Laatokan Valamon luostari
Kohteesta Ortodoksi.net
Valamon luostari on Karjalan tasavallassa Laatokan saaressa sijaitseva Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuuteen kuuluva ortodoksisen kirkon luostari.
Valamon luostari on perimätiedon mukaan ensimmäinen Karjalan ortodoksisista luostareista. Sen syntyaika tosin on erittäin epävarma ja tutkijat kiistelevät siitä keskenään. Luostarin varhainen historia on tästä syystä suurimmalta osin perimätiedon varassa. Valamon perustajat olivat kreikkalaissyntyinen munkki, pyhittäjä Sergei Valamolainen ja joko samaan aikaan tai hänen jälkeensä vaikuttanut toinen munkki, karjalaissyntyinen pyhittäjä Herman Valamolainen.
Alkuaan luostari perustettiin Valamon saarelle, joka oli entinen pakanallinen uhripaikka. Luostarissa säilyneen perimätiedon mukaan Valamon luostari olisi perustettu jo vuonna 992, mutta tämä tieto ei liene totta, sillä pyhä ruhtinas Vladimir toi kristinuskon Kiovan ruhtinaskuntaan, Ruseille vain neljä vuotta aiemmin kastaen asukkaat Dnjepr-joessa. Venäläisen kronikan mukaan pyhittäjä Sergei tuli Valamon saarelle vasta vuonna 1329 ja uusin tutkimus on pitänyt 1300-lukua todennäköisimpänä aikana varsinaisen koko Valamon luostarin perustamiselle. Luostari laajeni jatkuvasti aina 1500-luvun lopulle saakka, jolloin oli sen ensimmäinen kukoistuskausi.
Ruotsin suurvalta-ajalla Valamo sijaitsi hankalasti Ruotsin ja Venäjän etupiirien välissä, ja 1600-luvulla ruotsalaiset tuhosivat Valamon luostarin täysin ja munkit joutuivat pakenemaan Venäjälle. Alue liitettiin isonvihan aikana taas Venäjään, ja luostaritoimintakin voitiin aloittaa uudelleen. Vuonna 1716 Pietari Suuri määräsi Valamon luostarin uudelleen perustettavaksi, samoihin aikoihin perustetun läheisen Pietarin kaupungin kanssa. Kun Pietarista tuli Venäjän pääkaupunki, se johti jälleen Valamon laajentumiseen vauhdilla ja samalla se tietysti vaurastui. 1800-luvun loppupuoli oli jälleen Valamon luostarin kulta-aikaa, ja vuonna 1913 luostarin veljestö oli laajimmillaan: luostarissa asui, teki töitä ja rukoili 359 munkkia sekä 562 noviisia.
Suomen itsenäistyminen aiheutti Venäjän ortodoksisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välille monia ongelmia, jotka näkyivät myös luostarin toiminnassa. Joka tapauksessa luostari säilyi koko Pohjois-Euroopan tärkeimpänä ortodoksisuuden keskuksena. Tätä seikkaa korosti vielä läheisen valtakunnanrajan taakse jäänyt Neuvostoliitto ja sen ateistinen politiikka.
Talvi- ja jatkosodan (vv. 1939-1944) jälkeen Suomi joutui luovuttamaan Laatokan Valamon sekä osan Karjalasta Neuvostoliitolle. Luostarin munkit ja suuri osa sen irtaimistoa evakuoitiin Suomeen ja monien vaiheiden jälkeen Heinävedelle Papinniemeen uudelleen perustettuun ns. Uuden Valamon luostariin, josta käytetään myös nimeä Valamon luostari - onhan se juridisesti ja kaikin tavoin Vanhan Valamon luostarin työn jatkaja.
Laatokan Valamon luostari oli muussa siviili- ja sotilaskäytössä neuvostoajan, muun muassa sotilastukikohtana ja vanhainkotina. Perestroikan ja uudistuksien jälkeen luostari on suurelta osin palautettu Venäjän kirkolle ja se on nykyään taas kirkollisessa käytössä luostarina.
Sisällysluettelo
Luostarin johtajia
Luostarin jäädessä maamme itsenäistyessä 1917 Suomen puolelle sen johtajina oli juuri itsenäistymisen aikoihin
- igumeni Mavriki (1908-1918) ja
- igumeni Pavlin (1918-1933)
Katso myös
YouTube-videoita aiheesta
- Laatokan Valamon luostari: yleiskuvia luostarista, maisemia,
kuvia luostarin palveluksista, asukkaista, ikonostaaseista,
ikoneista, freskoista, skiitoilta ym.
- Valaam Monastery
Aiheesta muualla
Koordinaatit: