Toiminnot

Savonlinnan kirkko

Kohteesta Ortodoksi.net

Savonlinna sai jälleen kirkon

Savonlinnan pyhien profeetta Sakariaan ja vanhurskas Elisabetin muistolle pyhitetty kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Varkauden ortodoksiseen seurakuntaan kuuluvaan Savonlinnaan vihittiin syyskuun 5. päivänä 2009 jälleen ortodoksinen kirkko useiden vuosien kirkottoman ajanjakson jälkeen. Sotien jälkeisenä aikana paikkakunnalla oli vain ortodoksinen rukoushuone, tšasouna. KS Joensuun piispa Arseni vihki Savonlinnaan vuonna 1959 jälleenrakennuslainsäädännön avulla rakennetun pyhien profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin muistolle pyhitetyn rukoushuoneen kirkoksi Varkauden seurakunnan kirkkoherran, rovasti Martti Päivisen ja vierailevien pappien kanssa. Uusi kirkko oli aivan täynnä juhlaväkeä. (Kts.-> piispa Arsenin opetuspuhe kirkonvihkimisjuhlan liturgiassa)

Juhlaohjelma

Savonlinnan kirkkosali.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Savonlinnan kirkon vihkimiseen osallistui KS Joensuun piispa Arsenin johdolla myös isä Tommi Kallinen Varkaudesta, isä Leo Iltola Joensuusta, isä Martti Päivinen Varkaudesta, isä Johannes Hätinen Mikkelistä ja isä Bogdan Grosu Rautalammelta sekä kanttori Jouko Parviainen Varkaudesta ja diakoni Jorma Häkkinen Jyväskylästä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Juhlaliturgian lisäksi juhlaväki sai osallistua yhteiseen lounaaseen ja sen jälkeen ohjelmalliseen pääjuhlaan, jossa jaettiin muiden muassa huomionosoituksina yksi mitali ja kolme siunauskirjaa. Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan mitalin sai savonlinnalainen aktiiviortodoksi Oiti Kotamo ja siunauskirjat saivat Markus Parkkonen, Tuula Ahonen ja Kirsi-Maria Hartikainen. (Kts.-> piispa Arsenin puhe kirkon vihkimisen pääjuhlassa)

Juhlassa muistettiin myös muita kirkon rakentamiseen ja asioiden valmisteluun osallistuneita aktiiveja seurakunnan jäseniä. Isä Tuomas Kallinen käsitteli juhlapuheessa liturgian jatkumista jokapäiväiseen elämään. Hänen mielestään

liturgian tulisi aina kasvattaa meidän yhteistä elämäämme, jotta me liturgian jälkeen olisimme kaikkien ihmisten keskellä jakamassa tuota ”yhteistä leipää”, eheyttämässä vääryyttä, tuomassa sovintoa ja oikeudenmukaisuutta. Eukaristian yhteinen vietto ja sitä kautta osallisuus Kristukseen kutsuu ja lähettää meidät menemään ”niin kuin yhdestä suusta ja yhdestä sydämestä” ihmisten keskelle, sinne missä puutteenalaisten, syrjäytyneiden ja halveksittujen avunpyynnöt kaikuvat ”tyhjille seinille”.

Jälleenrakennuskauden pyhäkkö

Savonlinnan rukoushuone kuuluu niihin sodan jälkeen rakennettuihin ortodoksisiin pyhäkköihin, joiden rakentamisessa, arkkitehtonisessa tyylissä ja sisällä ikoneissa näkyi ja osittain vieläkin näkyy vahvasti ortodoksisten tekijöiden ja osaajien puuttuminen ja niiden korvaaminen luterilaisilla tekijöillä. Rukoushuoneen suunnitteli arkkitehti Ilmari Ahonen, jonka käden jälki näkyy yhä monissa muissakin sodan jälkeen rakennetuissa Suomen ortodoksisissa kirkoissa. Yhtenä tyypillisimmistä piirteistä näillä jälleenrakennuskauden rakennuksilla on perinteisen liekkitornin eli sipulitornin puuttuminen ja sen korvaaminen luterilaismallisella korkealla ja kapealla kirkontornilla tai joskus vain pienellä liekkirakennelmalla. Kirkkojen julkisivussa ei sen aikaisen käsityksen mukaisesti saanut näkyä liikaa venäläisyyttä, mikä samalla tarkoitti, ettei siinä saanut olla liikaa ortodoksisuutta.

Jyväskylän yliopiston tutkija Heli Kananen on valmisteilla olevassa väitöskirjatyössään Kontrolloitu sopeutuminen: Ortodoksinen siirtoväki sotien jälkeisessä Ylä-Savossa (1946 - 1970) sekä aikaisemmassa vuonna 2002 kirjoittamassaan pro gradu-tutkielmassaan Ortodoksina luterilaisten keskellä – siirtokarjalaisen ortodoksiväestön sopeutuminen Kiuruvedelle tuonut esille ja käsitellyt näitä valtiovallan määräämiä ja oman kirkkomme johdon pakon edessä hyväksymiä kirkonrakentamiskriteerejä ja tyyppipiirustusten käyttöönottoa yhdistettynä Suomessa tuolloin vallinneeseen voimakkaaseen kansallistuntoon ja sen vastapariin vahvaan antivenäläiseen mielialaan.

Savonlinnan kirkon alttariin rakennettiin aivan uusi pyhä pöytä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Nyt Savonlinnan rukoushuone on kuitenkin vihdoin uudistettu sisältä. Pyhäkkö sai kirkon isännöitsijän, puuseppämestari Markus Parkkosen tekemän ikonostaasin ja siihen savonlinnalaisen ikonimaalarin Tuula Ahosen ikoneja. Koska kysymyksessä on nyt kirkko, se varustettiin kirkon tunnusmerkeillä: pyhällä pöydällä, jonka sisässä on reliikki sekä antiminssillä, eräänlaisella piispan antamalla ”valtakirjalla”, suorakulmaisella liturgisella liinalla. Antiminssin ovat allekirjoittaneet KP arkkipiispa Leo ja KS piispa Arseni.

Kirkon vihkimisen yhteydessä otettiin käyttöön myös ikonostaasin tekijän, Markus Parkkosen valamat uudet kirkonkellot.

Savonlinnan ortodoksinen historia

Savonlinnan ortodoksisen historian voidaan katsoa alkaneen vuoden 1743 Turun rauhasta, kun Ruotsin ja Venäjän raja määräsi Savonlinnan Venäjän puolelle.

Ensimmäinen ortodoksinen kirkko

Savonlinnaan sijoittui venäläinen varuskunta ruotsalaisten 1400-luvulla rakentamaan Olavinlinnaan, Euroopan pohjoisimpaan keskiaikaiseen kivilinnaan. Venäläinen sotaväki oli ortodokseja ja varuskuntakirkko sijoitettiin linnan Kuninkaansaliin ja sekin pyhitettiin pyhien profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin muistolle. Savonlinnassa siihen aikaan asunut ortodoksinen siviiliväestö, lähinnä venäläisiä kauppiaita ja käsityöläisiä, käytti myös omana kirkkonaan tuota linnan sotilaskirkkoa.

1800-luvun alussa aloitettiin Savonlinnassa väestön kirjaaminen kirkonkirjoihin ja tuota ajankohtaa, vuotta 1801 voidaan pitää Savonlinnan seurakunnan perustamisvuotena.

Hiljalleen alkoi ortodoksinen siviiliväestö kasvaa ja tarve omalle, pääsaarelle eli ”mantereelle” sijoittuvalle kirkolle tuli ajankohtaiseksi. Suunnitelmat omasta kirkosta alkoivat 1830-luvulla.

Pikkukirkon historiaa

Vuonna 1846 vihittiin käyttöön oma ortodoksinen kirkko nykyisen Olavinkadun varrelle, lähelle satamaa laskeutuvaan rinteeseen. Myös tämä kirkko sai taivaallisiksi suojelijoikseen samat pyhät, Sakariaan ja Elisabetin. Kirkko sai olla ortodoksien käytössä muutaman vuosikymmenen.

Suomi itsenäistyi vuonna 1917 ja osa venäläisestä väestöstä siirtyi pois maasta ja samoin Savonlinnasta. Vuonna 1918 Suomen senaatti vahvisti asetuksen Suomen kreikkalaiskatolisesta kirkosta. Nimi oli tuohon aikaan todella tuollainen ja se osoitti samalla, ettei suomenkielessä ollut vielä oikeita ortodoksisia sanoja kuin myös sen, että ortodoksinen osaaminen ja jopa tietämys omasta uskosta oli yllättävän ”ohutta”.

Kreikkalaiskatolinen tarkoittaa sellaisia ortodoksisen riituksen alaisia kristittyjä, jotka kuitenkin samalla tunnustavat roomalaiskatolisen paavin ylivallan. Heistä käytetään usein nimitystä uniaatit. Näinhän ei kuitenkaan ollut Suomen kreikkalaiskatolisessa kirkossa, joka kuului tuolloin vuodesta 1892 alkaen Venäjän kirkon alaisuuteen hiippakuntana aina vuoteen 1923, jolloin se liittyi Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen autonomisena kirkkona.

Seurakunnan historiaa

Noille ajoille sijoittuu myös vuonna 1919 tapahtunut seurakuntajako, jossa Savonlinnan ortodoksinen seurakunta ja Kuopion ortodoksinen seurakunta yhdistettiin yhdeksi Savonlinna-Kuopion seurakunnaksi. Suurseurakuntaan kuuluivat tuolloin Savonlinna, Mikkeli, Heinola, Kuopio, Iisalmi ja koko entinen Mikkelin lääni Heinäveden kuntaa lukuun ottamatta. Yhteisestä seurakunnasta huolimatta sekä Savonlinnassa että Kuopiossa oli oma kirkko, oma talous, oma seurakunnanneuvosto ja -kokous. Ainoastaan pappi ja lukkari – kuten kanttoreita tuolloin nimitettiin – olivat yhteisiä koko alueelle. He molemmat asuivat Savonlinnassa pappilantalossa.

Samalle ajalle vuodelle 1923 osuu myös suomen kielen käyttöön siirtyminen Savonlinnassa kuten koko Suomen ortodoksisessa kirkossa. Seurakunnan kokous lähestyi viranomaisia kirjeellä, jossa sanottiin muun muassa:

”Nöyrimmästi anotaan Valtioneuvostolta käyttää venäjänkieltä pöytäkirjakielenä seurakunnan kirkon neuvoston kuin myös yleisessä kirkon seurakunnankokouksessa lain perusteella annetun Suomessa kreikkalais-katolisen kirkon marraskuun 26 p:nä vuonna 1918 § 221 venäjän kielen käyttämistä. Kun enemmistö seurakuntalaisista eivät puhu kuin venäjää, joista muutamat eivät ollenkaan ymmärrä suomen kieltä.”

Pikkukirkko myydään

Savonlinnan yhteinen taival Kuopion kanssa takkuili ja siinä oli monenlaisia vaikeuksia. Vaikeat ajat kulminoituivat pikkukirkon myyntiin 18. päivänä lokakuuta 1938, jolloin kauppakirjan seurakunnan puolesta allekirjoittivat kuopiolainen V. Hokkinen ja varkautelainen N. Rovamo. Kirkko ja hautausmaa myytiin Savonlinnan luterilaiselle seurakunnalle.

Pikkukirkossa toimitettiin viimeiset palvelukset elokuussa 1939. Kalusto siirrettiin syksyllä kirkon keskusvarastoon Sortavalaan, missä suuri osa tätä kalustoa sitten tuhoutui talvisodan pommituksissa. Seuraavan kerran pikkukirkossa toimitettiin ortodoksinen vigilia ja liturgia lokakuussa 1944 Dimitri Tarvasahon toimesta. Kaiken kaikkiaan myynnin (1938) jälkeen savonlinnalaiset joutuivat olemaan ilman omaa pyhäkköä 20 vuotta ja ilman kirkkoa yli 70 vuotta.

Pikkukirkkoa on menneinä vuosina yritetty saada takaisin savonlinnalaisten toimesta vakavasti ainakin kaksi kertaa. Molemmat kerrat ovat tyssänneet lähinnä oman kirkon johdon, piispan ynseään suhtautumiseen ostoasiassa eikä neuvotteluissa ole voitu edetä sen pidemmälle, vaikka luterilaisella puolella olisi ilmennytkin pienoista ”vihreätä valoa” ajatukselle.

Oma rukoushuone ja kirkko

Kirkon vihkimiseen liittyy aina ristisaatto kirkon ympäri. Kuva Savonlinnan kirkon vihkijäisistä 5.9.2009.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Kirkkomme menetettyä suurimman osan omaisuudestaan viime sotien (1939-1945) seurauksena valtiovalta tuli apuun. Säädetyn jälleenrakennuslain perusteella Suomeen rakennettiin lukuisia uusia ortodoksisia kirkkoja ja rukoushuoneita. Näin tapahtui myös Savonlinnassa, jossa nykyiselle paikalle Erkonkadulle - jo tuolloin kaupungin laidalle, syrjäiseen paikkaan, piiloon kaupunkilaisten silmistä - rakennettiin uusi pyhien profeetta Sakariaan ja vanhurskaan Elisabetin rukoushuone.

Rukoushuone vihittiin – kuten edellä on kerrottu – kirkoksi syyskuussa 2009. Kirkossa on Tuula Ahosen maalaamien ikonien lisäksi muutama taiteilija Pentti Melasen maalaama ikoni ja joitain vanhoja ikoneja, jotka ilmeisesti ovat profeetta Eliaan kirkosta Viipurista. Muutamat uuden kirkon esineistä ovat myös luovutetun Karjalan alueen kirkoista Korpiselästä ja Kurkijoelta. Pikkukirkon esineistöä löytyy nykyisen Olavinlinnan ekumeenisesta kappelista, jonne on sijoitettu muun muassa 1700-1800 lukujen taitteesta peräisin oleva Sakariaan ja Elisabetin ikoni, kullattu hopeinen sakramenttilipas ja kadila, suitsutusastia.

5.9.2009 HAP

Lähteet