Toiminnot

Raamatun lukemisesta ja tutkimisesta

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 3. lokakuuta 2015 kello 19.25 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Olemme varmasti useasti kuulleet siitä, että kristityn ihmisen tulisi lukea Raamattua ja muutakin hengellistä kirjallisuutta ahkerasti. Pyhä apostoli Paavali sanoo Timoteukselle seuraavasti:

”Lue seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, kehota ja opeta ahkerasti siihen saakka, kun tulen.” (1.Tim. 4:13)

Edellä olevan kannustus muistuttaa, että Raamattua tulee lukea jumalanpalveluksissa. Evankeliumi, epistola ja parimiat ovat suoraan Raamatusta. Tämän lisäksi lukuisat veisut ovat Psalmien kirjasta, samoin kuin varsinaiset psalmien lukujaksot, eli katismat. Heti alkuun voidaan todeta, että liturginen elämä opettaa meille lähes huomaamattomasti hyvin paljon Raamatun sisältöä.

Vain luostareissa on jumalanpalveluksia päivittäin

Valitettavasti lähes kaikissa seurakunnissa jumalanpalveluksia toimitetaan ainoastaan viikonloppuisin ja suurina juhlina, jolloin lukukappaleiden osalta Raamattu tulee esille ainoastaan pintaraapaisun verran. Ainoastaan Suuressa Paastossa pääsemme tästä hieman enemmän osallisiksi, vaikka silloinkin palveluksia toimitetaan pääsääntöisesti vain kahtena arkipäivänä (keskiviikkona ja perjantaina). Käytännössä pelkästään luostareissa tämä lukeminen on ympäri vuoden järjestelmällisempää. Kaikesta huolimatta jumalanpalvelukset opettavat meitä tuntemaan pyhiä kirjoituksia.

Me emme voi tietenkään jättää raamatunopiskelua (joskus vähäistenkin) jumalanpalvelusten varaan, vaan näitä tekstejä olisi syytä tutkia myös muina aikoina. Kirkkokalenteri tarjoaa meille avaimet seurata vuoden jokaisen päivän lukukappaleita myös kotoa käsin. Monet yksittäisen päivän tekstit eivät käsitä koko Raamatussa olevaa lukua tai tiettyä kokonaisuutta, vaan monesti ainoastaan osan siitä. Tämän vuoksi erityisesti jokin arkipäivän evankeliumiluvussa oleva tapahtuma tai opetus voi olla hieman irrallaan kokonaisuudesta, jos me emme ole kuulleet tai lukeneet edellisen päivän tekstejä.

Myös apostoli Paavalin lähetyskirjeistä (joihin suurin osa epistolaluvuistakin kuuluu) laajempi kokonaisuus on hyvä muistaa. Nämä kirjeet oli osoitettu tietyille seurakunnille, jotka painivat tiettyjen ongelmien kanssa. Esimerkiksi Korintin seurakunnassa oli jakaantuneisuutta, kun taas Kolossassa kristinusko oli sekoittunut pakanallisiin harhaoppeihin. Nämä seikat on hyvä muistaa, jotta ymmärtäisimme, miksi apostoli Paavali painotti kirjeissään juuri tiettyjä asioita. Tulemme vielä myöhemmin huomaamaan, että kokonaisuuksilla on todellakin merkitystä.

Raamattua tulee lukea tietyllä asenteella

Hyvin tärkeä seikka pyhien tekstien lukemisessa on oikeanlainen asenne. Raamattu on Kirkon ja tämän myötä kristityn ihmisen oma kirja. Se on tarkoitettu nimenomaan sellaista käyttöä varten, joka vahvistaa ja tukee kristityn ihmisen uskoa ja hengellistä elämää. Vailla uskoa oleva tutkiminen harvoin kantaa hedelmää.

Esimerkiksi avioliiton sakramentti ei luo tyhjästä rakkautta, vaan se vahvistaa sitä rakkautta jota vihityillä jo on. Samalla periaatteella ihmeet eivät luo tyhjästä uskoa sille, joka ei usko, vaan se vahvistaa olemassa olevaa uskoa. Mikäli ihmeet muuttaisivat sellaista ihmistä, joka ei halua uskoa, niin silloinhan esimerkiksi Egyptin faaraon olisi pitänyt heti alkuunsa päästää Mooses ja kansa menemään ja kääntyä itsekin palvomaan oikeaa Jumalaa. Mutta näinhän ei käynyt. Tässä valossa varmasti ymmärrämme, että pyhät kirjoitukset tarvitsevat uskon avaimen, jotta ne avautuisivat oikealla tavalla.

Raamattuun kohdistuva kritiikki

Monesti Raamattuun kohdistuva kritiikki tulee Kirkon ulkopuolelta. Tällainen ulkopuolelta tuleva kritisointi ei liity vain Raamattuun, vaan lähes kaikkiin asioihin, jotka koskettavat Kirkkoa. Teologian tohtori Pekka Metso on viitatessaan kanoneiden kritisointiin sanonut seuraavasti:

”Kirkon ulkopuolinen logiikka ei sellaisenaan sovellu kirkon sisäpuolelle”.

Eli Raamattuakaan ei voi avata puhtaasti ”ulkopuolisella logiikalla”. Tässä valossa on myös selvää, että ulkopuolisen kritiikin edessä ei tarvitse olla ensimmäisenä tekemässä myönnytyksiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kirkon piirissä olisi syytä antaa hyvin perusteltuja vastauksia kriittisillekin kysymyksille.

Raamatun "avaaminen" väärällä tavalla

Mitä sitten tapahtuu jos Raamattua yritetään kuvainnollisesti avata väärällä tavalla?

Eräs tyypillinen tapa väärinkäyttää Raamattua on ottaa jostain kokonaisuudesta irti irrallisia lauseita ja käyttää niitä sitten vieläpä väärällä tavalla, kuten esimerkiksi hakemalla oikeutusta jollekin omalle asialle. Tämähän on tyypillistä myös maallisella puolella, jossa esimerkiksi jonkun poliitikon puheesta poimitaan muutama mehukas lausahdus, joka irrotettuna asiakokonaisuudestaan voi todellakin kuulostaa hyvin radikaalilta tai uskomattomalta asialta. - Näinhän niitä myyviä otsikoita tehdään. Asioita on hyvin vaikea enää siinä vaiheessa korjata sanomalla: ”En minä nyt aivan tuota tarkoittanut, vaikka niin olen sanonutkin.”

Mitä vähäisempi raamatuntuntemus ihmisillä on, niin sitä helpompi näillä irrallisilla lausahduksilla on aikaansaada hämmennystä. Mikäli ihminen taas tuntee kokonaisuuden, niin hän myös nopeasti ymmärtää sen, että mistä todella on kysymys. Löydämme esimerkiksi montakin kohtaa evankeliumista, jossa Kristus antaa jollekin ihmiselle synnit anteeksi. Eräässäkin kohden Hän sanoo läsnäolijoille:

”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” (Joh. 8:7)

Tämä ei ole kuitenkaan tarkoita, että Kristus hyväksyisi synninteot. Samassa yhteydessä Hän jatkaa:

”Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh. 8:11)

Onko Jumala "kalakaveri", "etäinen hahmo" vai jotain muuta?

Tämä Raamatun kokonaisuus on muistettava, sillä muutoin voimme tehdä Jumalasta sellaisen kalakaverin, joka katsoo läpi sormien jokaista hairahdustamme. Toisena ääripäänä on tehdä Jumalasta ankara ja etäinen hahmo, jota on mahdotonta rakastaa.

Jumala on oikeudenmukainen tuomari, joka tuomitsee synnin. Syntistä ihmistä kohtaan Jumala on armahtavainen. Siitä huolimatta meidän ei tule tietoisesti kokeilla armahtavaisuuden rajoja toistamalla pahoja tekoja. Mooseksen kirjassakin sanotaan:

”Älkää koetelko Herran, Jumalanne kärsivällisyyttä, niin kuin teitte Massassa, vaan noudattakaa tinkimättä hänen käskyjään, niitä määräyksiä ja säädöksiä, jotka hän on teille antanut.” (5. Moos. 6:16-17)

Tietoinen pahojen tekojen tekeminen ja niiden toistaminen sillä olettamuksella, että kaikki annetaan aina automaattisesti anteeksi, voi olla pelastuksen kannalta vaarallista peliä. Tämä evankeliumin kohta opettaa myös sen, että me emme saa tuomia lähimmäistämme, joka on tehnyt syntiä. Mutta vaikka tehtävänämme ei ole tuomita lähimmäistämme, niin meidän ei tule ummistaa silmiä muiden pahoilta teoilta ja tällä tavoin välinpitämättömyydellä kannustaa muita tekemään syntiä. Samalla meidän tulisi muistaa, että me emme itse saa tehdä, saatikka toistaa vääriä asioita.

Raamattu ei ole "vastausautomaatti"

Raamatunlainauksia leikkaamalla ja liimaamalla voidaan saada aikaan myös hyvin koomisiakin lausahduksia. Voimme esimerkiksi yhdistää kaksi täysin toisiinsa kuulumatonta evankeliumin tapahtumaa seuraavanlaiseksi:

“Jeesus meni Pietarin kotiin ja näki, että tämän anoppi makasi kovassa kuumeessa. Jeesus kosketti hänen kättään, ja kuume lähti hänestä. - - Silloin Pietari alkoi sadatella - - Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun.” (Matt. 8:14-15;26:74,75)

Vaikka runsas Raamatun lukeminen onkin suotavaa, niin siitä ei saa tehdä vastausautomaattia, joka toimii siten, että avaamme sattumanvaraisesti jonkin sivun ja noudatamme kirjaimellisesti tietyssä jakeessa olevaa ohjetta. Vastaan voi yllättäen tulla aika ankaraakin tekstiä.

Jälleen kerran on hyvä muistuttaa siitä, että kysymys on kokonaisuuksista. Esimerkiksi monet psalmit ovat ”nousujohteisia”. Tämä tarkoittaa sitä, että psalmin alku voi olla hyvinkin synkkä ja ahdistava, tai jopa Jumalaa syyttävä. Vasta psalmin edetessä alkaa toivo paistamaan tuon ahdistuksen ja synkkyyden läpi. Aamupalveluksen heksapsalmeissa on juuri tällaista sisältöä.

Edellä oleva esimerkki muistuttaa siitä, että tietyn psalmin osittainen lukeminen saattaa tuhota sen todellisen merkityksen ja antaa siitä myös lukijalle aivan väärän kuvan. Tällä en kuitenkaan halua sanoa, etteikö satunnaisesta lukemisestakin olisi hyötyä ja etteikö yksittäinen jaekin voisi antaa meille lohdutusta ja johdattaa kohti Jumalaa.

Meiltä vaaditaan tietynlaista kriittisyyttä kun eteemme lyödään lainauksia, jotka on väärällä tavalla irrotettu kokonaisuudestaan. Toisaalta Raamattuun ei saa suhtautua myöskään ylikriittisesti, jolloin ihminen ryhtyy esimerkiksi kyseenalaistamaan siinä olevia ihmeitä. Tähän seikkaan palaamme myöhemmin.

Miten Raamattua tulee tutkia?

Pyhäkoulumainen tutkiminen

Raamattua voi tutkia monella eri tavoin. Yksinkertaisin tapa on lähestyä sitä ”pyhäkoulumaisesti”, eli etsiä sieltä mukavia ja mieleenpainuva kertomuksia. Vanhasta Testamentista muistuu varmasti mieleen Joosefin unet, Egyptin vitsaukset, Daavid ja Goljat ja profeetta Joona valaan vatsassa. Uudesta Testamentista tutuimpia ovat taas Kristuksen vertaukset, kuten Laupias samarialainen, kaksi rakentajaa, tuhlaajapoika, publikaani ja fariseus jne. Myös erityiset tapahtumat voivat olla tällaisia, kuten Sakkeuksen kiipeäminen puuhun tai Jeesuksen ratsastaminen aasilla Jerusalemiin.

Edellä olevat kertomukset ja vertaukset ovat todellakin mieleenpainuvia ja soveltuvat hyvin pyhäkouluihin, lastenkerhoihin ja tietysti myös kaikille aikuisille. Tähän liittyy kuitenkin sellainen riski, että pelkistämme nämä tapahtumat ja vertaukset opettavaisiksi tarinoiksi, joiden teologista ja tätä kautta pelastuksellista merkitystä ei pohdita millään tavoin. Lopulta saatetaan ajautua jopa siihen pisteeseen, jossa niihin todellakin aletaan suhtautua pelkästään tarinoiden tavoin, jolloin ne niputetaan samaan ryhmään opettavaisten satujen kanssa. Kristuksen omakohtainen opetus ja pyhät tapahtumat ovat kaikkea muuta kuin satujen kaltaisia tarinoita!

Historiallinen ja kultturillinen tutkiminen

Toinen lähestymistapa on historiallinen ja kulttuurinen, jolloin Raamattua tutkitaan mielenkiintoisen historiankirjan tavoin. Historialliset ja kulttuuriset taustat auttavat meitä ymmärtämään Raamattua paremmin, joten siltä osin tällaista tutkimista ei sovi vähätellä. Aiemmin mainitut mieleenpainuvat vertaukset ja tapahtumat avautuvat paremmin, jos lukijan tiedossa on se, että millaisessa poliittisessa tilanteessa elettiin esimerkiksi Jeesuksen aikaan, millaisia olivat puhtaussäännökset ja keitä olivat fariseukset, publikaanit ja samarialaiset.

Pelkkä historiallis-kulttuurinen lukeminen tai siitä saarnaaminen eivät avaa Raamattua meille kuitenkaan oikealla tavalla. Hyvin monet tutkijat ovat saattaneet kahlata Raamatun läpi kymmeniä tai jopa satoja kertoja, mutta tästä huolimatta heidän uskonsa ei ole vahvistunut laisinkaan. Vaarana tosiaan on, että ihmeteoista ja pelastuksen ilosanomasta tulee tällöin sivuseikka. Monet kirkonmiehetkin ovat hukkuneet tähän aihealueeseen niin syvästi, että evankeliumiin liittyvien opetuspuheiden aiheet ovat olleet kulttuuris-historiallisesti mielenkiintoisia, mutta pelastuksen kannalta sitäkin epäoleellisempia. Eli tällainen lukeminen ja tutkiminen auttaa syventämään ja ymmärtämään asioita, mutta yksistään siitä ei ole oikealla tavalla hyötyä.

Kriittinen tutkiminen

Edellä olevasta historiallisesta raamatuntutkimuksesta on voimme siirtyä Raamatun kriittiseen tutkimukseen. Tällaisessa tutkimuksessa voidaan asioita käsitellä esimerkiksi tutkimalla kielellisiä seikkoja, tekstin ajoitusta, tai kuka sen on kirjoittanut. Hyvänä esimerkkinä viimeisestä on esimerkiksi se, että Mooses ei ole voinut kirjoittaa kaikkia Mooseksen kirjoja, koska viidennessä kirjassa kerrotaan myös Mooseksen kuolemasta.

Tällaisen ”pintapuolisemman” kritiikin lisäksi on olemassa myös sellaista kritiikkiä, jossa puututaan vielä enemmän sisältöön ja sanomaan. 1800 – luvulla vaikuttanut saksalainen (luterilainen) teologi Carl Gustav Adolf von Harnack (1851-1930) tuli tunnetuksi tällaisesta kriittisyydestä. Käytännössä Harnack kyseenalaisti kaikki Raamatun ihmeet, vaikka joitakin parantumisia hän kuitenkin piti mahdollisena. Tällainen äärimmäisen ylikriittinen ”teologia” ei jäänyt vain 1800-luvun ilmiöksi, vaan se on heijastunut myös myöhempään raamatuntutkimukseen. Joissakin raamatunkommentaareissa ihmeitä on pyritty selittämään auki juuri sellaisella asenteella, joka on perintöä tuosta 1800-luvun aatemaailmasta. Taustalla on tieteellinen ajattelu, joka loi raamit myös raamatunselitykselle. Muutamia esimerkkejä tästä:

  • Enkeli ei kuohuttanut Bethesdan lammikkoa, vaan kyse ole tavallisesta luonnonilmiöstä.
  • Jeesus ei oikeasti herättänyt Jairuksen tytärtä kuolleista, sillä tämä oli ainoastaan syvässä tajuttomuudessa.
  • Pietarin kalansaalissa kyse ei ollut ihmeestä, vaan Jeesus yksinkertaisesti näki kalaparven rannalta käsin paremmin kuin Pietari.

Eli tällaisessa ylikriittisessä ajattelussa kaiken tuli tapahtua luonnonlakien puitteissa. Mikäli jotakin asiaa ei saatu selitettyä auki luonnollisesti, niin silloin se on syytä kieltää mahdottomuutensa tähden kokonaan. Näitä tieteellisiä mahdottomuuksia ovat esimerkiksi neitseellinen syntymä ja kuolleista ylösnouseminen. Ja voidaankin sanoa, että ihmisen ajattelu on kasvanut hyvin näiden ylikriittisten raamien puitteissa. Vuonna 2011 tehdyssä gallupissa vain 28% suomalaisista piti todennäköisenä neitseellistä syntymää ja 36% Jeesuksen ylösnousemusta.

Raamattu on Kirkon kirja

Ortodoksisessa perinteessä taas korostetaan Jumalan kaikkivoimallisuutta ja sitä, ettei kaikkea ole tarkoitus todistaa luonnonlakien (tieteen) mukaan. Pyhän Andreas Kreetalaisen katumuskanonissakin sanotaan:

”Missä Jumala niin tahtoo, kumoutuu luonnon järjestys, sillä Hän toimii tahtonsa mukaan”.

Tiede ja luonnonlait ovat lopulta meidän ihmisten luoma järjestelmä, jolla me pyrimme selittämään ja tutkimaan asioita. Mikäli nämä ihmeet eivät mahdu inhimillisen ja tätä kautta rajallisen käsityskykymme sisään, niin se ei tee näistä vielä mahdottomia. On hyvä muistaa, että mahdotonta selittää ei ole silloin sama kuin mahdotonta olla olemassa. Oikeastaan meidän ei tulisi kristittyinä edes pohtia sellaista kysymystä, että ”ovatko Raamatussa olevat tai myös tämän päivän ihmeet mahdollisia?” Niiden tulisi pikemminkin olla meille itsestään selvä asia. Tällä asenteella myös Raamatun lukeminen on paljon helpompaa.

Edellä on mainittu muutamia asioita raamatun lukemisesta ja tutkimisesta. Kuten huomaamme, niin on hyvin helppoa astua harhapoluille. Luemme Raamattua tietoisesti tai jopa tietämättä valikoiden, jolloin sanoma tai painotus saattaa muuttua. Jos tutkimme Raamattua pintapuolisesti, niin silloin monet tapahtumat ja opetukset muuttuvat leppoisiksi tarinoiksi, jotka eivät kosketa meitä syvällisemmin. Samoin käy, jos ryhdymme tutkimaan asioita enemmän kulttuuris-historiallisesti, kuin Jumalan Pojan omakohtaisena opetuksena meille ihmisille. Jos taas yritämme mahduttaa kaiken Raamatussa olevan luonnonlakien (tieteellisesti todistettavien asioiden) piiriin, niin joudumme lopulta kieltämään kaikki ihmeet. Alussa jo todettiinkin, että Raamattu on Kirkon ja tämän myötä kristityin ihmisen oma kirja. Ulkoa päin tapahtuva tarkastelu on monesti valikoivaa, pintapuolista, kulttuuris-historiallista tai muutoin tieteellistä ja ylikriittistä. Teologisesti katsottuna Raamatun merkitys on oleellinen nimenomaan pelastuksen kannalta ja pyhän evankelista Johannes Teologin sanojen mukaan evankeliumi

”on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20:31)

isä Andrei Verikov