Toiminnot

Pappeus

Kohteesta Ortodoksi.net

Pappeuteen vihittävä kulkee kirkossa ilman alla.
Ortodoksisen kirkon
Sakramentit
eli
mysteeriot

Kaste
Mirhalla voitelu
Katumus
Ehtoollinen
Avioliitto
Pappeus
Sairaanvoitelu

Pappeus (pappeuteen vihkiminen) on yksi ortodoksisen kirkon pyhistä mysteerioista eli sakramenteista. Kreikassa käytetään tässä yhteydessä myös sanoja heirotonia (suomeksi: kätten ojennus, ven. hirotinija) tai heirotesia (suomeksi: kätten asettaminen, ven. hirotesija), riippuen missä osassa kirkkoa pappeuteen vihkiminen tapahtuu.

Pappeuteen vihkiminen tapahtuu liturgiassa ja sen ajoittuminen liturgian eri kohtiin riippuu pappeuden asteesta, onko siis kyse alempaan papistoon vihittävästä, diakonista, papista vai piispasta. Vihkimisen suorittaa piispa ja häntä avustavat papit. Vihkiminen suoritetaan ortodoksisen opetuksen mukaisesti paikallisen seurakunnan kanssa yhdessä, mutta vihkimisen toimitta aina piispa, joka yksin tässä tilaisuudessa toimii maailmanlaajuisen Kirkon nimissä.

Kirkon ainoa ja todellinen pappi on Kristus, joka on ortodoksisen kirkon kaikkien papillisten virkojen lähde. Jumalan pappeus muodostuu kaikkien uskovien

  • kuninkaallisesta pappeudesta, johon osallistumme mirhalla voitelun sakramentissa sekä
  • erityiseksi tehtäväksi asetetusta pappeudesta.

Pappeuteen vihityn tehtäviin kuuluvat eri lailla pappeuden asteesta riippuen: palvella Kirkkoa, saarnata, opettaa ja kaitseta Jumalan kansaa, toimittaa pyhiä sakramentteja, säilyttää puhtaana oikea oppi ja pitää Kristuksen Ruumis yhtenä.

Pappeus välittyy ortodoksisessa kirkossa katkeamattomana ketjuna apostoleilta kätten päälle panemisen kautta (apostolinen suksessio eli apostolinen seuranto). Apostolit saivat Pyhän Hengen lahjan, jonka he näin ovat välittäneet kätten päälle panemisen kautta papeille ja piispoille.

Alempi papisto

Ortodoksisen kirkon pappeuden asteet
Lukija
Ipodiakoni (alidiakoni)
Diakonissa
Diakoni
Pappi
Piispa
Ortodoksisen kirkon diakonien virka- ja arvonimikkeitä
Munkkidiakoni (luostareissa)
Ylidiakoni
Arkkidiakoni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon pappien virka- ja arvonimikkeitä
Pastori
Pappismunkki (luostareissa)
Kirkkoherra
Rovasti
Arkkimandriitta (luostareissa)
Igumeni (luostareissa)
Ortodoksisen kirkon piispojen virka- ja arvonimikkeitä
Apulaispiispa
Metropoliitta
Arkkipiispa
Eksarkki
Patriarkka

Pappeuden alimpiin asteisiin, ns. alempaan papistoon eli alidiakoniksi (ipodiakoniksi), lukijaksi ja joissain ortodoksisissa perinteissä (ei Suomessa) myös kanttoriksi vihkiminen tapahtuu piispan kätten päälle panemisen kautta ns. heirotesiassa. Heirotesiaa ei pidetä nykyään varsinaisen pappeuden pyhän mysteerion osana.

Heirotonia ja heirotesia olivat aiemmin käytössä lähes vaihtoehtoisesti, mutta saivat myöhemmin selvästi toisistaan erottuvan merkityksen. Piispat pitivät heirotesiaa enemmän siunauksena tiettyyn tehtävään pappeuteen vihkimisen sijasta. Tällainen käytäntö ei kuitenkaan ollut vallalla alun alkaen alkukirkossa.

Lukijan tehtävistä ja lukijaksi siunaamisesta voi lukea erillisestä Ortodoksi.netin artikkelista: Lukija. Alidiakonista eli ipodiakoista on kerrottu hieman artikkelissa: Diakoni.

Ylempi papisto

Ylempään papistoon kuuluvat: diakoni, pappi ja piispa. Artikkelissa: Diakoni on kerrottu hieman diakoniksi vihkimisestä ja diakonin tehtävistä.

Pappi (presbyteeri)

Piispa vihkii kanoniset ehdot täyttävät miehet papeiksi liturgiassa seurakunnan edessä heirotoniassa. Pappi on kirkon palvelija, joka on siis asetettu virkaansa ja tehtäväänsä. Pappi on ortodoksisessa kirkossa yleensä naimisissa. Poikkeuksena tästä pääsäännöstä ovat ns. selibaattipapit, jotka eivät ole olleet avioliitossa ennen pappeuteen vihkimistä ja eivät siksi voi enää mennä avioon pappeuttaan menettämättä. Selibaatti (naimattomuus) ei siis ole ortodoksisen pappeuden ehto, kuten se on roomalaiskatolisille, vaan se on eräiden pappien oma, perinteisestä ortodoksisesta käytännöstä poikkeava, henkilökohtainen ratkaisunsa.

Luostareitten pappismunkit, jotka ovat siis munkkeja ja samalla pappeja, elävät munkkeuteen kuuluvassa selibaatissa eli eivät saa olla naimisissa. Samoin on piispojen laita, heilläkään ei voi olla ortodoksisen perinteen mukaisesti vaimoa. Siksi he ovatkin aina joko munkkeja tai leskiä.

Uskon asioissa ja seurakunnan hallinnossa pappi on pelastusta koskevien asioiden edustaja. Pappi toimittaa pyhiä mysteerioita eli sakramentteja sekä sielunhoidollisia tehtäviä seurakunnassa piispan siunauksella. Pappi voi periaatteessa hoitaa kaikkia seurakuntansa kirkollisia tehtäviä ja opettaa, mutta piispalle kuuluvia tehtäviä kuten vihkiä pappeja ja kirkkoja, hän ei saa tehdä.

Piispa

(lat. episcopus, kreik. episkopos [tarkkailija, valvoja], ven. episkon [papiston vanhin]) Piispaksi vihitään ortodoksisessa kirkossa mies, joka voi siis olla joko leskeksi jäänyt tai munkki. Piispuus on pappeuden korkein virka. Piispaksi vihittäessä paikalla tulee olla vihkijöinä vähintään kolme piispaa. Piispa on ortodoksisessa kirkossa apostolien seuraaja ja kreikkalainen nimitys episkopos tarkoittaa juuri kaitsijaa, valvojaa. Hän on Kirkon ykseyden edustaja.

Piispuus on jakaantunut ortodoksisessa kirkossa kolmeen eri palvelutehtävän mukaiseen kategoriaan: piispa, metropoliitta ja arkkipiispa. Paikalliskirkon johtaja (usein arkkipiispa) on saanut useissa kirkoissa oman arvonimensä, joka voi olla patriarkka, katolikos, paavi tai sitten vain arkkipiispa.

Alkuaan piispatkin ovat olleet perheellisiä ja selibaatti ei ole ollut piispaksi valittavalle valintaperusteena. Nykyisin vallitseva käytäntö on peräisin 500-luvulta ja sen muotoutumisessa siihen suuntaan, että piispoiksi valittiin useimmiten munkki, on monia syitä. Mm. taloudelliset syyt (piispojen omaisuuden pysyminen kirkolla) ja munkkeuden ihannointi hengellisyyden jaloimpana ilmenemänä lienevät olleet yhtenä syynä muotoutuneeseen käytäntöön.

Kirkolliskokouksissa säädettiin, että naimisissa olevan piispan vaimon tuli mennä kaukaiseen luostariin ja elää siellä piispan kustannuksella. Tämä sääntö lienee edelleen voimassa ja ainakin periaatteessa piispaksi voitaisiin siis valita naimisissakin oleva mies. Sääntö on kuitenkin muotoutunut paikalliskirkkojen käytännöissä toisenlaiseksi.

Kanoneissa säädetään tarkoin piispan tehtäviä, ominaisuuksia ja vaatimuksia. Esimerkiksi kuurouden tai sokeuden katsotaan estävän piispan tehtävien hoitamisen.

Pappeus Raamatussa

Alkuaan pappeus tai paremminkin uskonnollisten menojen suorittaminen kuului Vanhan testamentin mukaan heimojen johtajille, sitten myöhemmin ensin leeviläisille ja sitten Aaronin suvulle (1. 4. ja 5.Moos.).

Uudessa testamentissa pappeus on juutalaista temppelipapistoa. Jeesuksen uhri uudisti jumalanpalveluksen ja Jeesuksesta tuli ylimmäisin pappi (Hebr.7-10). Papin vaatimukset ilmenevät 1. Timoteuksen kirjeestä (1.Tim.3:8-13):

” Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana. Myös heidät on ensin tutkittava, ja kun heidät on todettu moitteettomiksi, he saavat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä. Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava raittiita ja kaikessa luotettavia. Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. Ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen.”

Piispuuden viitteet löytyvät mm. Vanhasta testamentista, kun Aaronille ja hänen pojilleen valmistettiin jumalanpalveluspuvut, ”pyhät vaatteet, jotka ovat hänelle kunniaksi ja kaunistukseksi” (2.Moos.28:3). Uudessa testamentissa piispan tehtävät määritellään myös 1. Timoteuksen kirjeessä (1.Tim.3:1-7):

” Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan.”

Pappeus ja piispuus kanoneissa

Viis-kuudes kirkolliskokous vv. 691 – 692 määräsi kanoneissaan papin vaimon siirtymisestä luostariin. Kanoneissa mainitaan myös piispan vaatimuksia: hyvin perehtynyt Raamattuun ja kanoneihin, hyvä maine, kyky opettaa toisia.

Pyhien apostolien säännöissä ja ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen säännöissä edellytetään, että äskettäin kääntynyttä ja paheellista elämää viettävää tai edes siitä luopunutta ei saa valita piispaksi. Kanoneissa todetaan, että piispalla saa olla sellainen ruumiinvamma, joka ei estä häntä suorittamasta piispallisia tehtäviään.

Nainen ja pappeus

Vanhan kirkon aikana oli naispuolisia diakonissoja. Heistä mainitaan mm. Paavalin kirjeissä roomalaisille ja 1. Timoteuksen kirjeessä (kts. edellä 1.Tim.3:8-13). Vuosisatojen ajan diakonissoilla oli merkittävä ja ainutlaatuinen tehtävä kirkossa. Nykyisin ei ole täysin selvää, mikä diakonissojen tehtävänä jumalapalveluksissa oli ollut. Nykyisin ei myöskään ole olemassa mitään kanonista syytä siihen, etteikö nykyäänkin voitaisi vihkiä naisdiakonissoja.

Pappeus on ortodoksisessa kirkossa vain miesten tehtävä. Kristus oli mies ja hänen pappeutensa jätettiin apostoleille ja heiltä se on siirtynyt meille kaikille piispojen ja pappien kautta. Piispat ja papit ovat samalla Kristuksen ikoneja.

Katso myös


Ortodoksisen kirkon sakramentit eli mysteeriot

Kaste | Mirhalla voitelu | Katumus | Ehtoollinen | Avioliitto| Pappeus Sairaanvoitelu