Toiminnot

Orientaalisten kirkkojen synty

Kohteesta Ortodoksi.net

Kirkkohistoria-sarja

Kirjoittanut Petja Pyykkönen

Varhaiskirkon aika (30-313)
1. Kristinuskon historiallinen tausta
2. Ensimmäinen helluntai
3. Apostolinen lähetystyö
4. Varhaiskirkon elämää
5. Vainot
Lisää luettavaa varhaiskirkon ajasta

Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta


Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta

Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja


Efesoksen (v. 431) kirkolliskokouksen jälkeen kristikunnasta erosi Persiassa toimiva niin sanottu assyyrialainen kirkko, joka puolsi nestoriolaisuutta. Assyyrialainen kirkko ei tunnusta kuin kaksi ensimmäistä ekumeenista kirkolliskokousta.

Toinen tuohon nestoriolaiseen ryhmään kuuluva ryhmä ovat niin sanotut Tuomas-kristityt, jotka katsovat kirkkonsa perustajan olleen apostoli Tuomaksen. Tuomas-kristittyjen keskuspaikka on nykyään Intian Keralassa ja heidän autonomisen kirkkonsa päämies on Assyyrian itäisen kirkon alainen koko Intian ja Portin metropoliitta. Tuomas-kristityt erosivat kristikunnasta vuoden 451 Khalkedonin kirkolliskokouksen yhteydessä. Muista tämän kokouksen yhteydessä eronneista ja erotetuista ryhmistä muodostuivat niin sanotut orientaaliortodoksiset kirkot. Näistä merkittävimmät ovat:

Syyt kirkkojen eroon olivat opillisten erimielisyyksien lisäksi poliittisia ja kansallisia. Itään oli muodostunut oman kulttuuriperinteen omaava kristikunta, joka ei nähnyt Konstantinopolin keskusvaltaa hyvänä. He kutsuivat Khalkedonin päätöksen hyväksyneitä kristittyjä melkiiteiksi eli keisarin kristityiksi.

Orientaaliortodoksit tunnustavat vain kolme ekumeenista eli yleistä kirkolliskokousta ja niiden päätökset. Orientaaliortodoksit leimattiin Khalkedonissa harhaoppisiksi monofysitistisistä opeistaan johtuen. Kaikki orientaaliset kirkot ovat täysin itsenäisiä kirkkoja. Orientaaliortodoksisilla kirkoilla on monessa maassa lähes kansalliskirkon asema, ja heillä on keskenään täydellinen ehtoollisyhteys, mutta heillä ei vielä ole ehtoollisyhteyttä ortodoksisen kirkon kanssa, kuten esimerkiksi Suomen ortodoksisen kirkon kanssa.

Kirkkojen välisissä oppineuvotteluissa on selvinnyt, että syytös monofysitismistä on saattanut perustua väärinkäsityksiin. Aikanaan eroon johtaneet kristologiset syyt saattavat olla enemmän kirjallisia ja verbaalisia kuin teologisia ja kummallakin osapuolella onkin sama usko, mutta erilaiset uskon ulkoiset muodot. Siksi orientaalisia kirkkoja on alettu kutsua myös nimellä esikalkedonialainen ortodoksinen kirkko. Monia teologisia kysymyksiä on jo ratkaistu myönteisesti oppikeskusteluissa ja lähestymistä ortodoksien ja orientaaliortodoksien välillä on tapahtunut. Silti monia käytännön lähentymistoteutuksia ei ole vielä ratkaistu.

Hannu Pyykkönen ja Petja Pyykkönen

Katso myös

<swf>Orientaaliset kirkot.swf‎</swf>Orientaaliortodoksiset kirkot (© Sonja Pyykkönen)