelu johtaa kilvoittelijat viisaasti toiseen, täydellisempään himottomuuteen. Silloin ajatukset tyyntyvät ja mieli rauhoittuu.

Katumus on elämän tie. Se merkitsee pyhittäjä Johannes Siinailaisen mukaan hengellisen murheen tien kulkemista. Jumala ei kysy ihmisiltä viimeisenä päivänä ihmeitä tai poikkeuksellisia teologian harjoittamisen lahjoja. Hän kysyy heiltä, ovatko he kantaneet alati sydämessään hengellistä murhetta. Kilvoittelija murehtii, koska hän on kadottanut Jumalan läsnäolon. Se merkitsee hätää Jumalan poissaolosta ja loputonta Jumalan läsnäolon janoa.

Ortodoksisen kirkon askeettinen elämä kutsuu meitä omistautumaan kokonaisvaikutteisesti Jumalan Rakkaudelle. Pyhien Isien mukaan ihminen ei kykene elämään hengellisesti, ellei hän ensin luovu maailmasta. Maailmasta luopuminen tarkoittaa radikaalia muutosta ihmisen suhteessa langenneeseen maailmaan ja maailmalliseen elämään. Kilvoittelija kitkee Jumalan Rakkauden avulla vanhasta ihmisestään pahan tottumukset ja yhteydet. Hän ajaa pois pahat himot, jotka ovat pesiytyneet hänen sieluunsa.

Himot ovat sielun sairautta, mutta himottomuus ilmaisee sielun terveyden. Himottomuus yhdistyy ihmisessä Jumalan Rakkauteen. Himoton ihminen vapautuu aineellisen maailman asioista. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja tähdentää, että askeesi vaikuttaa ihmisessä sekä mieleen että ruumiiseen. Jos askeesia harjoitetaan ulkokohtaisesti, se johtaa ihmisen ylpeyteen. Askeettinen itsetarkkailu on tärkeää ihmismielelle, koska se perustuu Kirkon eettiseen elämäntapaan.

Kun mieli on puhdas, se muuttaa kaikki vastaanottamansa mielikuvat hengelliseksi tutkiskeluksi. Ihminen joka on harjaantunut jumalallisissa hyveissä ja saavuttanut Jumalan tuntemisen rikkauden, näkee asiat himottomasti eli sellaisina kuin ne luonnostaan ovat. Silloin mieleen kohoaa vain yksinkertaisia mielikuvia, joihin ei liity himollisia aineksia.

Jokainen sielumme sairaus vaatii hengellistä hoitamista. Pyhä apostoli Paavali kehottaa kolossalaisia kuolettamaan itsestään kaikki, mikä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat himot ja ahneus, joka merkitsee epäjumalanpalvelusta ( Kol. 3:5).

Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan mielestä apostoli Paavali tarkoittaa sanalla ”maallinen” lihan mieltä. Ahneudella apostoli tarkoittaa kaikkea sitä, mikä edistää ihmisessä himon syntymistä ja kasvamista. Apostoli käskee kuolettaa kaikki edellä mainitut, koska ne ovat lihan mielen ”jäseniä”.

Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa toisaalla efesolaisille:

”Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. Myöskään rivoudet, typerät puheet tai kaksimielisyydet eivät teille sovi, teidän suuhunne sopii kiitos” (Ef. 5:3-4).

Kaikki nämä asiat osoittavat ortodoksisen psykoterapian välttämättömyyden. Ortodoksikristityn kutsumuksena on elää Pyhän Kolminaisuuden paikkana, jossa ei ole mitään saastaista. Kirkon jäsenen tulee puhdistua hengellisesti, jonka jälkeen hänestä tulee Pyhän Hengen temppeli. Tämä osoittaa ortodoksisen terapian päämärän. Ihminen ei taistele tullakseen hyväksi ihmiseksi tai arvostetuksi yhteiskunnan jäseneksi. Terapeuttisen hoidon päämääränä ei myöskään ole tehdä hänestä sosiaalista ihmistä. Ortodoksisen terapian tarkoituksena on ohjata ihmistä Jumalan näkemiseen.

Himojen tunteminen liittyy läheisesti syntien tunnustamiseen

Ihmisen hengellisessä parantumisessa synneistä ja himoista tarvitaan Kristuksen ja ihmisen yhteistyötä. Demonien ote ihmisestä herpaantuu, kun hän täyttää Kristuksen käskyt ja siten kuolettaa sielustaan himot. Niiden tappio on täydellinen, kun niillä ei ole enää mitään minkä kautta ne voisivat luikerrella sieluun ja taistella sitä vastaan. Ilman Kristuksen ja ihmisen yhteistyötä ihmisen on mahdotonta voittaa demonit ja himot. Kilvoittelija tarvitsee aluksi ennen muuta itsetuntemusta, jotta hän tuntee hengellisen tilansa. Jos ihminen ei tunne sairauttaan, hän ei voi parantua himoista.

Himojen tunteminen liittyy läheisesti katumukseen ja syntien tunnustamiseen. Katumuksen ensimmäinen vaihe merkitsee syntien eli sielun sairauksien tuntemista. Kirkon hengen mukaisessa katumuksessa ihminen tunnustaa erehtyneensä. Tällä tarkoitetaan pyhää katumusta. Hengellinen murhe vaikuttaa kahdella tapaa ihmissielussa: se tekee työtä ja varjelee. Sielun oppaina toimivat abba Poimenin mukaan kolme hyvettä:

  • valppaus,
  • itsensä tarkkaaminen ja
  • harkintakyky.

Raamatun ja Pyhien Isien teksteissä tuodaan esille kaksi synnintunnustuksen muotoa.

  • Ensimmäinen tarkoittaa mielen suorittamaa synnin tunnustamista, joka saa ihmisen rukoilemaan Jumalaa.
  • Toinen tarkoittaa synnin tunnustamista hengelliselle lääkärille eli rippi-isälle.

Koska saatana tietää synnintunnustuksen arvon, se pyrkii kaikin tavoin painostamaan meitä olemaan tunnustamatta syntejämme tai sysäämään vastuun synneistä lähimmäisillemme. Pyhittäjä Johannes Siinailainen opettaa:

”Pahoilla hengillä on usein tapana taivutella meitä olemaan tunnustamatta syntejämme tai tunnustamaan ikään kuin jonkun toisen puolesta tai syyttämään muita omista synneistämme”.

Pyhittäjä Johannes Siinailainen jatkaa:

”Paljasta, paljasta vammasi lääkärille, sano häpeämättä: Isä, oma on vammani, oma haavani, sen on aiheuttanut oma huolettomuuteni eikä mikään muu, sitä ei ole aiheuttanut kukaan, ei ihminen, ei henki, ei ruumis eikä muu kuin oma välinpitämättömyyteni”.

Kuten pyhittäjä edellä opettaa, ihmiseltä vaaditaan hengellistä rohkeutta paljastaa hengelliselle lääkärilleen synnin tekojen haavat. Mutta usein viheliäiset sielun himot eivät parane välittömästi synnintunnustuksen jälkeen. Sielun vapautuminen himoista vaatii entistä suurempaa taistelua ja askeesia.

Olennaista ei olekaan tavanomainen synnintunnustus, joka tapahtuu esimerkiksi psykologisten paineiden alaisena ja merkitsee syntien anteeksi saamista, olennaista on ihmisen vapautuminen himoista. Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen opettaa:

”Syntien anteeksisaamisen merkkinä on himoista vapautuminen. Joka ei ole vapautunut himoista, ei ole vielä saanut anteeksiantamuksen armoa”.

Ihminen tarvitsee askeettista elämää

Ihminen tarvitsee aikaa ja erityisesti askeettista elämää, koska himot syntyvät käytännössä ja tarvitsevat parantuakseen käytäntöä. Aistit jotka ovat luonnonmukaisessa tilassa, voivat kohdata himottomasti himojen aiheet silloin kun mieli työskentelee jumalallisten asioiden parissa. Tuolloin aistit eivät tunne kiintymystä tai luonnotonta vetoa himoja kohtaan. Hengelliset kilvoitukset ja vaivat synnyttävät sieluun jumalallisen ilon, jota edeltää himojen rauhoittuminen.

Pyhien Isien opetuksissa korostetaan, että ihmismieli parannetaan sen tarkkailemisella ja varjelemisella. Pyhittäjä Filoteos Siinailainen kehottaa kilvoittelijaa varjelemaan mieltänsä äärimmäisen tarkasti. Heti kun kilvoittelija tunnistaa pahan ajatuksen, hänen tulee nousta sitä vastaan ja huutaa puolustajakseen Kristusta. Kilvoituksen tietä tulee vaeltaa valppain sydämin ja valveutunein sieluin, sillä sielun vihollinen ahdistaa alati ihmismieltä. Se haluaa mielipuolisesti saada ihmisen syömään tomua kanssaan. Se hekumoi nähdäkseen, kuinka Jumalan kuvaksi luotu ihminen matelee maassa. Kilvoittelijan mielen paluu sydämeen saavutetaan erityisesti mielen rukouksessa, kun se on vapautuneina kaikenlaisista ajatuksista ja ideoista. Silloin ihminen rukoilee Jumalaa ilman häiritseviä tekijöitä. Mielen puhdistuminen on tärkeää, koska sillä tavoin kilvoittelija ottaa vastaan Jumalan tuntemisen. Mielen palaaminen sydämeen merkitsee mielen ja sydämen yhdistymistä.

Hengellinen vaivannäkö ja nöyryys eheyttävät sielun ja vapauttavat sen turmiollisista taipumuksista. Jumalan hyveet synnyttävät sielussa hyviä ajatuksia. Ne ovat Jumalan pyhien käskyjen hedelmää. Mutta jumalallisten käskyjen pitäminen riippuu ihmisen vapaasta tahdosta. Jumalaa pelkäävä kilvoittelija ei pelkää elää pahojen ihmisten keskellä. Hänellä on sisimmässään Jumalan pelko ja hän kantaa sielussaan uskon voittamatonta asetta. Pyhittäjä Simeon Uusteologin mukaan arkuus ei enää vaivaa sitä, joka on saanut puhtaan sydämen. Se taas joka vasta pyrkii puhdassydämisyyteen, joutuu alati taistelemaan pelkoa vastaan. Toisinaan hän voittaa pelkonsa, toisinaan pelko voittaa hänet.

Ihmisen tulee leikata pois mielestään himojen aiheuttajat. Ihmismielen ajatuksesta kehittyy himo. Himo on sielun luonnonvastaista toimintaa. Nälkäisen ihmisen mielessä väikkyy leipä ja janoisen mielessä vesi. Samoin himotkin saavat ihmissielussa aikaan haavekuvia. Vatsanpalvoja haaveilee pöydän herkuista ja irstailija kauniista naisista, turhamaisen ihmisen mielessä ovat maailmalliset kunnianosoitukset ja ahne mielii uusia taloudellisia voittoja.

Pahat henget juonivat alati ihmissielua vastaan. Pahojen henkien tuulet nostattavat ihmissielussa himojen hyökyaallon raivoon. Kun ihminen valvoo ajatuksiaan, hän torjuu pahan räikeät ehdotukset. Kun kiihottuvat sielunvoimat valtaavat ihmismielen ja halut riistäytyvät pois järjen valvonnasta, ottavat sielussa vallan tietämättömyys, vallanhimo ja irstaus. Pyhittäjä Maksimos Tunnustajan mukaan pahat henget käyttävät hyväkseen ihmissielussa piileviä himoja, joiden avulla ne herättävät ihmisessä himokkaita ajatuksia. Murrettuaan mielen vastarinnan pahat henget johdattavat mielen ensin syntiin ajatuksissa. Sen jälkeen mieli onkin jo kiusaajahenkien tahdoton vanki ja ne johtavat sen toteuttamaan syntiä itse tekona.

Sielun parantuminen ei tarkoita psykologista tasapainoa, vaan ihmismielen kirkastumista. Tätä parantumista ei saavuteta tavallisilla lääkkeillä, vaan Jumalan armon saapumisella ihmissydämeen. Silloin sielun kuolema kukistetaan ja sen seurauksena ihminen vapautuu himojen aiheuttamasta levottomuudesta, epävarmuudesta ja pelosta. Kirkon hesykastinen rukousmetodi yhdessä Kristuksen käskyjen pitämisen kanssa avaavat tien Jumalan armolle saapua sieluun ja yhdistää rikkinäinen sielu Jumalan Rakkauden kanssa.

Kukistaakseen mielestään himot ihminen tarvitsee kovaa taistelua ja hengellistä valvomista. Hän tarvitsee hengellistä taistelua ottaakseen vastaan Jumalan hyveet ja valvomista pysyäkseen niissä. Jumala on kilvoittelijan elämän rakkauden lähde. Siksi osallistuminen Jumalan elämään sisältää myös Hänen Rakkautensa jakamisen. Jumalan Rakkaus luotua maailmaa kohtaan ei kasva välttämättömyydestä, vaan vapaudesta. Jumalan Rakkaus ei rajoitu ihmisen vapauteen, vaan pikemminkin edellyttää sitä.

Kun ihmismieli kasvaa hyveiden harrastamiseen, lisääntyy mielen ymmärryskin. Ihmismieli syventyy hengelliseen mietiskelyyn ja kasvaa myös hengellisessä tiedossa. Hyveiden harrastaminen suo kilvoittelijalle hengellisen näkökyvyn erottaa hyvän pahasta. Hyveet synnyttävät pyhittäjä Thalassios Afrikkalaisen mukaan hyviä ajatuksia. Pahe on puolestaan pahojen ajatusten äiti.

Pahuuden väheneminen synnyttää ihmissielussa pahuudesta luopumisen. Pahuudesta luopuminen on katumuksen alku. Katumuksen alku on pelastuksen alku. Pyhittäjä Johannes Siinailaisen mukaan rakkauden alku on nöyryyden runsautta. Hän kutsuu nöyryyden runsautta himoista vapautumisen tyttäreksi.

Hengellinen taistelu on valtavaa. Ihmisen ei ole helppo muuttaa itseään ja vapauttaa mieltään himoista ja täyttää mieli hyveillä. Jumalan rakkauden etsiminen karkottaa ihmisestä kaikki himot. Jos ihminen haluaa vapautua niistä kaikista, hänen tulee harjoittaa itsekuria, rakkautta ja rukousta.

Himottomuuden merkitys on suuri hengellisessä elämässä. Se on sielun terveyden merkki. Pyhittäjä Johannes Siinailainen kutsuu himottomuutta johdannoksi yleiseen ylösnousemukseen ja katoavaisten katoamattomuuteen. Kun syntiinlankeemuksen seurauksena ihmisen sielunvoimat joutuivat luonnottoman tilaan, himottomuus eli himoista vapautuminen, merkitsee sielun palaamista luonnolliseen tilaansa. Himottomuus tekee sielusta elävän. Usko, toivo ja rakkaus pitävät koossa kaikkia muita hyveitä. Ja suurin niistä on rakkaus. Rakkaus, joka on kokonaan suuntautunut Jumalaan, kiinnittää sitä tuntevat ihmiset Jumalaan ja toinen toisiinsa. Rakkaus ja itsehillintä vahvistavat sielua, mieltä puolestaan vahvistavat puhdas rukous ja hengellinen mietiskely.

Ihmisen matka Jumalan kuvasta Hänen kaltaisuuteensa on suuri mysteerio. Siihen perustuu ihmisen jumaloituminen. Ihminen luotiin sitä varten. Jumaloituminen merkitsee sielun ja ruumiin kaikkien voimien uudistumista. Ihminen ei voi kokea tätä jumalallista mysteeriota ilman ristin mysteeriota. Ihmisen hengellinen uudestisyntyminen tarkoittaa synnin rappion ja sen aiheuttaman kuoleman kukistamista. Jumalan puhdistavan, valistavan ja jumaloittavan energian kokeminen tapahtuu ihmisessä ennen muuta pyhässä kasteessa ja eukaristiassa. Kristuksen uhri ristillä ilmaisee Hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan. Se tulee todelliseksi ja jaettavaksi ihmisille pyhissä mysteerioissa ja askeettisessa elämässä, jonka kautta ihmiselle suodaan puhdistuminen, valistuminen ja jumaloituminen. Niiden kautta ihminen kukistaa Kristuksen synnin rappio ja kuolevaisuuden.

Kristuksen Risti ja Ylösnousemus muodostavat Kirkon elämän perustan. Ne merkitsevät ihmiselle Jumalan tuntemisen metodia eli hesykastista elämää, joka eroaa selkeästi muiden tunnustuskuntien skolastisesta ja moralistisesta opetuksesta. Kristuksen Risti on terapeuttinen avain ortodoksisen kirkon elämään. Häpeällisen kuoleman symbolista on tullut Kristuksen Ristissä ortodoksikristittyjen uskon, toivon ja rakkauden pyhin symboli. Suuren Viikon evankeliumitekstit ja jumalanpalvelukset todistavat suurenmoisesti viimeisen ehtoollisen ja ristin yhteyden Jumalan Valtakunnan ilmoitukseen ja voittoon Kristuksessa.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja korostaa askeesin myönteistä puolta, ihmisen pyrkimystä kasvaa kilvoittelussa syvään ja puhtaaseen rakkauteen. Himottomuus merkitsee ihmisen luonnollisen elämän eheyttämistä eli paluuta lankeemuksettoman luonnon tilaan. Maksimos menee askeettisessa opetuksessaan tätä pitemmälle. Askeettisen taistelun päämääränä on ihmisen puhdistunut mieli eli Jumalan tinkimätön rakastaminen. Rakkaus Jumalaan torjuu kilvoittelijassa intohimon, sillä se saa mielen pidättymään aistillisista nautinnoista. Rakkaus lähimmäiseen puolestaan torjuu vihan, sillä se saa kilvoittelijan ylenkatsomaan rikkautta ja kunniaa.

Ihminen ei voi saavuttaa puhdistumista himoista hankkimalla sielulleen neutraalin tilan. Hänen tulee korvata himot niille vastakkaisilla hyveillä. Jumala tekee ihmisessä työtä hyvän sydämen kautta. Pahat puolestaan vaikuttavat ihmisessä sydämettömyydessä. Hyväsydäminen ihminen etsii Jumalan määrittelemätöntä valkeutta, kun taas sydämetön ihminen suuntaa sielunsa pimeyteen. Kun ihmisen mieli on ajautunut kiihottavien sielunvoimien valtaan, pääsevät sielussa valtaan tietämättömyys, vallanhimo ja irstaus. Silloin synti alkaa ilmetä ihmisessä myös tekoina. Sielua puolestaan suojaavat jumalalliset hyveet ja hyveiden vaalimisen välineet kuten itsehillintä ja kärsivällisyys.

Kun bysanttilaisessa teologiassa puhutaan psykoterapiasta, sillä tarkoitetaan hesykasmia eli hiljaisuuden teologiaa. Askeesi merkitsee Kristuksen käskyjen pitämistä jokapäiväisessä elämässä, vaikka ihmisen sisäinen maailma himoineen ja haluineen vastustaakin sitä. Ortodoksinen askeesi sisältää sekä ruumiin että sielun. Ruumiin askeesi liittyy esimerkiksi aistien puhdistamiseen, syönnin rajoittamiseen tai huolellisuuteen pukeutumisessa. Sielun askeesi tarkoittaa puolestaan katumusta, itsesyytöstä ja arvottomuutta.

Sävyisyys auttaa ihmistä hengellisen taistelun vaikeuksissa ja murheissa. Pyhittäjä Johannes Siinailainen kutsuu sitä jopa rakkauden äidiksi. Se auttaa ihmistä nöyryydessä ja ohjaa häntä vihan kukistamiseen ja pahojen henkien kahlitsemiseen. Askeesi yhdistyy himojen hoitamiseen ja hyveiden hankkimiseen. Kun kilvoittelija noudattaa Jumalan tahtoa, himot jättävät hänet ja hän täyttyy Pyhän Hengen lahjoilla. Himoista vapautunut kilvoittelija täyttyy Pyhän Hengen lahjoilla. Hän täyttyy Pyhän Hengen hedelmillä eli jumalallisilla hyveillä. Mutta näillä hyveillä ei tarkoiteta hyviä tekoja tai käsitteellisiä arvoja, vaan ihmispersoonaa joka elää ykseydessä Kristuksen rakkauden kanssa. Himoton ihminen kommunikoi Kristuksen ja hänen hyveittensä kanssa.

Pyhä Maksimos Tunnustaja tähdentää, että jumalallisissa hyveissä kilvoitteleminen saa aikaan tahdon himottomuuden, mutta ei luonnon himottomuutta. Tahdon himottomuuden kautta mieli saa maistaa Jumalan nautinnon armoa. Siksi hänen mukaansa Kirkon Pyhät olivat ystävällisiä, ihmisiä rakastava, armahtavia ja laupiaita. He kasvoivat pyhässä askeesissa rakastamaan tasapuolisesti koko ihmissukua.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

  • Abba Dorotheos, 1979, Abba Dorotheoksen kaksitoista opetuspuhetta. Suomentanut Kyllikki Härkäpää. Juva.
  • Chryssavgis, John
    • 2003, In the Heart of the Desert. Spirituality of the Fathers and Mothers. Bloomington.
    • 2004, From the Egyptian Desert to the Sinaite Mountain. Aldershot.
  • Filadelfian metropoliitta Teoleptos, 1993, Mitä on näkymätön työskentely Kristuksessa ja mistä koostuu munkin kilvoitus? Teoksessa Filokalia IV osa. Pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Filoteos Siinailainen, pyhittäjä, 1991, Henkisestä raittiudesta. Teoksessa Filokalia III osa. Pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Gerontikon, 1984, Gerontikon eli pyhien vanhusten sanomaa. Suomentanut Johannes Seppälä. Pieksämäki.
  • Gregorios Siinailainen, pyhä, 1991, Hyödyllisiä opetuksia käskyistä, uskontotuuksista, uhkauksista ja lupauksista, pahoista ajatuksista ja himoista sekä vaikenemisesta ja rukouksesta. Teoksessa Filokalia III osa. Pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Hakkarainen, Jarmo
    • 1983, Gregorios Mystikko – hengellisen kasvamisen opettaja. Teoksessa Jarmo Hakkarainen. Ortodoksisuus ja yhteiskunta. Pieksämäki.
    • 1985, Pyhän Maksimos Tunnustajan näkemyksiä politiikasta, historiasta ja Jumalan valtakunnasta. Teoksessa Jarmo ja Pentti Hakkarainen. Ortodoksisen kirkon usko, alttari ja palvelu. Pieksämäki.
    • 2007, Autiomaan sydämessä. Näkökohtia autiomaakilvoittelijoiden hengellisyydestä. Lehdessä Ortodoksinen Kulttuuri. 6:2007. Joensuu.
    • 2008, Haavoitettu parantaja. Ortodoksinen pappi sielujen lääkärinä Kristuksessa. Joensuu.
    • 2009, Bysantin kirkko ja paavin valtapolitiikan pitkä varjo. Bysanttilaista terapeuttista teologiaa ja latinalaista uskonnollisuutta. Joensuu.
    • 2009, Bysantin kirkon terapeuttista teologiaa. Teoksessa Bysantin hengellistä terapiaa Kainuussa. Isä Pentti Hakkaraisen ajatuksia kirkosta, hengellisestä kasvusta ja kulttuurista. Isä Pentti Hakkaraisen 60-vuotisjuhlarahasto/ Kajaanin ortodoksinen seurakunta. Joensuu.
    • 2011, Ortodoksinen kasvatus kattaa kaiken: Kirkko on ortodokseille usein merkityksetön asia. Analogi 5:2001.
    • 2013, Bysantin kaksi maailmaa: Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien Isien terapeuttisesta teologiasta. Joensuu.
  • Hakkarainen, Pentti, 2009, Hengellisen kilvoituksen alkulähteille. Teoksessa Bysantin hengellistä terapiaa Kainuussa. Isä Pentti Hakkaraisen ajatuksia kirkosta, hengellistä kasvusta ja kulttuurista. Isä Pentti Hakkaraisen 60-vuotisjuhlarahasto/ Kajaanin ortodoksinen seurakunta. Joensuu.
  • Hierotheos, archmandrite, 1994, Orthodox Psychotherapy, The Science of the Fathers. Translated by Esther Williams. Levadia.
  • Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos
    • 1998, The Mind of the Orthodox Church. Translated by Esther Williams. Levadia.
    • 2007, Hesychia and Theology. The Context form Man’s Healing in the Orthodox Church. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
    • 2010, The Science of Spiritual Medicine. Orthodox Psychotherapy in Action. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
    • 2011, Orthodox Monasticism as the Way of Life of Prophets, Apostles and Martyrs. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
  • Louth, Andrew, 1996, Maximus the Confessor. Routledge.
  • Mantzaridis, Georgios I., 1984, The Deification of Man. St Gregory Palamas and the Orthodox Tradition. Translated from the Greek by Liadain Sherrard. Crestwood.
  • Niketas Stithatolainen, 1991, Käytännön kilvoituselämästä (100 kohtaa). Teoksessa Filokalia III osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Prassas, Despina D., 2010, Introduction. Teoksessa St. Maximus the Confessor’s Questions and Doubts. Translated by Despina D. Prassas. Illinois.
  • Pyhittäjä Johannes Siinailainen, 1986, Portaat. Suomentanut Johannes Seppälä. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. Pieksämäki.
  • Pyhittäjä Teognostos, 1986, Hyveiden harrastamisesta, hengellisestä mietiskelystä ja pappeudesta. Teoksessa Filokalia. II osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Pyhittäjä Simeon Uusteologi
    • 1991, Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta. Teoksessa Filokalia. III osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
    • 1997, St, Symeon the New Theologian. On the Mystical Life. The Ethical Discourses. Vol. 3: Life, Times and Theology. Translated by Alexander Golitzin.
  • Pyhä Maksimos Tunnustaja, 1986, Rakkaudesta. Teoksessa Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Pyhä Teodoros, Edessan piispa, 1986, Sielulle hyödyllisiä opetuksia. Teoksessa Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
  • Romanides, John S.
    • 2002, The Ancestral Sin. A comparative study of the sin of our ancestors Adam and Eve according to the paradigms and doctrines of the first- and second-century Church and the Augustinian formulation of original sin. Translation with an Introduction by George S. Gabriel. Ridgewood.
    • 2008. Patristic Theology. The University Lectures of Fr. John Romanides. Uncut Mountain Press.
  • Thalassios Afrikkalainen, 1986, Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä. Teoksessa Filokalia II osa. Kokoelma kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.