Toiminnot

Aina valvova Kristus

Ortodoksi.netista

Tässä allegorisessa eli vertauskuvallisessa ikonissa Immanuelin, Kristus-lapsen hahmossa lepää kauniissa maisemassa, toisinaan puiden ja lintujen seurassa ja Neitsyt Marian sekä enkelin seurassa

Paikkaa on toisinaan nimitetty Paratiisiksi, jonne Hän meni ristiinnaulitsemisensa jälkeen lepäämään. Siis ruumis haudassa, mutta sielu paratiisissa. Joissakin yhteyksissä paikaksi mainitaan levähdys matkalla Jerusalemista Nasaretiin.

Joidenkin tulkintojen mukaan enkeli on nimetty joko Gabrieliksi tai Mikaeliksi. Gabrielin pukuväritys on punainen kitoni ja vihreä himation, Mikaelin sininen kitoni ja punainen himation.

Apokryfi-kirjoissa kerrotaan Kristuksen levänneen matkalla Jerusalemista Nasaretiin. Jumalanäidin valvoessa Poikansa lepoa, tuli enkeleitä ilmoittamaan hänelle tulevien kärsimysten syvän merkityksen. Siksi ikonissa kuvataan enkeleille kärsimysvälineitä: risti, peitsi (keihäs) ja sieniruoko (iisoppiruoko).

Aiheesta on erilaisia ikoneita. Ikonin tausta on useimmiten hyvin moninainen sisältäen kasveja ja lintuja. Ikonin yläosassa on kuvattu joskus ympyrän segmentti, taivas.

Ikonista sanotaaan, että se on Suuren lauantain kuva.